perjantai 15. joulukuuta 2017

Luukku 15: kuuluuko (harrastus)koiran olla helppo?

Mulla on ollut tilaisuus elämässäni tutustua varmasti yhteen maailman helpoimpaan koiraan, meidän Jeppeen. Jeppe oli pennusta asti maailman kiltein. Se sai niskaansa milloin viereisen kadun sakemannin, milloin tuttujen kultaisen noutajan, puolusti itseään, mutta ikinä se ei provosoitunut, ei ollut epävarma, ei ärissyt tai rähjännyt. Se oli älyttömän ahne ja vielä fiksukin. Se rakasti lapsia, mutta osasi olla välinpitämätön niiden hösellystä kohtaan. Pienenä 8-vuotiaana mä sitä jo tyytyväisenä käytin pitkilläkin lenkeillä yksin, joskus jopa potkulaudalla rullaillen, siihen pystyi luottaa yli sadan prosentin varmuudella. Mutta mahtavaksi harrastuskoiraksi siitä tuskin olisi ollut, vaikka ruokahalu sillä oli pohjaton, ei sillä olisi todellisuudessa varmaankaan paukut riittäneet.

© Anni Rask

Monesti colliepalstoja selaillessa huomaa, että collieissa arvostetaan paljon niiden helppoutta, sitä että ne oppii asiat ihan itsestään eikä niitä tartte kouluttaa. Mut onko se just se, mikä niissä "mättää"? Onko niistä yritetty jalostaa liian joka käteen sopivia perhekoiria? Onko helppo ja hyvä koira se, jota ei tarvitse ollenkaan kouluttaa? Voiko sellaisella koiralla, joka ei ikinä haasta omistajaansa, riittää paukut esimerkiksi hakumetsällä?

Edellisen luukun rotupohdinta -postausta kirjoitellessani tulin pohtineeksi, millainen oikeesti olisi hyvä harrastuskoira. Bortsuja arvostetaan niiden työmotivaation, nopean reagoinnin, miellyttämisen halun, pehmeyden ja vietin takia, mutta toisaalta niissä on paljon epävarmoja ahdistujia, remmirähjääjiä, stressaajia, liian pehmeäpäisiä koiria, joilla menee kuppi nurin milloin mistäkin. Eivät varmasti siis helppoja arjessa. Entäpä sitten malinoisit tai käyttölinjaiset saksanpaimenkoirat? Bortsuja tasapainoisempia ainakin tulisivat olla hermorakenteeltaan, taistelutahto ja kiihkeys jalostettuna pilviin, mutta toisaalta toisinaan todella kovapäisiä, vaativat erittäin johdonmukaista koulutusta ja usein se kiihkeys sitten keittääkin yli. Eivät siis todellakaan helppoja arjessa nekään.

Löytyykö siis koiraa, joka olisi oikeasti ongelmaton, mutta harrastusten parissa tykki? Ja kuuluuko harrastuskoiran, tai ylipäänsä koiran, olla kouluttamattomanakin helppo? Tätä jään pohtimaan.


Kiira & Koda

31 kommenttia:

  1. Anteeks oon täällä koko ajan, oon varmaan kommentoinut sun joulukalentereihin enemmän kun koko vuoden aikana yhteensä mihinkään :DDDD mut on hyviä juttui!

    Niin, tää on vaikee kysymys ja tulee taas kilometrikommentti. Mutta suoraan kysymykseen vastaan että kyllä, ainakin minulle myös harrastuskoiran pitää olla arjessa helppo. Mitä tarkoitan helpolla tässä, on että arkea ei tarvitse erikseen "järjestellä" tai miettiä koiran kannalta. Esimerkiksi nyt vaikka ihan oma Halti: se on helppo mm. siksi, että sitä voi pitää lenkillä vapaana, se on koirasosiaalinen, sen voi ottaa mukaan minne vaan. Ja kyllä mä sanoisin puolueellisesti että on se myös harrastuskoirana hyvä - sen silmät loistaa agilitykentällä kun saa tehdä mun kaa, se jaksaa toistoja ja yrittää epäonnistumisista huolimatta, se leikkii, se on ahne. Mulla on ollut springeri, joka oli ihan näppärä agissa, mutta arjessa kymmenen kertaa Haltia hankalampi! Se karkaili, rähjäsi lenkillä, stressasi uusista tilanteista, ei voinut viedä kylään ilman että pelkäsi että merkkaako se. Sen edeltäjä meidän perheessä oli pyreneittenpaimenkoira, jolla nyt toki oli surkeat lähtökohdat elämäänsä mutta ois sen varmaan luultavasti saanut agilityyn motivoitua, veljensä oli agivalio. Mutta mun kokemukset pyrreistä nykyäänkin on vähän negatiivisia: ne on kyllä hienoja harrastuksissa, mutta löytyy terävyyttä/epävarmuutta/ eivätkä ne oo niitä helpoimpia perhekoiria. Tai sit joku malinois: ne loistaa siellä harrastusten/työkoiralajien maailman huipputasolla, mutta oon lukenut useampia juttuja että ei voi esim. pitää malia kotona samassa tilassa oman perheen lasten kanssa. Anteeks mitä?? (Nyt tuli kamala morkkis kun käytin tällasia esimerkkejä, mutta pakko oli, kun tuntuu että niillä kärjistäen saa ehkä ajatusta selkeytettyä. Annankohan itestäni ihan kamalan mali/pyrrirasistikuvan xD en siis oikeasti yleistä!)

