tiistai 30. tammikuuta 2018

Laipanmaan retkeilymaastot

Elokuulle on suunnitteilla hieman pidempi vaellusreissu Kilpisjärvelle ja Pohjois-Norjaan (!! <3), joten retkikuntoa täytyy kohottaa niin omistajan kuin koirankin. Tällä ajatuksella, ja toki myös rentoutusmielessä, olen yrittänyt vähintään parin viikon välein lähteä Kodan kanssa pidemmälle päiväretkelle. Viime sunnuntain päiväretkikohteeksi valikoitui Laipanmaa Sappeella ja seuraksi retkelle lähtivät Elina ja Elli.

Elina tuli nappaamaan meidät kyytiin puoli kymmenen aikaan Tampereelta ja tunnin verran ajeltiin Laipanmaalle, Elamonkierroksen lähtöpisteeseen. Kierros starttasi Rajalan kämpältä, jonne johtava tie oli kyllä aurattu, mutta älyttömän liukas. Rajalan kämpän parkkipaikkaa aura-auto ei kuitenkaan ollut kokenut tarpeelliseksi aurata, olipa vielä kiltisti tuupannut lumikinokset parkkipaikan esteeksi, ettei varmastikaan kahta autoa enempää saisi parkkiin. Onneksi paikalla ei tähän aikaan ollut muita, joten saatiin auto ihan kivasti tien sivuun.






Rajalan kämpältä lähdettiin kulkemaan Elamonkierrosta vastapäivään, ensin Ruokojärveä kohti. Ruokojärvelle johtavaa polkua oli joku muukin käynyt talsimassa ennen meitä ja reilun kilometrin pituinen matka Ruokojärvelle oli vielä suht helppokulkuista. Tämän jälkeen kulku muuttui hankalammaksi. Merkatuilla poluilla oli kävellyt vain silloin tällöin yksinäinen hirvi isoine sorkkineen, muuten saatiin tarpoa melkein koskemattomassa hangessa. Oli toki talven aikana siellä joku retkeillyt, eli näki kyllä suunnilleen, missä polku kulki. Reitillä oli paljon ojien yli kulkevia kapeita lautoja, jotka kannattelivat päällään paikoin yli viidentoista sentin lumikerroksia, sai olla tarkkana, mihin astui, ettei luiskahtanut jääkylmään ojaan. Elli tosin noutajana kävi useammankin ojan Elinan kauhuksi kahlaamassa läpi. 

Pari kilometriä Ruokojärven jälkeen hangessa kahlattuamme saavuimme metsäautotielle, joka tosin sekin oli aikalailla lumen peitossa. Tien varteen pystytetyt opasteet kertoivat matkaa olevan suunnitellulle taukopaikalle vielä kolmen kilometrin verran. Syvä huokaus. Jatkettiin metsäautotietä pitkin puolisen kilometriä, talvivaatteissa tuli hiki, jalat alkoivat painaa, koirienkin vauhti alkoi hieman jo hyytyä. Tiellä tuntui olevan enemmän lunta kuin metsässä, ja vaikka tiellä kulki auton urat, mutta nekin olivat jo melko paksun lumikerroksen peitossa. Kaarrettiin reitin mukaisesti takaisin metsään, kulku metsässä tuntui helpommalta. 

Ohitettiin reitillä kaksi järveä, Iso- ja Vähä-Laippa, niiden jälkeen maasto muuttui hieman mäkisemmäksi. Nousut eivät todellisuudessa olleet varmastikaan niin jyrkkiä ja pitkiä kuin hangessa tarpoessa tuntui, mutta aina mäen päälle päästyämme oli pakko nojata puuhun ja hengähtää hetki. Koiratkaan eivät enää pysähdysten aikana intoutuneet painimaan kuten alkumatkasta. Pari kilometriä metsässä käveltyämme polku päätyi taas metsäautotielle, tällä kertaa tie oli aurattu ja kulkeminen vaihteeksi erittäin kevyttä. Vajaan kilometrin verran nautittiin kevyistä askelista ja helposta kulkemisesta, kunnes polku kaarsi uudelleen metsään puolisen kilometriä ennen taukopaikkaa. 

Voin kertoa, että fiilis oli aika huikea ja helpottunut, kun Elamonjärven puuvaja vilahti puiden lomasta. Huokaistiin molemmat helpotuksesta ja koiratkin näyttivät tyytyväisiltä. Elamonjärven laavu oli pieni, mutta sievä, ja laavulta avautui kaunis näkymä järvelle. Puuvajassa oli kosteita puita, mutta onneksi oltiin varauduttu muutamalla omalla puulla, jotta saataisiin tulet nopeasti syttymään. Nuotion kanssa sai kuitenkin aikansa kinastella, niin kosteaa oli ollut viime päivinä. Hangessa tarpoessa oli tullut hiki ja pysähtyessä tuli nopeasti kylmä. Koirille BOTit päälle ja itse lämmittelemään nuotion loimuun. Kahvi, eväsleivät, nuotiolla paistetut makkarat ja pari palaa suklaata maistuivat taivaallisilta. Koda sai maistella kuivattua ankkaa ja annoin sille myös loput makkarasta. Koirien voimat taisivat palautua nopeammin kuin omistajiensa ja pian ne taas painivat ja taistelivat kepistä.



Kello tuli jo puoli kolme, kun päästiin jatkamaan matkaa laavulta. Katsottiin karttaa ja yksimielisesti päätettiin, että loppumatkasta oikaistaan tietä pitkin autolle. Paluumatkalla siis metsässä rämpimistä oli luvassa vielä kolmen kilometrin verran ja sen jälkeen vielä kilometrin verran tietä pitkin autolle. Tauon jälkeen askel oli taas keveämpi, maha ei enää huutanut tyhjyyttään ja koiratkin kulkivat taas huomattavasti reippaammin. Lamminsuolla oli paikoin melko märkää, viikon aikana olleet plussakelit näkyivät vielä maastossa ja pitkospuita oli hankalat erottaa lumen alta. Lamminsuon loppupuolella vastaan tuli pariskunta suoraa kurkkua huutavan saksanpaimenkoiran kanssa ja heidän itsepintaisesti pysyessä polulla paikallaan, jouduttiin väistämään umpihankeen suolle. Kengät olivat täynnä märkää lunta, mutta onneksi matkaa autolle ei enää ollut kauheasti. 