    Onko helppous se mikä colliessa mättää - on, mutta myös se joka on rodun vahvuus. Colliet on pääsääntöisesti arjessa helppoja: ne oppii nopeasti, on ohjaajapehmeitä --> kuuliaisia/tottelee, pysyy vapaana, ja ennen kaikkea ne harvemmin hyppii seinille tai syö lattioita jos oot vaikka viikon kipeenä etkä yksinkertaisesti pysty aktivoimaan tarpeeksi. Sen sijaan tiedän/oon lukenut aika monista bortsuista/aussieista jotka on pistäneet kämpän uusiksi kun ei treeneihin pääse (ja tiedän kyllä eräänkin collieneidin jolle lorahti aika paljon erään tietyn setäkoiran geenejä ja se pisti useaan kertaan sohvan palasiks xD) Tässä se helppous on mun mielestä kaksiteräinen miekka: toisaalta se, että colliet on niin sopeutuvaisia, on ollut rodun kirous ja juurikin mahdollistanut tuon mitä pohdit, että koirakanta on mennyt vässykämpään suuntaan. (Tästäkin mulla olisi yksi hyvä esimerkki lähipiiristä mutta en nyt julkisesti viitsi sanoa, voin vaikka fb:ssä kertoa kun se ehkä auttais hahmottamaan mitä tarkoitan.) Toisaalta se helppous voisi olla myös valttikortti meneillään olevalle "collieiden uudelle tulemiselle": voit saada harrastuskoiran, joka syttyy hommiin mutta on kotona off-tilassa (= ei seuraa maanisesti ympäri kämppää/vedä kilareita jos jää monet treenit väliin. Ja kyllä, totta kai sen bc:n/aussinkin pitäis tällaiseen kyetä ja varmasti moni kykeneekin :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lol siitä tuli niin pitkä että blogger ei ees antanut sitä yhdessä osassa kun oli liian monta merkkiä :DDD jospa tän jälkeen vaan lopetan tän kommentoinnin

      Mut tässä vika kappale: Toisaalta oon myös sitä mieltä, että ei koiran kuulu olla ihan hajuton ja mauton; jos etsii kouluttamattomana helppoa koiraa, on varmaan parempi ottaa pehmolelu. Ja kyllä, monesti ne hyvät harrastuskoirat on niitä joiden kanssa tulee haasteita. Mutta ai että miten se palkitsee kun keksii, miten niistä pääsee yli! Ja kun tässä tätä kommenttia oikolueskelin, niin pakko sanoa että jos omat taidot olis riittäneet sen em. spaaanielin kanssa alusta saakka eri lailla, tai jos saisin sen vaikka nyt uudestaan, niin aika kivan pelin siitä tod.näk. ois saanut. Hyvä harrastuskoira kun on aina paitsi geeniensä, myös ohjaajansa aikaansaama. Mä ainakin olisin neljä vuotta sitten ennen Haltin tuloa odottanut, että jos joku ongelma vireen/vietin kanssa tulis, niin todennäköisemmin joutuisin nostamaan sitä. Vaan ei, tässä ollaan et pitäis ennemmin laskea sitä kun saalisvietti kiehuu höyrykattilasta yli :D

      Poista
    2. Hahaha, älä lopeta kommentointia, hyvä että tuut paikkailee mua, kun usein ajatuksissani kirjoitan vähän liiankin tylysti omasta rodusta, tai tuon esiin paljon niitä heikkouksia, vaikka vahvuuksia ihan pidempi lista, eihän se muuten mun oma rotu oliskaan.

      Mutta siis just näin, samaa mieltä siitä, että koiran kanssa tulisi pystyä menemään mihin vain ja sen tulisi olla arjessa helppo, mutta välillä tuntuu ihmisillä colliepiireissä (tai siis lähinnä palstoilla, ei niillä harrastavilla collieihmisillä) olevan sellainen käsitys, että kouluttamattomuus on hyve, ja jos koiraa pitäisi kouluttaa, niin voih ei. Eihän kukaan lapsiakaan tee siinä käsityksessä, ettei niitä tarttis kasvattaa? Tai no, nykypäivänä ehkä tekeekin :D

      Ja siis noista bortsuista ja muista kiihkeistä roduista, että kun ne huiput tuntuu olevan vähän sellaisia äärimmilleen viritettyjä jousia, niin onko mahdollista, et sellainen olis kuitenkin samalla itsevarma, se viritys ois vaan siinä kisa-/treenitilanteessa, löytyisi myös se off-vaihde, se yliviritys ei purkautuisi koepaikalla rähinöintinä, ahdistuksena ja epävarmuutena? Koska kuten kommentoin sulle siihen teijän tokotreenivideo-postaukseen, niin nykyään haetaan myös esim tokon huipulla niitä todella äärimmilleen vedettyjä suorituksia, kaiken täytyy olla super näyttävää ja vaikka koira kaatuisi liikkeen aikana niin tärkeämpää, että se tekee sen täysiä.

      Ja totta kyllä, että monesti ne haasteet on kyllä selätettävissä, ongelmakoiran takana on usein ongelmakouluttaja jne, mutta koirat haastaa kyllä eri tavalla omistajiaan. Ja sitä myös mietin, että esimerkiksi hakumetsällä koiralta vaaditaan paljon omatoimisuutta ja sellaista tietynlaista "rohkeutta", niin jos koira ei kouluttamattomanakaan ikinä yritä haastaa omistajaansa, niin onko siinä tällaiseen omatoimiseen tekemiseen? Eri asia tietty, jos koiraa on pennusta asti kouluttanut johdonmukaisesti, vaikka luulen, että aika moni pätevä harrastuskoira siltikin haastaa ohjaajaansa :D

      Poista
    3. Joo, no kyllähän se nykypäivänä on vähän sellainen meininki että ihmiset haluaa päästä mahdollisimman helpolla, niin lasten kuin koirien kasvatuksessa :D Tuntuu että ennen oli ihan itsestäänselvää että koiran kanssa mennään koirakouluun ja nykyään sit ihmiset on ihan käsiä sen elukan kanssa ja ihmettelee et miten se nyt ei suomea ymmärrä.. Tai sit se toinen ääripää, että pitää harrastaa täysillä maailman huipulle tähdäten :D Ja taas se, että kun ihmiset haluaa helppoja koiria, niin sitten kasvatetaan helppoja koiria... >:(

      Niin, on se varmaan mahdollista, mutta vaatii taitoa ohjaajalta kuin myös hyvän pääkopan koiralta. Viimeiseen kysymykseen en osaakaan sitten vastata senkään vertaa, ei mun kokemus/tietotaito vielä riitä :D

      Poista
  2. Määrittele ensin "harrastusten parissa tykki". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, mä ajattelen sen tällä hetkellä niin, että "tykillä" koiralla on paljon saalisviettiä ja taistelutahtoa, se on nopea reagoimaan, se on sitkeä, se on miellyttämisen haluinen, aktiivinen ja vilkas, se oppii nopeasti ja sen tekeminen on näyttävää. Meillä on paljon tokovalmennuksessa puhuttu, miten tokossakin nykyään halutaan kaiken olevan kauhean näyttävää, kaikki pitää tehdä aivan täysillä. Arvostetaan teknisesti puhdasta suoritusta toki myös, mutta myös todella paljon painotetaan näyttävyyttä ja vaikka koira vähän törmäilisi tai kaatuisi, niin hienoa, koska se teki ainakin täysillä. Tälläiseen kykenee "tykki" koira.

      Poista
  3. Kun mä otin kelpien, mulle kerrottiin niiden hyvät puolet. Nopeita reagoimaan, aktiivisia, jaksavat mitä vain, oppivat nopeasti jne. Ja sanottiin, että ne huonot puolet on ne samat ja niinhän ne osittain on. Toisaalta Tore on arjessa pelottavan helppo nykyään, tyytyy lähes mihin vain (ei sillä mene kuppi nurin vaikka olis viikon vaan pissatuslenkeillä ilman mitään aktivointia, kyllä siitä näkee että energiaa olisi muttei pura sitä mihinkään pöllöilyyn) mutta toki vaatii liikuntaa ja treeniä ollakseen onnellinen. Pentuna ja teininä se oli kyllä ihan kamala, etenkin se vilkkaus oli jotain niiin... :D Nykyään aika ajatustenlukija.
    Tulee kaikkien kanssa toimeen, osaa odottaa treenikentän laidalla suht rauhassa (okei sen eteen piti tehdä aika paljon mielentilatreeniä), helppo ottaa minne vain mukaan, kotona rento sylikoira jne. Harrastuksissa silti ainakin mulle ihan riittävän tykki, vaikka oon mä tykimpiäkin nähnyt. Mä tein sen kanssa pentu- & junnuaikana aika paljon töitä, mutta tuskin se mikään mahdoton olisi vaikka olisin tehnyt vähemmän.

    Ja Trau.. No, ollakseen corgi se on aika tykki, jos sillä olisi Toren rakenne niin sen luonteella pääsisi kyllä pitkälle lajissa kuin lajissa. Trau oli sitten taas pentuna ihan älyttömän helppo, nykyään kyllä toisinaan kyseenalaistaa asioita mutten sitäkään mitenkään hankalana osaa pitää.

    Henkilökohtaisesti en halua edes asua arjessa hankalan koiran kanssa. Mä kestän sen että eka vuosi-kaks voi olla haastavaa (ja se on tavallaan ihan hauskaakin, opettavaista ainakin), mutta sen jälkeen ei huvita vääntää mistään ja kyllä sen arjen pitää sujua ilman mitään erikoisjärjestelyitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Mun mielestä koiraa kuuluu joutua kouluttamaan, tai ainakin sen pitäisi olla lähtökohta koiraa ottaessa, että se kuuluu kouluttaa. Parin-kolmen vuoden arkitavoille opettamisen jälkeen ja teini-iän väistyessä arjen kuuluisi kuitenkin munkin mielestä olla koiran kanssa suht helppoa ja mukavaa, ja ennen kaikkea koiralla pitäisi olla mukavaa ja suht stressitöntä myös siellä harrastaessa. Olen törmännyt ihan huipputokoilijoissa koiriin, jotka stressaantuvat koepaikalla ihan älyttömästi ja ovat epävarmoja, vielä siis useita vuosia kisattuaankin, mutta siellä kehässä hoitavat kyllä homman täysillä, se on saanut mut alunperin tätä asiaa miettimään. Ja toinen ääripää, joka tätä on saanut miettimään, on tosiaan nää collieihmiset (siis varmasti monet muutkin, mutta näiden keskusteluja nyt tullut eniten seurattua), kun pidetään lähtökohtana sitä, että collie on ihana, koska sitä ei tarvitse kouluttaa. Ja mun mielestä sen ei pidä olla ensisijainen kriteeri, jolla otetaan koira, jonka rotumääritelmässä lukee sana "työkoira".

      Poista
  4. Niin, mikä on kenellekin helppo koira tai tykki? Mun nuorin on helppo arjessa, tai se on mulle helppo, sillä löytyy loputon työmotivaatio ja viettiä joka näkyy myös arjessa, ollen silti mulle helppo.
    Vanhin taas on vaikea koira ihan kaikinpuolin, koska se on kova eikä sillä ole miellyttämisen halua.
    Keskimmäineen taas on arjessa helppo, mutta tavoitteelliseen harrastamiseen tuskin siitä enään on. Vaikka se on arjessa helppo, harrastaessa taas ei, koska se on erittäin ohjaaja pehmeä, paineistuu hyvin helposti sekä on epävarma.

    Ja mulla kaikki siis saksanpaimenkoiria joista näyttelylinjainen on se vaikein koira kaikin puolin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh mä jo luulin, että olit poistanut tän kommentin kun sähköpostissa ilmotti, mutta blogin kommenteissa ei näkynyt, mut jostain syystä blogger olikin tän luokitellu roskapostiksi... välillä vaikea ymmärtää tän logiikkaa :D

      Niin, siis mulle kriteerinä olisi, että kouluttamalla johdonmukaisesti koirasta saa arjessa helpon viimeistään teini-iän väistyttyä. Mutta tää postauksen aihe sai osin alkuansa siitä, että osa ottaa collien, koska se on helppo, kun sitä ei tarvitse kouluttaa. Olen kuullut myös muutamasta tapauksesta, jossa "liian vaikea" collie on palautunut kasvattajalle, ja todellisuudessa, noh, on ehkä odotettu enemmän seurakoiran luonnetta, mitä toki myös valitettavan monessa colliessa nykypäivänä on, ja todennäköisesti juuri tämän ajatuksen takia, että sen tulisi olla tosi "helppo". Ja mä jotenkin ajattelisin, että tällainen "ilman koulutusta helppo" -koira saattaisi juuri olla toi sun keskimmäisen kaltainen, erittäin ohjaaja pehmeä, joka paineistuu helposti, täten se koira vaikuttaa ne arkijutut oppivan kuin itsestään, ilman koulutusta. Mutta että jos tällaiseen koiraan jalostuksella pyritään (koska kysynnän ja tarjonnan laki), päädytäänkö koiraan, joka ei enää mitenkään päin toimi harrastuksissa?