Vaikka viimeinen metsäpätkä tauon jälkeen tuntuikin paljon helpommalta, oltiin molemmat erittäin onnellisia, kun päästiin autotielle. Varsinainen reitti olisi siis ylittänyt autotien ja kulkenut vielä parin kilometrin verran metsässä. Matkassa ei siis tietä pitkin oikaistaessa säästetty kuin kilometri, mutta ajallisesti varmaankin puolisen tuntia. Kello oli melkein neljä, kun päästiin takaisin Rajalan kämpälle. Noin kymmenen kilometriä ja viisi ja puoli tuntia lumessa tarpomista oli väsyttänyt niin koirat kuin omistajatkin ja automatka takaisin Tampereella sujui melko uneliaissa tunnelmissa. Kodan tajusin kevyesti venyttää ja hieroa illalla, mutta oma kroppa jäi tyypilliseen tapaan huoltamatta ja yöksi jouduinkin vetämään kompressiosukat jalkaan ja laittamaan lämmitetyn kauratyynyn sängyn jalkopäähän, kun sääriä, pohkeita ja nilkkoja pakotti niin kovasti.



Rankka, mutta mukava retkipäivä! Ja seuraava tietysti jo suunnitteilla!

Kiira & Koda

Tokosta toinen ALO1 ja 3. sija

Lauantaina startattiin meidän kolmannessa tokokokeessa, edelleen alokasluokassa. Tällä kertaa koe oli Tampereella Tamskin hallilla ja tuomarina oli Vesa Kallio. Alokasluokka oli laitettu kokeiden viimeiseksi luokaksi ja merkattu alkavaksi puoli neljältä. Koska samaan aikaan hallilla oli käynnissä myös rally-tokokokeet, ajattelin, että hälinää on paljon ja on kannattavaa mennä Kodan kanssa ajoissa paikalle rauhoittumaan. Oltiinkin Tamskilla jo noin varttia yli kaksi, mutta lopulta kokeen ollessa reilun tunnin myöhässä, tulikin odottelua aivan liikaa, etenkin kun paikkamakuut olivat vielä kokeen lopuksi.

Ajattelin jo aamulla ennen kokeeseen lähtöä, ettei tästä taida tulla mitään. Koda oli ollut edellisen viikon aika keskittymiskyvytön haahuilija, ruoka ei maistunut ja kaikki treenit olivat menneet enemmän tai vähemmän pieleen juoksuisten narttujen takia. Meidän yläkerran naapurin nartulla on ollut juoksut, Koda on ollut levoton, vinkunut ja läähättänyt kotona ja kaksi viikkoa käynyt ruokakupilla vain nyrpistämässä nokkaansa. Lisäksi hallivuoroilla on sattunut just ennen meitä olemaan juoksunarttuja (mm. veripisaroita hallin matolla), joten aikalailla vaatimattomilla harjoituksilla mentiin koetta edeltänyt viikko.



Noin kolmen tunnin hallilla odottelun jälkeen oli kuitenkin meidän yksilösuorituksen vuoro. Ennen kehään lähtöä hetsaaminen onnistui huonosti, Koda innostui liikaa vieressä seisovasta kaveristani, eikä sen keskittyminen ollut yhtään muhun päin. Aloitettiin seuruulla ja täytyy sanoa, etten ole Kodalta noin surkeata seuruuta nähnyt ehkä vuoteen. Kontakti tipahteli, tai ei vain tipahdellut, vaan isoja pätkiä ihan vaan puuttui, käännöksissä oltiin myöhässä ja vire oli huono. Loppua kohden suoritus ehkä vähän parani. Pisteiksi lopulta ansaitusti vain 7,5.

Seuraavana tuttuun tapaan vuorossa liikkeestä maahanmeno. Tässä jo paljon parempi seuruu, maahanmeno edelleen hieman "kerien", Koda jää tavallaan tässä kontaktiin kiinni ja menee muutaman askelen aikana ensin matalammaksi ja sitten vasta maahan. No eipä tätä ole nyt erityisesti treenattu, eli ei ihmekään, että samalla tyylillä jatkuu kuin aiemminkin. Liikkeestä maahanmenosta pisteitä 9.

Jatkettiin luoksetulolla. Koda jäi odottamaan hienosti ja keskittyneesti, luoksetulo nopea, mutta edessä vino ja sivulla vino. Mun täytyy tosiaan tähän nyt alkaa panostaa, en ole jaksanut näitä pieniä yksityiskohtia viilailla tarpeeksi, ja sen huomaa. Luoksetulosta pisteitä 8,5.

Luoksetulon jälkeen samalla paikalla kapulan pito. Edellisen kokeen täyden kympin kapulan pidon jälkeen tämä oli kyllä järkytys. Toisaalta Koda on nyt treeneissäkin mälvännyt kapulaa tavallista enemmän, mutta kokeen pito oli kyllä pohjanoteeraus. Ensinnäkin se jotenkin perusasennosta käännähti hieman lonkalle ja istuipa siis koko kapulan pidon ihan kierossa. Kapulan se nappasi kyllä muistaakseni ihan reippaasti suuhun, mutta järkyttävää kapulan pyörittelyä, hyvä ettei koko kapula tipahtanut suusta. Täytyy käydä sen hampaat läpi, ettei missään vain ole kipua, kun näin yhtäkkiä muuttunut huomattavasti huonommaksi. Kapulan pidosta pisteitä 6.

Samalta paikalta jatkettiin kaukokäskyihin. Maahanmennessä käännähti taas koetilanteille tyypillisesti ihan pienesti vasemmalle lonkalle. Nousi kuitenkin suht reippaasti ensimmäisellä käskyllä istumaan ja korjasi siinä asentonsa suoraksi, mutta toki tuo lievä lonkka-asento hidasti hieman istumaan nousua. Toinen maahanmeno aika tyypillistä Kodaa. Hieman hidas perusasento. En tiedä, miten mä koetilanteissa eri tavalla käskytän tai elehdin, kun Koda vaikuttaa hieman epävarmalta käskyistä ja tekee tavallista hitaammin. Pisteitä kaukokäskyistä kuitenkin 9.