      Poista
  5. Helppo ja tykki on ihan mahdottomia määritelmiä, kun se riippuu täysin siitä, kenellä se koira on. Pelkästää maleja ja sakuja elämässään pitänyy ihminen on todennäköisesti ihan käsi sheltin tai villakoiran kanssa. Kun taas jostain seurakoirarodusta on aika kova hyppy mihin tahansa metsästyskoiraan. Kaikista koirista ei tule hyvissäkään käsissä tykkejä muihin verrattuna. Tykillä voisi meinata ehkä sitä, että ohjaaja saa koirastaan irti ne paukut, mitä koirassa on :) Kauhalla ei voi ottaa, jos on lusikalla annettu.

    Mä jotenkin nykyään ajattelen, että ei ole varsinaosesti helppoja tai vaikeita koiria. Jos tosiaan haluaa koiran jonka kanssa ei tarvitse/joudu arjessa miettimään ja tekemään mitään, kannattaa jättää koira ottamatta. Jokainen koira ansaitsee saada koulutuksen ja tarvitsemaansa tekemistä :) ja jos se koira ei tunnu omaan käteen sopivalta tai asettaa haasteita, niin sitten tehdään töitä sen eteen (eli iso osa voisi jättää koiran hankkimatta) :D

    Hankala kommentoida kännykällä, kun en näe selata mitä jo kirjoitin XD Hyvä harrastuskoira on tosiaan vähintäänkin tasapainoinen (siis ettei eri ympäristöt oo mikään show ja palautuu jos säikähtää jotain), leikkii ja on luontaisesti kiinnostunut ohjaajastaan. Bortsuissa ja karjakoirissa oon kiinnittänyt huomion siihen, että läheskään kaikki eivät ole ohjaajistaan kovin kiinnostuneita. Ohjaaja on tietty aina kolikon toinen puoli, mutta jos miettii rotuja työkäytössä, niin aika itsenäistä työskentelyä siellä odotetaan :D

    Olipas kyllä sekava ja rönsyilevä, mutta tykkään aiheesta "helpot ja vaikeet koirat" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kirjotusvirheiden määrä kun en kännykällä jaksa oikolukea XD

      Poista
    2. Tota puhelimella kommentoimista Blogger vois kyllä yrittää tehdä helpommaksi...

      Toki, hankalia käsitteitä, kun tarkoittavat eri ihmisille hyvin eri asioita. Ja niin paljon on myös ohjaajasta ja koiran ja ohjaajan välisestä yhteistyöstä kiinni, miten ne "vaikeammat" luonteenpiirteet sitten koiran toimintaa esim arjessa haittaa. Ja myös koiran kokemuksilla on tässä suuri merkitys, jos miettii vaikka, että pehmeä koirahan on helppo kouluttaa (jos se siis motivoituu jostain), sehän on helppo arjessa, niin kauan kuin se ei pelkää (siis paukkuarat esim) tai sille ei käy mitään ikävää, mutta siitä tulee nopeasti aika hankala, kun esimerkiksi kerran irtokoira käy kiinni. Samalla luonteenpiirteellä varustettu koira voi siis olla joko "helppo" tai "vaikea", ja sama luonteenpiirre voi olla harrastuksissa plussaa ja arjessa vähän miinusta. Samoin vaikkapa reaktiivisuus, harrastuksissa usein pidetään positiivisena asiana, arjessa ei niinkään, vaikka harvoinhan toki mikään yksittäinen ominaisuus koirasta tekee "helppoa" tai "vaikeaa".

      Ja samaa mieltä, että koiraa ei tule ottaa ajatuksella, että voi kun sitä ei tarvitsisi kouluttaa tai aktivoida, valitettavan moni tuntuu niin kuitenkin tekevän, ja mua harmittaa, mikä merkitys tällaisella ajatusmaailmalla on eri rotujen jalostussuuntiin, kuten jossain aiemmassa kommentissa totesin, jonkin verran tässäkin valitettavasti vaikuttaa kysynnän ja tarjonnan laki. Jos miettii nyt näitä collieita, niin ei ole mitään järkeä, että kaikki kasvattajat pyrkivät kasvattamaan harrastus- ja työkäyttöön sopivia collieita, kun pennuista ehkä yksi kymmenesosa (jos sitäkään), päätyy lopulta harrastuskäyttöön. Ja sitten nää muut pennut palautuu kasvattajalleen, kun vaativatkin koulutusta ja panostusta (siis näin kärjistetysti). Saatko mun ajatuksesta kiinni? :D ja tästä tää inspiraatio osin tän tekstin kirjoittamiseen lähtikin. Ihana, että on herättänyt paljon keskustelua.

      Poista
    3. Joo sain pointista kiinni! Jos lähdetään sivuamaan koko koirarotukuntaa, niin toisia ei voi kyllä koiriksi enää edes kutsua. Kyllä koirasta pitää lähteä ääntä ja siinä pitää tavalla tai toisella olla luonnetta ja toimintakykyä. Jos haluaa ihan äännettömät otuksen niin, pehmoleluvalikoimat on nykyään onneksi tosi laajat :D Jos siis lähtee selaamaan koko poppoota, joilla koira on. Koiriahan on keskimäärin kai joka toisella ihmisellä, mietin välillä että miksi.

      Ja tosiaan eri ominaisuudet eri ympäristöissä ilmenee hyvin erilailla ja moni koira onkin ihan väärässä elinympäristössä. Toiset ymmärtää muiden esimerkistä ja toiset (minä mukaanlukien) oppivat sitten vasta kantapään kautta. Se että tiettyjä rotuja suositaan paljon tiettyjen harrastusten parissa, ei ole ihan aukotonta sekään. Bordercollienkin suosio on kasvanut ihan räjähdysmäisesti. Harrastamiseen se ei kuitenkaan aukottomasti ole paras vaihtoehto (kaikille harrastajille). Ja vaikka olisikin, niin onko kaikki omistajat sitten kuitenkaan ihan bortsuihmisiä. Kokeilemallahan se viimeistään selviää, mutta rotu ei ole oikotie hyviin tuloksiin, kuten usein luullaan :) Tämä menee kyllä ihan tarinoinniksi tämä aihe :D Mutta hyvä postaus ja näistä pitääkin puhua.

      Poista
    4. Hyvä pointti myös elinympäristöistä. Mä tossa aiemmassa postauksessa pohdin näitä rotujuttuja ja toi bordercollie jakaa kyllä niin mun kuin monen muunkin mielipiteet, ja bortsulla on kyllä aika vahvasti juuri toi sun mainitsema "oikotie onneen" -imago ja myös "aukottomasti paras rotu kaikkiin harrastuksiin" -imago, valitettavasti. Mulla itselläni esimerkiksi todella suuri kynnys olisi ottaa työlinjaista bortsua, koska mä koen, etten voisi tarjota sille elinympäristöä, jossa se olisi parhaimmillaan, toki yksilöllisiä eroja koirissa paljon on, mutta lähtökohtaisesti koen, ettei mulla ole tarpeeksi antaa sellaiselle koiralle, joka nauttisi ihan oikeasta työnteosta. Mutta tarinoinniksi menee tämäkin :D

      Poista
  6. Vietikäs koira voi olla hyvinkin helppo arjessa kunhan sillä on riittävästi aktiviteettejä, se saa liikuntaa sekä sille ollaan oltu selkeitä ja mustavalkoisia kasvatuksessa. Harrastustykki- termi käsittää varmasti hyvin erilaisia tulkintoja sisälleen mutta sanoisin että tälläinen koira ei ole sinällään sen vaikeampi kuin joku lapatossukaan, ne vain sopivat hyvin erilaisille ohjaajille. Siinä missä toinen hakee työskentelyintoista ja vietikästä koiraa pk-lajeihin niin joku toinen haluaa villakoiran ilahduttamaan arkeaan. Jos näiden koirat vaihtaisi päikseen, tulisi varmasti suuria ongelmia. Hyvä hakukoira voi olla sellainen joka ei koskaan haasta ohjaajaansa. Vaikka koira olisi hieman pehmeä, se saattaa olla todella työskentelyintoinen, nämä eivät poissulje toisiaan. Kouluttamaton vietikäs koira voi olla ongelmallinen ja jopa vaarallinen ympäristölleen kun taas joku matalaviettisempi koira voi mennä melkein kouluttamattomana ja olla silti yhteiskuntakelpoinen.
    Collieiden kohdalla on suuri harmi miten rotu on niin vahvasti seurakoiramaistunut. Olisi hienoa nähdä enemmänkin toimintakykyisia, hyvähermoisia ja kohtuuvietikkäitä collieita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mm, totta. Ja siis moni paimenkoirahan on hieman pehmeä, ja niiden kuuluukin olla, ja kohtuudella pehmeän koiran kouluttaminen onkin yleensä "helpompaa" kuin kovan, toki riippuu tässäkin tosi paljon ohjaajasta. Ehkä enemmän ominaisuuksina mietin esimerkiksi reaktiivisuutta, vilkkautta, taistelutahtoa, saalisviettiä. Mutta siis toki collieista tää mun pohdinta on lähtenyt ja inspiraationsa saanut, ja juuri siitä, miten niitä halutaan aika paljon "helpoiksi" seurakoiriksi ja miten se väkisinkin on ohjannut jalostusta. Toki siis edelleen on monia kasvattajia, jotka haluavat juuri noita toimintakykyisiä ja kohtuuvietikkäitä (sakemannin viettiä niillä ei toki kuulukaan olla) collieita, ja toki itsekin pidän koiran "helppoutta" arjessa suurena plussana, mutta tulisiko tällainen seurakoiramaisuus ja sen "helppouden" liika vaaliminen unohtaa, jotta saataisiin vietyä rotua takaisin harrastus- ja työkoiran suuntaan? Tiedä häntä, pohdintaa vain, mutta kiinnostaa tietämätöntä :D

      Poista
  7. Minua on hirveästi mietityttänyt toi collien helppous. Monilla collien fb-sivuilla harrastajat kertovat, että collien ei kuulu olla mikään lapanen ja huomaamaton, varsinkaan pentuna. Silloin on kuulemma mennyt jalostus pieleen tai pitää etsiä itselleen pehmolelu.

    Mulla on nyt 8 kk nahka, joka on varmaan juuri ihmisten mielestä lapanen? En minä sitä ole juurikaan arjessa kouluttanut, silti se on ollut älyttömän helppo. Kotona makaa vaikka 10 tuntia sohvalla tyytyväisenä, niin kuin eilen. Ei ole mitään tuhonnut tai minun hermoja koetellut. Tämä on siis mun omaa pohdintaa, että onko tässä koirassa nyt jotain vikaa kun ainut, millon sen voi sanoa rajojaan koetelleen, on ollut kun se on 8 viikkoisena nilkkoja näykkinyt tai vähän maton kulmaa maistanut :D :D

    Ja ei todellakaan olla jouduttu harjoittelemaan rauhoittumista, en ikinä halua tietoisesti ottaa sellaista rotua, jolle on ominaista hyperaktiivisuus ja rauhoittumisen vaikeus, vaikka näiden rotujen omistajat miten sanoisivat että koulutuskysymys. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, en mä nyt noinkaan sanoisi. Mun mielestä se "vaikeus" arjessa ei tulisi olla mikään tavoittelemisen arvoinen asia todellakaan, ja Kodakin on ollut pentuna arjessa ihan super helppo, sekään ei ole tuhonnut mitään ja rauhoittuu kotona kyllä, samoin vieraissa paikoissa rauhoittuu suht nopeasti. MUTTA! Tähän pitäisi sitten lisätä se näkökulma harrastamisesta, jos koira, jonka rotumääritelmässä vielä toistaiseksi ainakin lukee, että se on myös työkoira, tulisi sitten työssä tai harrastamisessa olla toimiva, miellyttämisenhaluinen ja aktiivinen silloin kun tehdään töitä ja nauttia tekemisestä. Collieilla rauhoittumista useammin on ongelmana se, ettei ne motivoidu kunnolla, ei ole viettiä tai taistelutahtoa, ne on liian rauhallisia myös silloin, kun sitä rauhallisuutta ei kaivattaisi.