Kaukokäskyjen jälkeen oli jäljellä yksilöliikkeistä enää estehyppy. Reipas hyppy, ihanan suoraan istui eteen, perusasento hieman vino. Pitäisi varmaan ihan tosissaan alkaa harkita sitä perusasentoon siirtymistä mun oikean puolen kautta. Tuo vasemman kautta kääntyminen tuntuu olevan ehkä vähän turhan ahdasta Kodalle. Estehypystä pisteitä myös 9.

Yksilöliikkeiden jälkeen laskeskelin meidän saamia pisteitä yhteen ja yritin pohtia, mitä pitäisi saada paikkiksesta ja kokonaisvaikutelmasta, että pisteet riittäisi ykköstulokseen. Alkoi jännittää ja hermostuttaa. Käytin Kodan ulkona pissalla, en uskaltanut lähteä kovin kauas, todella vaikea oli jännittyneenä arvioida ajankulua. Paikkis päästiin aloittamaan ehkä kuuden maissa, tässä vaiheessa siis noin neljä tuntia oli hallilla vietetty ja se näkyi koirasta. Ensimmäiset ehkä 30 sekuntia Koda keskittyi muhun, mutta sitten vieressä olevat koirat vähän tuijottivat sitä ja haistelivat maata, ja pian Kodakin intoutui hieman haistelemaan. Paikkamakuusta pisteitä 8.

Kokonaisvaikutelmasta saatiin mun mielestä yllättävän korkeat pisteet, jopa 9. Kodan vire oli kuitenkin kokeessa mun mielestä harvinaisen surkea. Olihan se osin iloinen oma itsensä, mutta keskittymiskyky kuin kultakalalla, seuruun surkea kontakti ja kaikkea muuta. Heti paikkiksesta päästyäni laskin pisteitä yhteen, 164. Juuri riittäisi toiseen ykköstulokseen. Hassua, tismalleen samat yhteispisteet kuin edellisestä kokeesta, joka tuntui menevän tuhat kertaa paremmin, toki silloin liikkeestä maahanmeno meni kokonaan nollille.

Lopulta palkintojen jaossa koettiin suuri yllätys, kun yllettiin huonosta suorituksesta huolimatta Kodan kanssa palkintopallille kolmannelle sijalle. Koda tunki onnellisena heti päänsä palkintopussiin, varasti palkintolelunsa ja sijoittuneista napattujen kuvien jälkeen juoksi onnellisena lelu suussa ympyrää.



Ehkä me nyt kuitenkin se yksi alokkaan koe vielä jostakin keksitään ja yritetään saada Kodalle se tokon ensimmäinen koulari ennen avoimeen luokkaan siirtymistä!


Kiira & Koda

lauantai 27. tammikuuta 2018

Hyppytekniikkaa - takaosa aktiiviseksi

Perjantaina käytiin Ylöjärven Tähtitekniikalla hyppytekniikan yksärillä Maiju Parviaisen koulutettavana. Koska Koda ei ole aksakoira, sen kanssa aika vähän on mitään hyppyjuttuja treenailtu. Toki se suht luontevasti metsässä kaatuneiden puiden ja ojien yli hyppii, ja mitä nyt tokoa varten on tullut yksittäistä hyppyä treenattua. Meillä on kuitenkin tavoitteet pk-puolelle, joten sitä hyppyä on tulossa jatkossa ohjelmaan reilusti lisää. Kodallahan tosiaan kesällä luustokuvissa todettiin lievä spondyloosin alku rintarangan yhdessä nikamavälissä, joka tosin Kennelliitosta lausuttiin nollana. Tämän huomioiden haluan Kodalle kuitenkin varmasti oikean hyppytekniikan ennen kuin alan mistään metrin hypystä edes haaveilemaan, (vääränlainen) laskeutuminen hypystä kuitenkin tömähtää juuri etuosalle ja saattaa rasittaa rankaa myös tästä spondyloosi -kohdasta.




Aloitettiin yksäri perussarjalla, eli viisi matalaa estettä kuuden jalanmitan päässä toisistaan ja palkka alas viimeisen esteen jälkeen. Koda kiihdytti vauhtia joka kierroksella ja tehtiin väliin muutama sarja, jossa palkkapurkki olikin jo ennen toisiksi viimeistä estettä ja Koda joutui kokoamaan kroppansa eri tavalla. Perussarjan jälkeen analysoitiin videolta vähän Kodan tekniikkaa, vielä ei lähde paino tarpeeksi siirtymään taakse ja sen vuoksi laskeutuminen hieman turhan paljon tömähtää. Koiran kropan kannalta ideaalein tapa olisi siis hypätä niin, että paino siirtyy ennen ponnistusvaihessa takaosalle, tosin jos ymmärsin kouluttajan puheet oikein, koirille luonnollisempi tapa olisi hypätä hieman väärin, eli paino nimenomaan enemmän etuosalla. 

Seuraavaksi lisättiin perussarjaan lisärimat, toinen puoli rimasta kiinni telineessä ja toinen alhaalla hieman kauempana telineestä (katsokaa videolta, en osaa selittää :D). Tämän tarkoituksena oli, että Koda joutuisi ponnistamaan kauempaa, joutuisi kokoamaan kroppansa joka hypyn välissä ja näin paino pakotettaisiin siirtymään taaemmas. Selvästi auttoi, Kodan vauhti hidastui ja ponnistuspiste oli lähempänä oikeaa kohtaa. 

Perussarjan jälkeen tehtiin treeniä, jonka nimi saattaisi olla set point. Kaksi estettä, matala noin 15 cm este ja kuuden jalanmitan päässä okseri, jota korotetaan joka hypyn jälkeen ja lopulta lasketaan takaisin alas, jotta koira saa viimeisenä onnistumisen tunteen. Ideana ymmärtääkseni oli hieman katsoa Kodan ponnistusvoimaa, miten se hahmottaa esteen korkeutta, ja tietysti myös sitä itse tekniikkaa, siirtyykö paino taakse, ponnistaako tasaisesti molemmilla takajaloilla, pysyykö pää alhaalla jne.