      Poista
    2. Minä en oo pätevä vastaamaan tuohon työkoirapuoleen, koska me harrastetaan "vain" agilitya ja rally-tokoa, (uutena kiinnostuksena toko) ja näissä lajeissa nyt ei tarvita mitään suurta vietikkyyttä tai taistelutahtoa, vaan suurin osa on ohjaajasta kiinni. Tietty jos koiraa ei agility sytytä millään niin ei sille mitään voi :D

      Poista
    3. Höpsis, en mä sanoisi todellakaan "vain" agilitya :D collien (tai toki muunkin rotuisen koiran) kanssa mikä vain harrastaminen on mun mielestä hienoa, ja harrastaminen kuitenkin on se tapa, jolla nykypäivänä testataan koiran työkelpoisuus, vaikka toki oikeassa työssä toimiminen on vielä asia erikseen. Olen tavannut siis muutamia collieita, joita ei kiinnosta mikään, ei agility, ei leikki, ei ruokakaan niin kovasti, että sen eteen töitä tekisi. Varmasti näitä heikompia yksilöitä löytyy joka rodussa, mutta sattuneesta syystä collien vahvuudet ja heikkoudet on parhaiten hallussa.

      Poista
    4. Joo, olen kyllä samaa mieltä, että ongelmia on myös! Esim. minähän pelkäsin collieita ennen Ninjan ottamista, kun pari yksilöä on minua purrut :D Nämä kyseiset koirat eivät varmasti myöskään kiinnostuneet omistajan kanssa toimimisesta, omanneet saalisviettiä tai miellyttämisenhalua.. Mutta minun mielestä tämä on niin ihana rotu, eikä ollenkaan niin huonossa jamassa kun luullaan. On paljon kasvattajia jotka kiinnittävät huomiota myös luonteeseen ja harrastusominaisuuksiin, toivottavasti collieiden maine paranee lähitulevaisuudessa :)

      Poista
  8. Se onko koira helppo vai vaikea, on musta kiinni myös pitkälti koiran luonteesta (roduissa toki eroja, mutta myös rotujen välillä yksilöeroja) sekä ohjaajasta itsestään. Tosi karkeasti jaettuna fläteistä löytyy kahdentyyppisiä koiria, on niitä ns. automaattiflättejä, jotka on vaan jee jee kaikki tekeminen ja motivoituvat itsestään tekemisestä ja sitten on niitä flättejä, joiden kanssa saa tehdä enemmän töitä motivaation löytymisen kohdalla.

    Mä olen sattunut saamaan tuon jälkimmäisen tyyppisen koiran. Oma taidottomuus ensimmäisen koiran kohdalla näkyi siinä, että olin alkuun vähän pihalla miten toimia. Kaiken päälle ollaan onnistuttu kahmimaan myös erilaisia ongelmia arkiasioissa, kuten yksinolo, hihnakäytös, rauhottumisongelmat jne.. Yksinolon ongelmat saatiin kuntoon yhden mahtavan kouluttajan avulla joku pari vuotta sitten (3,5 v koira) ja sen myötä mä ite osaan toimia sen kanssa, jos tulee vastaavanlaisia ongelmia esim uudessa kämpässä, niinkuin meillä hetken aikaa oli, mutta tosi lievästi ja kun koira vaan sopeutui hyvin uuteen ympäristöön, ja saatiin arki toimimaan niin niitä ei enää ollut. Tällä hetkellä rauhottuminen treenitilanteissa ja koirahälinässä on työn alla, koska niissä mun koira rupee herkästi turhautuessaan haukkumaan ja stressaa sitä ympäristöä. Edistymistä on tapahtunut hurjasti nyt kun olen ottanut tän ongelman työn alle ja on tullut ennenkaikkea treenimahdollisuuksia. Hihnakäytös on myös työn alla, ja sekin on alkanut näyttämään vaihteeksi paremmalta.

    Treeneissäkin mun koiran motivaatio ja työskentelyinto on aivan eri sfääreissä kun pari vuotta sitten, koska olen oppinut tuntemaan koirani ja muokkaamaan toimintatapojani sen mukaan, sekä oppinut muutenkin paljon lisää koirien oppimisesta jne näiden vuosien varrella. Joillakin olisi mahdollisesti mennyt hermot mun koiran kanssa, mutta näin jälkikäteen ajateltuna mä oon äärimmäisen kiitollinen, että mulla on koira, jonka kanssa kaikki ei ole ollut helppoa eikä ole edellenkään. Mä osaan iloita meidän onnistumisista hurjasti, koska niiden eteen on tehty valtavasti töitä. Kun mä en ole selvinnyt kaikesta itse, se on kasvattanut mun tiedonjanoa ja saanut itseni perehtymään ja oppimaan lisää koirista. Ennen koiran hankintaa luulin tietäväni melko paljon koirista ja ehkä tiesinkin semmosella basic-seurakoirasessun omistajan tasolla. Enää en koe tietäväni paljon, koska koirankoulutus ja koiramaailma ylipäätänsä on maailmansa, jossa voi jatkuvasti oppia uutta tulematta koskaan valmiiksi.

    Kaikki ei halua sitä vaikeinta koiraa, eikä toisilla riitä oma motivaatio ja kärsivällisyys semmosen kanssa. Tuskin itsekkään olisin koiraa hankkiessa sitä omiin taitoihin nähden haastavaa yksilöä halunnut, mutta nyt osaan arvostaa sitä kaikkea, mitä olen ongelmien kautta oppinut. Jos olisin saanut vaikka vasta toisena koirana jonkun haastavamman koiran, niin alkuun olis varmaan järkyttynyt, mitä on tehnyt väärin kun kaikki ei suju haluamalla tavalla. Vaikka koirarodut antaa osviittaa tulevan koiran luonteesta ja ominaisuuksista, on jokainen koira kuitenkin yksilö. Kahta samanlaista koiraa ei ole, mutta parastahan siinä onkin se kun pääsee oppimaan erilaisista koirista ja muuttamaan toimintatapoja niiden mukaan. Musta hyvä kouluttaja ei ole orientoitunut vain tiettyihin koulutustapoihin, vaan omaa työkalupakin, josta osaa valita sopivat työkalut toimimiseen kunkin koirayksilön kohdalla.