50 cm okseri meni kauniisti, katsottiin se useamman kerran videolta hidastettuna, Koda siirsi painon hienosti taakse ennen ponnistusta ja pää pysyi melko hyvin alhaalla. Koda hypätessään vetää takajalat rungon alle, mitä pk-piireissä tunnutaan pitävän vääränä tapana hypätä, mutta kouluttaja totesi tän olevan aika koirakohtaista. Koirat vetävät takajalat rungon alle suojatakseen vatsansa ja sisäelimensä, jos hyppy ei kannakaan ja putoavat esteen päälle. Joillakin on enemmän itsesuojeluvaistoa kuin toisilla, mutta ainakaan tämän kouluttajan mukaan kumpikaan tapa ei ole varsinaisesti väärä. Tietysti pk-estettä ajatellen koira joutuu ponnistamaan hieman korkeammalle, jos ne takajalat ovat siellä rungon alla, plus on suurempi riski, että koira ponnistaa uudelleen esteen päältä.


Seuraavaksi okseri nostettiin 60 cm ja tässä vaiheessa alkoi näkyä Kodasta jo väsymys. Kouluttaja tosin sanoi, ettei voi tämän perusteella sanoa, onko kyseessä vain pitkän ja uudenlaisen treenin tuoma uuvahdus vai oliko tämä este muutenkin jo hieman korkea. Koda ei siirtänyt enää painoaan tarpeeksi taakse, hipaisi hypyssä rimaa ja pää nousi ennenaikaisesti ylös. Tehtiin vielä pari matalampaa hyppyä, jotta Kodalle jäisi mielikuva, että kyllä tää onkin helppoa.

Kouluttaja sanoi, että töitä Kodan hyppytekniikassa vielä riittää, mutta ollenkaan toivoton tapaus se ei ole. Kouluttaja myös kopeloi Kodan ja totesi rakenteen olevan ihan hyvä hyppäämiseen. Koda on myös collieksi ihan inasen suora edestä, ainakin vielä toistaiseksi, mutta kouluttajan mukaan hyppäämistä ajatellen etukulmaukset ovat ihan hyvät, ei siis lisästressiä siitä, että etuosan suoruus rasittaisi rankaa. Saatiin tehtäväksi treenata yhä enemmän takapään käyttöä, mihin ollaan kyllä viime aikoina paljon keskityttykin, jotta Koda alkaisi hypätessäkin ottaa paremmin niitä takapään lihaksia mukaan ja keventäisi näin etuosan rasitusta. Kaiken kaikkiaan ihan älyttömän opettavainen ja antoisa reilu puolituntinen hyppytekniikan parissa!


Kiira & Koda    

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

"Sä varmaan harjaat sitä monta tuntia päivässä!"

Multa melko usein kysytään, kuinka paljon Kodan turkin hoitamiseen menee aikaa, kuinka usein pesen sitä, kuinka paljon siitä lähtee karvaa, miten pitkä karva pysyy puhtaana... Ja yleisin olettamus tuntuu olevan, että pesen, harjaan ja puunaan koiraani useita tunteja viikossa. Ja pitkäkarvaisen koiran kanssahan ei voi missään nimessä esimerkiksi sekä harrastaa uintia että käydä näyttelyissä, eihän sen karva sellaista kestä. Koska tämä ei ole lähelläkään totuutta, ajattelin tehdä yhteenvedon siitä, miten Kodan ulkonäöllistä (ja samalla toki terveydellistäkin) puolta hoidetaan.

Totuus on melko yksinkertainen. Pyrin harjaamaan ja kampaamaan Kodaa noin kerran parissa viikossa reilun puolen tunnin ajan, yleensä samalla kun katselen telkkaria. Myönnettäköön kuitenkin, että usein harjausvälit venyvät yli kuukaudenkin pituisiksi, mutta turkin kunnossa harjausvälin pitenemistä ei juuri huomaa. Karvaa ei juurikaan irtoa karvanlähdön ulkopuolella, tuntuu että jopa vähemmän kuin meidän Jepeltä ja turkki takkuuntuu lähinnä kainaloista, korvien takaa ja pannan kohdalta. Toki, jos koiran antaa juosta muutaman viikon vapaana metiköissä ja kuralätäköissä panta jatkuvasti kaulassa, ilman minkäänlaista turkinhoitoa, vaatii karva hetkellisesti suurempaa huomiota. Lisäksi aina kesää kohti mentäessä pyrin kampaamaan pohjavillaa auki useamminkin, jotta kaikki irtoamaisillaan oleva pohjavilla varmasti irtoaisi, Kodan olo kesähelteillä helpottuisi ja uusi, kaunis karva pääsisi vapaasti kasvamaan.



Kodaa on pesty melko tiheään tahtiin, viime talvena käytiin paljon uimalassa, jolloin altaaseen mentiin aina pesun kautta, lisäksi se pestään ennen näyttelyitä. Muutoin vähempikin kyllä riittäisi. Colliella oikeanlainen karva on englanninkielisen nimenkin (rough collie) mukaan karheaa ja siten pysyy melko hyvässä ja siistissä kunnossa ilman sen suurempaa puunaamista. Toki pitkä karva kuraantuu, mutta putsaantuu myös itsestään kuivuessaan, jos vain omistaja sietää hiekkakasoja eteisessään. Kura ja kaupungin saasteet näkyvät valkoisten osien harmaantumisena, mutta ei koira silti varsinaisesti likaiselta näytä. Ilman näyttelyitä ja uimista pesisin Kodan todennäköisesti kokonaan noin kolmesti vuodessa ja tassuja trimmaamisen yhteydessä ehkä kerran kahdessa kuukaudessa.

Tästä päästääkin hyvin trimmaamiseen. Collielta trimmataan yleisesti vain tassut ja korvakarvat. Tassuista siistitään etutassujen hapsut, lyhennellään hieman kinnerkarvoja tarvittaessa ja saksitaan tassukarvat sekä tassujen päältä että anturoiden välistä. Vaikka ei näyttelyissä kävisikään, helpottaa koiraa esimerkiksi talvella kovasti, ettei anturoiden välissä hirveästi ole karvaa, johon lumi pääsisi tarttumaan. Kotikoiralta (tai siis ei-näyttelykoiralta) mä varmaan leikkaisin etutassujen hapsuja ja takajalkojen pöksyjä reilusti lyhyemmiksi, niihin kun tarttuu milloin risuja ja milloin takiaisia. Ensi kesäksi myös hieman suunnittelen mahakarvojen reilua lyhentämistä, jotta koiran olo helteillä on mukavampaa.



trimmaus

trimmaus pitkäkarvainen collie


Kodan turkinhoito on suurimmaksi osaksi ihan rentouttavaa touhua, Koda on opetettu makoilemaan selällään mun jalkojen välissä trimmaamisen ajan ja köllöttelee siinä suht tyytyväisenä pitkiäkin aikoja, vain takatassujen pohjat kutisevat välillä ikävästi ja saavat Kodan hieman sätkimään... Tärkeintä siis opettaa koira jo pentuna rentoutumaan huoltotoimien yhteydessä, jolloin ei tälläisen karvakasankaan huoltaminen ole omistajalle hankalaa, ja puunaaminen on koirallekin vain mukavaa löhöilyä omistajan lähellä.



Karvamäärästä voisi päätellä turkin hoitamisen olevan todella paljon työläämpää, mitä se todellisuudessa onkaan. Mahdollisia näyttelypuunaamisia lukuunottamatta mulla menee kuukaudessa ehkä tunti tai enintään kaksi Kodan turkin hoitamiseen. Ei yhtään mahdotonta, vai mitä? 


Kiira & Koda

tiistai 16. tammikuuta 2018

Viikon treenikoonti

Paluu arkeen, paluu treenirutiineihin ja paluu treenirutiinien rikkomiseen, tai ainakin sen yrittämiseen. Viime viikko meni opiskeluihin orientoituessa ja valitettavasti treenisuunnitelmat siinä sivussa kärsi. Jos ei ole kunnollista suunnitelmaa, mulla on paha tapa tehdä vähän kaikkea ja laajoja kokonaisuuksia ilman mitään päämäärää, ja lopulta treeneistä ei juuri hyötyä olekaan, vaikka koiralla varmaan ihan hauskaa onkin. Onneksi on sentään viikottainen Jalosen Mikan tokovalkku, on edes yksi treeni, missä hiotaan niitä pienempiä palasia ja katsotaan, että palkkauksessa on edes joku järki.

Viikon aikana on kuitenkin muutamia selkeytyksiä tehty treenisuunnitelmiin ja eiliset treenit olivat jo jossain mielessä tolkullisemmat. Viikon aikana ollaan keskitytty erityisesti peruutuksiin, ruutuun, merkin kiertoon ja tunnariin. Jääviin pitäisi keskittyä myös isolla energialla, samoin kaukojen vaihtonopeuteen ja istu-seiso-istu -vaihtojen alkeisiin, mutta niiden treenaamiseen ei tunnu ohjaajalta löytyvän intoa...



Koda osaa kyllä peruuttaa, mutta ollaan opeteltu se vähän sellaisena höpöhöpö -liikkeenä jo pentuna, ja sille tasolle se on jäänyt. Koda siis käskystä peruuttaa askelen tai kaksi ja jää odottamaan lisäohjeita. Lisäksi peruuttaminen tapahtuu usein aivan vinoon. Peruutusten avuksi otettiin käyttöön takajalkatargetti. Ideana opettaa koira peruuttamaan suoraan niin kauan, kunnes alusta tulee vastaan. Alustana olen käyttänyt kirjaa tai vastaavan korkuista, tuntumaltaan matosta selvästi erottuvaa alustaa. Koda on tajunnut alustan ihan hyvin ja tavoittelee sitä takajaloillaan, mutta vielä liikerata helposti kulkee hieman vinoon, takajalat steppaa alustaa alle hakiessaan ja muutaman askelen jälkeen Koda jää odottamaan lisäkäskyä. Tarkoitus olisi saada peruutus ohjaajan edessä sujuvaksi ja suoraksi, ja yleistää sitten seuraamisen yhteydessä tapahtuvaan peruutukseen samoin takajalkatargettia apuna käyttäen. Etenkin seuraamisen yhteydessä Koda kaartaa peruuttaessaan heti toisella askeleella voimakkaasti vasempaan.



Merkin kierrossa jatketaan kuuntelu- ja erottelutreenejä - kapuloita maahan häiritsemään, ruutu kiertotörpön viereen, leluja matkan varrelle, ennen käskyä kapulan heitto jne. Toistaiseksi Koda reagoi näihin häiriöihin, etenkin kapuloihin, tosi vahvasti ja mieluusti karkaisi noutamaan kapulaa. Tähänkin jatkossa tarvitaan apparia estämään kapulalle juoksu ja siitä palkkautuminen. Itse kierto sujuu jo hyvin, tosin olen liiaksi kehunut Kodaa samassa kohdassa, jolloin paluuvauhti ilman kehua on hieman ruvennut kärsimään.

Ruudussa palattiin, kuten jo aiemmin vähän ennustelinkin, takaisin kosketusalustaan. Pari päivää peruutusta alustalle treenattuamme Koda tarjosi ruudussakin alustalle takajalkoja. Alkuun korjasin etujalat alustalle, mutta sinnikkäästi Koda kiepautti takajalkansa sinne ja mietin, onko sillä nyt niin väliä kummat jalat siellä alustalla on? Jos jollain lukijalla on tästä mielipide, kuulisin sen erittäin mielelläni! Lisäksi olen nyt laittanut palkkapurkin/lelun apparin kanssa odottamaan ruutunauhan taakse, jotta Kodan ajatus olisi jatkossa ennemmin ruudun taka- kuin eturajalle.