    Okei taisi vähän rönsyillä tämä kommentti :D Mutta kirjotit mielenkiintosesta ja tärkeästä asiasta, niin se aiheuttaa herkästi ajatuksia ja oli pakko kommentoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rönsyily on ihan hyvästä! Mahtavaa, että asia herätti ajatuksia! Ja mä oon itseasiassa osin vähän samassa tilanteessa, tai siis Koda on luonteeltaan aivan täysin vastakohta meidän perheen koiralle, jonka koulutuksen aikaan olen lisäksi vielä ollut ihan lapsi. Lisäksi Koda siis on mun eka harrastuskoira. Mä oon myös omalla osaamattomuudellani saanut Kodalle muutaman ongelmallisen toimintatavan hankittua, jotka toki myös liittyy koiran luonteeseen, tai hieman pehmeänä ja toisaalta reaktiivisena koirana Koda on ollut altis ongelmille huonojen kokemusten jälkeen. Vaikka teillä kuulostais olevan enemmän, tai ainakin monipuolisempia, haasteita kuin meillä, niin olen samaa mieltä, mä olen myös tyytyväinen ja iloinen siitä, miten paljon nää haasteet on mulle opettanut ja ai että tuntuu hyvältä, kun niissä haasteissa pääsee eteenpäin!

      Poista
  9. Kun edellinen koira oli arjessa vaikea (tosi paha yksinolo-ongelma), niin nyt on ihanaa, kun koira on helppo! Aidan-flätti oli pentuna ihan hirveä kakara, eikä siihen tuntunut saavan mitään kontaktia. Lisäksi vielä se eroahdistus, joka kesti koko koiran loppuiän. Lopulta siitä kyllä tuli aivan ihana koira, joka oli helppo kuskata mihin vaan, mutta yksinolojen takia sen kanssa eläminen piti suunnitella ihan eri tavalla. Nykyinen koira, 8-kuinen cockeri, on ollut älyttömän helppo koko pentuaikansa. Alusta lähtien yksinolot ovat sujuneet ongelmitta, se on iloinen ja reipas ja kulkee mukana missä vaan, eikä ole vielä erityisemmin kyseenalaistanut mun käskyjä.

    Paimenista ei ole kokemusta, mutta noutajat on oikein ihania koiria. Ne ovat arjessa mukavia, kun saavat riittävästi liikuntaa ja virikkeitä. Ahneina, ystävällisinä ja leikkisinä ne ovat yleensä helposti motivoitavia. Mun eka koira oli perhekoirana maailman helpoin ja ihanin kultsunarttu, mutta harrastuksissa vähän laiskanpuoleinen. Ruualla sen sai tekemään lähes mitä vaan, ja riittävän nälkäisenä se oli kovinkin reipas tekemään pyydettyjä asioita. Flätti taas oli aina täysillä mukana kaikessa, ja sen kanssa isoin ongelma oli kanavoida energia oikeaan suuntaan. Kotona mun läsnäollessa sekin lähinnä nukkui tai oli sohvalla kainalossa, vaikka kovin vilkas olikin. Cockeri taas on ihan kakara vielä, ja alkaa vasta nyt osoittaa todellista luonnettaan, mutta tosiaan toistaiseksi oikein lupaava yksilö. Myös harrastuksissa, se tykkää ihan hirveästi herkuista ja leluista!

    Lintukoirilla (noutajat) on yleensä ihan erilainen moottori kuin paimenilla, mutta niissäkin on tosi makeita suorittajia. Etenkin metsästyspuolella, kun koirat saavat tehdä sitä, mihin ne on tarkoitettu. Toisaalta sieltä metsästyspuolelta tullee myös se helppous: koira ei voi vänistä ja känistä passissa, vaan sen täytyy pitää turpansa tukossa ja välillä odotella pitkiäkin aikoja rauhassa paikallaan. Toisaalta, kun riistaa tiputetaan, tulee koiran hoitaa hommansa nopeasti ja varmasti, eli lähes täydestä levosta lähteä nopeasti työskentelemään.

    Näyttölabbiksissa ja -kultsuissa on tapahtunut samaa seurakoiramaistumista kuin collieissa, eli "oikeaan" työntekoon niillä ei yleensä riitä paukut tai motivaatio. Lisäksi niihin on tullut ikäviä lieveilmiöitä, kuten arkuutta, dominanssia, miellyttämisenhalun puutetta ja epävarmuutta. Etenkin näyttölabbisurokset ovat usein ihan karmeita kuulakallojyriä, jotka kiskovat perheenäitejä pitkin ojia (näin kärjistettynä). Monesti ongelma on tekemisen ja kurin puutteessa. Aina ei siis ole hyvä, vaikka rotua pidettäisiin helppona, kun se sitä todellisuudessa ei ihan ehdoitta ole.

    Vähän tämmöistä tajunnanvirtaa tuli, sori siitä :) Jokainen koira ansaitsee rajat ja rakkauden sekä riittävästi lajinomaista toimintaa: liikuntaa ja aivotyötä. Minulle harrastuskoiran tulee olla arjessa helppo, sillä arkea eletään elämässä kuitenkin rutkasti enemmän kuin harrastuksia. Henkilökohtaisesti jätän mieluusti tokon SM-sijat muille, jos sen hintana olisi kämppää remppaava stressipesäkekoira. Haluan kuitenkin pystyä kisaamaan mulle tärkeissä lajeissa ja treenaamaan niitä silloin kun mua huvittaa, joten koiraa hankkiessa valitsen yhdistelmän sen mukaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta, että aika erilaisiahan nuo eri roturyhmien edustajat ovat perusluonteeltaan, onhan niiltä alkuperäisen käyttötarkoituksen vuoksi jalostuksessa suosittu ihan eri asioita. Ja se on mieletön rikkaus, ettei kaikki rodut (tai rodun yksilöt) mahdu samaan muottiin! Ja myös niitä helppoja arkikoiria ja toisaalta toimivia harrastuskoiriakin on monenlaisia ja erilaisilla ominaisuuksilla varustettuina.