Syksyn tokovalkussa muutamia harjoituksia tehtiin tunnistusnoudon edistämiseksi, mutta Koda ei ymmärtänyt näiden perusteella vielä yhtään, mitä siltä haluttiin. Se suoritti kyllä, mutta ajattelin tehtävän olevan vaan puukapuloiden etsiminen. Joululomalla alettiin sitten vanhempieni luona tosissaan työstämään tunnaria ja hetken erilaisia tekniikoita mietittyäni päädyin tulitikku -tyyliin. Eli ensin opetetaan ohjaajan hajuisen tulitikun (sytytyspää toki katkaistuna) etsiminen. Nose Workia treenanneelta Kodalta tämän oppiminen kävi nopeasti ja aloin lisätä hajuttomia tunnarikapuloita häiriöksi. Edistystä tapahtui tosi nopeasti ja pian jo vaihdettiinkin oikea tunnarikapula tulitikun tilalle. Ollaan treenattu myös niin, että hajuttomat kapulat ovat esillä ja oma kapula piilotettuna esimerkiksi peiton sisälle tai maton reunan alle.

Nyt ollaan siinä tilanteessa, että kaksi kertaa hallissa ollaan treenattu liikkuroitua tunnaria, molemmilla kerroilla häiriökapulat siis hajustettu liikkurilla ja sillä ei ole ollut mitään vaikutusta Kodan työskentelyyn. Oikean kapulan etsiminen sujuu treenimäärään nähden upeasti, nyt vain varmuutta tunnarikapulan pitoon ja palautukseen.




Videopätkiin otan taas ilolla vastaan kommenttia! Ja etenkin tuosta ruudun takajalkatargetista kaipaisin mielipiteitä :)

Jospa seuraavan kerran kirjoittelisin noista tällä hetkellä vastenmielisiltä tuntuvista liikkeistä, jäävistä, kaukoista ja osin myös paikkamakuusta /-istumisesta.


Kiira & Koda

maanantai 15. tammikuuta 2018

Isojärven Kansallispuisto

Täytin vuosia tuossa viikko takaperin ja ehkä pienessä ikäkriisissä asetin itselleni tavoitteen retkeillä kaikissa Suomen kansallispuistoissa, ennen kuin täytän kolmekymmentä. Aluksi suunnittelin, että haluan yöpyä kaikissa, mutta se olis kyllä liian korkealle asetettu tavoite, joten tyydytään myös päiväretkiin. Kesälle tietty jo alustavasti suunnitteilla montakin retkeä, mutta pitihän sitä määrätietoisena ihmisenä heti, nyt, samantien ottaa askel kohti päämäärää ja lauantaina lähdettiinkin Ilonan ja Hennun ja meidän colliepoikien kanssa Isojärven kansallispuistoon päiväretkelle.

Lähdettiin Heretyn kämpältä yhdentoista maissa liikkeelle tarkoituksena kiertää noin seitsemän kilometrin pituinen Kuorejärven reitti. Heretyn parkkipaikalla oli meidän autojen lisäksi muutama auto parkissa, mutta vain yksi pariskunta päivän aikana tuli poluilla vastaan. Heretyn kämpältä lähdettiin kulkemaan reittiä myötäpäivään ja ylitettiin alkumatkasta Kannuslahden silta, johon täytyi pysähtyä ihailemaan kauniin lumista maisemaa ja nappaamaan muutama valokuva. Joukon nuorimmainen, yhdeksän kuukauden ikäinen Nova ei malttanut vielä alkumatkasta poseerata kuvissa, joten kesäkaverit Halti ja Koda saivat edustaa kahdestaan.



Vaikka opastekylttejä oli jokaisessa risteyksessä, onnistuttiin jotenkin jutellessa ohittamaan Kuorejärven suuntaan kääntyvä polku ja jatkettiin ehkä vajaan parin kilometrin verran Lortikan suuntaan. Todennäköisesti oltiin Kaakkolammin kohdalla, kun tajuttiin kävelleemme harhaan ja käännyttiin takaisin. Lunta kansallispuistossa oli kiitettävästi, mutta polut olivat tehokkaasti tallautuneet ja pääsivät koirat kapealla uralla toistensa ohikin ongelmitta. Reitti Heretyltä Lortikkaan päin oli helppokulkuista, vaikka paikoin tamppaantunut lumi olikin liukasta.

Kuorejärvelle opastavan risteyksen jälkeen reitti kuitenkin muuttui selvästi vaikeakulkuisemmaksi. Polku vuoroin nousi korkealle mäelle, josta avautui kaunis näkymä Kuorejärvelle, ja vuoroin laski alas rantaviivaan. Laskut olivat paikoin jyrkkiä ja pakkaantunut lumi oli liukas jalkojen alla. Koirista, ainakin nuorimmaisesta, ja myös meistä ihmisistä alkoi jo hieman näkyä tauon tarve, ja huokaistiinkin kaikki helpotuksesta, kun monen nousun ja laskun jälkeen Kuorejärven laavu ja nuotiopaikka avautui edessämme.

Laavu oli kauniilla paikalla ja eväitä syödessämme saatiin ihailla lumista järvimaisemaa. Koda opetteli taukokäytöstä tulevia, pidempiä retkiä ja kesän vaelluksia varten, ja oikeastaan koko tauon ajan makoili laavussa. Halti ja Nova riehaantuivat taukopaikalla pieneen leikkiin, ja se toi jo vähän haastetta Kodan taukoilulle. Ilona oli kantanut pieniä polttopuita repussaan ja kuivien puiden ansiosta nuotio saatiin nopeasti syttymään. Nautittiin eväsleivät, makkarat ja kaakaot kaikessa rauhassa koirien nautiskellessa kanafileitä.



Nuotion sammuttua jatkettiin matkaa kohti Latokuusikkoa. Kuorejärven laavun jälkeen polku tuntui taas helpottavan, liekö osasyynä myös lyhyt lepohetki. Latokuusikkoa kohti mennessä ylitettiin muutamia pienien ojien yli meneviä siltoja ja kuljettiin lumisilla pitkospuilla. Latokuusikossa kapea tie oli muuttunut vettä virtaavaksi, puoliksi jäätyneeksi puroksi, ilmeisesti joka kesä Latokuusikon reitit muuttuvat ja tulvivat eri tavoin majavien rakentaessa patojaan. Latokuusikon jälkeen jatkettiin kohti Heretyn kämppää ja hämärä alkoikin jo viimeisen kilometrin aikana laskeutua metsään. Heretyn kämpällä Koda ja Halti innostuivat vielä juoksemaan kilpaa, kun porukan nuorimmainen pisti heti pysähdyttyämme maate.

Lopulta matkaa kertyi arviolta reilun kymmenen kilometrin verran ja aikaa taukoineen kului lähes viisi tuntia. Nuoret urokset tulivat loistavasti toimeen keskenään, Nova mallioppi isommiltaan ja Koda oli edelleen yhtä rakastunut Haltiin kuin kesällä. Retken myötä myös yksi kansallispuisto kuitattu listalta, enää 34 jäljellä!




Kiira & Koda

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Rally-tokon avossa sijoituksilla

Tänään avattiin Ylöjärven Koirakoutsiareenalla tämän vuoden koekausi (olihan tosta edellisestä kokeesta tosiaan jo yli viikko) ja samalla tuli avatuksi myös rally-tokon avoin luokka. Ilmoitin Kodan kokeeseen hetken mielijohteesta, ajattelin, että lähikoe ja meille tuttu halli auttaisivat, vaikka avoimen luokan liikkeet ovat muuten oikeastaan lähinnä tokopohjan varassa.

Aamupäivällä mikään ei enteillyt hyvää koesuoritusta, olin nukkunut huonosti oman hammas-/yläleukasäryn (pe poistettu viisuri) vuoksi, aamulla niskat olivat jumissa huonosti nukutusta yöstä ja lievää pahoinvointiakin niskasärkyyn liittyen alkoi puolilta päivin esiintyä. Lisäksi Kodakin nukkui huonosti, sillä oli aamuneljältä joku ihmeellinen närästyskohtaus ja tunki mun viereen kertomaan epämukavasta olostaan. Aamulla käytiin vielä hallivuorolla harjoittelemassa hyppyjä pk-tottista varten ja Koda oli aika vallaton parin lepopäivän aikana keräämän energiansa kanssa.

Avoimen luokan rataantutustuminen oli merkattu alkavasti hieman ennen kahta ja oltiin paikalla puolta tuntia aiemmin. Mun onneksi voittajaluokka oli alkanut puolisen tuntia myöhässä ja ehdin ilmoittautumisen jälkeen vielä poistua paikalta ja käydä nopeasti apteekissa ostamassa särkylääkettä päänsäryn yhä yltyessä. Koda ei onneksi näin tutussa hallissa tarvinnut oikeastaan yhtään valmisteluaikaa ja oli hienosti kuulolla ja kontaktissa heti, eikä edes reagoinut muiden rähinöihin mitenkään. Hieman liikaa energiaa sillä edelleen oli ja äänteli herkästi.

Vastoinkäymiset eivät kuitenkaan loppuneet tähän. Koepaikalla särkylääkkeet naamaan vetästyäni tajusin, ettei mulla ole Kodalle kuin ketjupanta mukana, mikä ei siis ole rally-tokon sääntöjen mukainen panta. Onneksi paikalla oli useampikin tuttu ja kyselemällä löytyi sopiva rally-tokokyltein kuvioitu panta karvakasallekin, pannan oikea omistaja olikin jo käynyt nappaamassa palkintosijoituksen mestariluokasta, eli hippunen onnea taisi tulla lainapannan mukana meillekin.



Meidän vuoro oli neljäntenä ja rata oli melko haastava, lähes kaikki uudet kyltit mukana, niin hyppy, houkutus kuin pyörähdyskin, lisäksi kaksi eteen siirtymistä ja vaikeita käännöksiä. Haasteita oli monella hieman ahtaasti asetetussa hypyssä, jonka jälkeen heti liikkeestä maahanmeno. Valitettavasti meidän rata ei tullut videolle, koepäivän muu sähellys vei liikaa huomiota, enkä tajunnut pyytää ketään kuvaamaan. Itsekään en jännitykseltä radasta kauheasti muista, mutta koira tuntui hyvältä, vaikka pelkäsin sen olevan aivan liian innokas. Radan aikana Koda pari kertaa tippui kontaktista, mutta palasi uudella käskyllä heti matkaan. Muutamista vinoista perusasennoista olisin itse sitä rokottanut ja pyörähdyksessä pyörähti vasta toisella käskyllä, mutta kuitenkin hyvissä ajoin ennen seuraavaa kylttiä. Itsekään en mielestäni ollut aivan niin hätäinen kuin aiemmin, vaikka meidän rata taisi siltikin olla avoimen luokan nopeiten suoritettu...

Lopulta tuomari oli rokottanut kahdeksan pisteen (1 x 3p, 5 x 1 p) verran ohjaajan virheistä, mitä lie olenkaan sössinyt, ja yhden pisteen kontrollin puutteesta kyltin 13 kohdalla. Radan vaikeudesta kertoo, että vain kuusi koiraa seitsemästätoista sai lopulta hyväksytyn tuloksen. Lopulta pisteitä meille siis 91, mikä riitti lopulta jopa 2. sijalle asti. Maailman mahtavin Koda-Popi <3



Kiira & Koda

maanantai 1. tammikuuta 2018

Tavoitteet vuodelle 2018

Vuosi on taas vaihtunut uuteen ja mitäpä muutakaan se koiraharrastajalle tarkoittaisi, kuin tavoitteiden listausta uutta vuotta ajatellen. Viime vuoden tavoitteista saatiin suurin osa täytettyä ihan kiitettävästi, mutta tälle vuodelle on rima asetettu astetta korkeammalle. Tärkeimpinä asioina on tietysti Kodan terveenä pysyminen, yhteistyön kehittäminen Kodan kanssa ja se, että nautitaan elämästä ja harrastamisesta. Lisäksi tavoitteisiin kuuluu jo aiemmin mainittu koirakulujen reilu pienentäminen.