      Ja kyllä, olen samaa muutamien labbis- ja kultsuharrastajien kanssa jutellut ja kyllähän rotujen suuret suosiot kotikoirana muuttavat rotua. Niitä työ- ja harrastusominaisuuksia kun monesti sitten unohdetaan vaalia, kun halutaan vain hyvää kotikoiraa. Mun mielestä onkin hämmentävää, että miten paljon noita lieveilmiöitä tulee, kun kuitenkin voisi olettaa, että tällaisessa tilanteessa moni kasvattaja sitten jalostuksessaan pyrkisi siihen helppoon kotikoiraan. Eikä ainakaan mun mielestä helppo kotikoira ole epävarma, dominoiva tai arka.

      Ei haittaa tajunnanvirta, hyvää pohdintaa ja tosi kiva kuulla myös muiden kuin paimenkoiran omistajien näkökulmaa! Ja totta, multakin jää mielummin SM-sijat, enkä usko, että arjessa hankalan koiran kanssa itselle jäisi enää niin paljoa energiaa, että sitä koiraa jaksaisi niin pitkälle viedäkään, vaikka koiralla loistavat eväät harrastuspuolelle olisikin...

      Poista
  10. Hyvä postaus ja varmasti kaikki on jossain vaiheessa ajatellut asiaa. Arvostan sitä, että koira on arjessa helppo (ei remmirähjä, tuhoa paikkoja, ole ylivilkas, varasta ruokaa, pelkää asioita, käyttäydy agressiivisesti..).

    Harrastuksissa taas koiralla pitäisi olla motivaatiota palkkautua namin, leluin ja tietyllä tavoin kehuilla. Olla sopivan pehmeä. Saada rakennettua vauhtia tai sitten se löytyy jo valmiiksi.

    Kokemusta löytyy kahdesta rauhallisesta, jotka enkeleitä arjessa ja jotka pehmeitä kouluttaessa ja saanut rakentaa vauhtia ja röyhkeyttäkin, tolleri ja bc. Sitten taas bc joka hankala arjessa ja harrastuksissa (ääntely, ylivire, teki vain palkalle). Ja sitten tolleri joka arjessa rauhoittuu, lenkillä on vauhtia ja harrastuksissa tykki, mutta keskittyy myös eikä ääntele.

    Sopivan vilkas ja hyvähermoinen koira on "lottovoitto" tai sitten kaikessa helppo rauhallisempi koira mihin saa vauhtia. Vilkkaampaa saa opettaa rauhoittumaan agilitykentän laidalla ja lähdöissä mennään aika liipasimella vireen kanssa. Vähän rauhallisempi on agilityssa rauhassa lähdöissä, vapaana odottelut ja vauhtia vähän liikaakin radalla. Sitä voi sitten miettiä haluaako rakentaa vauhtia vai malttia koiralle. ;) Rauhallisempi bc ottaa rennosti jokaisessa uudessa paikassa, nukkuu automatkat. Vilkkaamman tollerin osa energiasta menee häsellykseen ja valvoo enemmän autossa. Sanoisin kuitenkin, että kokematon voi saada paremman vilkkaasta koirasta, joka on jo valmiiksi aika työnarkomaani kuin rauhallisesta, jolle saa opettaa oikean mielentilan töihin. Toki rauhallinen jonka vauhti kasvaa kokemuksen myötä on helpompi kouluttaa. Puolensa taas molemmissa. :D

    Noutajat rotuna on sosiaalisempia ja urokset on aika hyvin kestäneet rähinät ilman, että ottaa itseensä. Paimenet yhdestä epämiellyttävästä tapauksesta ottaa korvan taakse asian ja suhtautuu vähän epäillen seuraavaan tapaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoinhan koirassa jokainen osa-alue on aivan ideaalilla tasolla, kuten sanoitkin, usein se rauhallinen ja helppo arjessa on vähän sytyteltävä harrastuksissa, vilkas taas saattaa olla hankalampi tapaus arjessa, mutta loistaa tietyissä harrastuksissa (esim tottiksessa riittää vire) ja toisissa taas se korkea vire keittää yli (esim aksassa). Ja harjoiteltavahan se tosiaan on jokaisen koiran kanssa, koirasta riippuen vain sitten eri asioita. Myös ohjaajasta riippuu paljon, mitä asioita haluaa kouluttaa, toiset kun tykkäävät, ettei koiralla virettä ja viettiä ikinä ole liian vähän, vaan mielummin harjoittelevat tiukan hallinnan ja rauhoittumisen kautta, kun taas toiset mielummin pitävät rauhallisesta koirasta, johon sitä vauhtia ja viettiä sitten rakennetaan. Toki nää tapahtuu aina koiran päässä olevien rakennuspalikoiden mukaisesti, Jenny tuolla aiemmin sanoikin, ettei voi ottaa kauhalla, jos on lusikalla annettu.

      Ja tosiaan näiden eri roturyhmien välillä on kyllä paljon eroja, vaikka ainakin tällä hetkellä koen olevani täysin paimenkoiraihminen, olisi kiinnostavaa kouluttaa esimerkiksi noutajaa (tai vaikkapa terrieriä!), siinä kehittyisi varmasti itse aika paljon!

      Poista
  11. Mun kommentti ei nyt tuo enää uutta näkökulmaa, mutta pakko sanoa, että mielenkiintoinen keskustelu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi paljon tullut kyllä hyviä kommentteja tähän! Mahtavaa!

      Poista
  12. Argh, mun tekisi niin mieli kommentoida tätä, mutta en nyt kykene kirjoittamaan mitään ilman kolmen kilometrin pohjustuksia ja taustatarinoita, ja sit mennään jo niin syvissä vesissä, että voin mahdollisesti hukata sinne itsenikin :D Aihe on näköjään puhuttanut muitakin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)