Toko

Viime vuoden puolella ehdittiin tosiaan juuri ja juuri saada se ensimmäinen alokasluokan ykköstulos ja nyt katse on suuntautunut vahvasti avoimeen luokkaan. Vielä ainakin yhdet alokasluokan kokeet käydään kisaamassa, lähinnä kisakokemuksen vuoksi, mutta pääpaino treeneissä siirtyy nyt avoimen luokan liikkeisiin. Kiertämistä ja ruutua on treenailtu jo ahkerasti ja noutoa on tullut tietysti treenattua koko ajan. Myös seuraamisen peruuttamista on yritetty kehittää. Paikkaistumista muutamia kertoja ollaan kokeiltu ja istuminen tuntuu olevan tuolle koiralle paljon helpompaa kuin makaaminen, paikkamakuussa kun suurin ongelma on se nenän ajautuminen mattoon. Myös jäävien seisominen ja istuminen vaativat harjoitusta, ja edellisen kokeen perusteella myös se maahanmeno. Kaukokäskyihin treenataan edelleen nopeutta ja varmuutta, sekä suoria asentoja niin luoksetulossa, hypyssä kuin merkin kierrossakin. Tokotreenejä jatketaan Mika Jalosen viikottaisessa tokovalmennuksessa ja tavoitteena on kesän aikana saada TK2-koulari ja loppuvuodesta korkata sitten voittajaluokan kokeet.

Rally-toko

Rallattelusta on tullut meille hyvä talvikausien kakkoslaji tokon rinnalle, yhteistyö kehittyy, saadaan kisakokemusta ja laji on liikkeiltään monipuolisempaa kuin toko. Viime vuonna yllettiin RTK1-koulariin asti ja tavoitteena alkuvuodesta rallatella avoimessa luokassa koulariin asti. Avoin luokka pitäisi ainakin koiralta sujua tokon pohjalta melko ongelmitta, jos vain ohjaaja osaa keskittyä. Voittajaluokkaa varten on alettu hiljalleen treenata oikean puolen seuruuta, mutta ihan alkutekijöissä vielä ollaan. Tavoitteena kuitenkin olisi vuoden aikana hiljakseen näitäkin liikkeitä treenailla kuntoon, käydä alkusyksystä ehkä ohjatuissakin treeneissä ja loppuvuodesta käydä voittajaluokan kokeissa katsomassa, josko osaaminen riittäisi RTK3-koulariin.

PK-lajit

Collieyhdistyksellä käynnistyi vuosi sitten pk-rinki, jonka tarkoituksena on sekä viedä potentiaalisia pk-koirakoita eteenpäin että saada ylipäänsä collieita lisää pk-lajien pariin. Rinki toteutetaan tänä vuonna uudelleen, uuden kouluttajan kera, ja haettiin Kodan kanssa mukaan. Ringin koulutusviikonloppuja järjestetään eri puolilla Suomea näillä näkymin kuusi, joista puolet tottelevaisuuskoulutusta ja puolet maastokoulutuksia. Toivotaan siis kovasti, että tullaan valituksi rinkiin ja päästään huippukoulutuksiin mukaan.

Pk-treenejä jatketaan toki pk-ringistä huolimatta, aktiivisempi treenikausi alkaa keväällä ja varovaisena tavoitteena on saada sekä haku, esineruutu että tottelevaisuus kisavalmiiksi Collieiden rotumestiksiin elokuulle. Tämä on tavoitteista varmasti se eniten työtä vaativa, mutta yritetään parhaamme!

Hakukokeita ajatellen keskitytään kevään ja alkukesän ajan kohentamaan Kodan kuntoa, pyöräillään, doboillaan, käydään pitkillä metsälenkeillä, uidaan, sekä huolletaan Kodaa säännöllisellä hieronnalla ja lepopäivillä.

Näyttelyt

Vuoden 2017 aikana suurin osa koirakuluista meni näyttelykäynteihin ja ulkomaan näyttelyreissuihin ilman mitään huikeaa näyttelymenestystä, ja tästä viisastuneena tämä vuosi otetaan näyttelyiden osalta paljon rauhallisemmin. Tarkoituksena on ilmoittaa Koda vain muutamiin lähinäyttelyihin tai näyttelyihin, joissa on Kodan tyypille sopiva tuomari. Mahdollisesti loppuvuodelle on tulossa joku ulkomaan reissu, ja houkuttaisi käydä Liettuassa kalastamassa sitä viimeistä muotovalioon (samalla valioituisi myös Suomeen, Viroon ja Latviaan) oikeuttavaa sertiä, mutta katsellaan sitä myöhemmin ja keskitytään nyt muihin harrastuksiin.

Mukavaa arkea

Vaikka Koda onkin aktiivinen harrastuskoira, on lähes jokainen koira Suomessa ensisijaisesti kotikoira, joten arjen sujuvuus on ensisijaisen tärkeää. Koda on arjessa muuten erittäin helppo ja huomaamaton, mutta vuosi sitten tapahtuneen välikohtauksen (naapurin koirat juoksivat toista kertaa vapaana Kodan päälle) jälkeen Koda on ollut pienille koirille (erityisesti pareittain kulkeville ja räkyttäville) remmirähjä. Lisäksi epävarmuutta esiintyy esimerkiksi näyttelykehässä muiden kanssa juostessa ja ottaa Koda kyllä itseensä helposti muiden ärähdykset myös treeni- ja kisatilanteissa. Paljon tätä epävarmuutta ja kiihtymistä on vuoden aikana työstetty, mutta jatketaan mahdollisimman johdonmukaisesti myös jatkossa ja yritetään parhaan mukaan välttää epäonnistumiset.

Vaelluksia ja retkiä

Viime vuonna innostuin koiran kanssa retkeilystä, joten tulevalle vuodelle on haaveissa järjestää viikonlopuilta aikaa useammalle yhden yön vaellukselle ja toki myös pitkille päiväretkille. Mahdollisesti, muutamasta muuttujasta riippuen, loppukesästä on tulossa myös Lapin reissu, johon toki sisältyisi paljon vaellusta ja upeita maisemia.

Paimennus

Paimennuksen suhteen en aseta tälle vuodelle minkäänlaisia tavoitteita. Katsotaan, miten oma kiinnostus, aika ja rahatilanne antavat myöden tälle hermoja raastavalle, tiliä tyhjentävälle ja aikaa vievälle harrastukselle. Tehdään treeni kerrallaan, eikä oteta paineita edistymisestä, koska se on joka tapauksessa äärimmäisen hidasta nykyisillä treenimäärillä.




Nämä tavoitteet mielessä lähdetään ilolla ja uteliaisuudella kohti vuotta 2018 ja katsotaan, mihin asti se meitä vie!

Kiira & Koda