tiistai 26. syyskuuta 2017

OnniDog part 2/2

OnniDogin toinen päivä alkoi synkässä ja sateisessa säässä. Ensimmäisenä meillä oli vuorossa esine-etsintää, jonka olin pari viikkoa aiemmin vaihtanut vesipelastuksen tilalle. Ajattelin, että vesipelastus syyskuun kylmässä säässä ja heti ensimmäisenä aamusta veisi Kodalta kaikki voimat. Lisäksi sen turkki ei kuivuisi koko päivänä ja siten Koda saattaisi palella muissa koulutuksissa.

Tilalla siis esine-etsintää, jota muutamia kertoja ollaan hakutreenien yhteydessä tai tottistreenien jälkeen treenailtu. Ollaan edetty niin, että Koda näkee, kun esinettä lähdetään viemään, mutta ei ole enää nähnyt, mihin esine tippuu. Tehtiin näin myös OnniDogissa, mutta vietiinkin kerralla kaksi esinettä ja tämä olikin tosi hyvä vinkkiä jatkoa ajatellen. Koda ei nimittäin tajunnut yhtään, että esineitä voisi muka olla kaksi, kun aina ennen treenattu vain yhdellä esineellä. Samalla metsäkaistaleella oli treenannut muina päivinä jo useita ryhmiä, joten hajuja oli paljon, niin ihmisten kuin koirienkin ja Kodan oli aika hankala lähteä etsimään. Ensimmäiset esineet se kuitenkin lopulta löysi ihan hyvin, mutta tosiaan toista esinettä se ei yhtään tajunnut lähteä hakemaan. Tähän siis lisää treeniä jatkossa!



Esine-etsinnän jälkeen Koda pääsi päiväunille ja mä suuntasin Mika Jalosen vaihtelevuutta tokotreeneihin -luennolle. Mehän ollaan Kodan kanssa siis oltu Jalosen viikoittaisessa tokovalmennuksessa alkusyksy ja jatketaan siellä jouluun asti. Treenien yhteydessä ollaan toki aina jotain "teoriaakin" käyty, mutta tällainen kahden tunnin luentomuotoinen tehopaketti antoi tosi paljon uutta näkökulmaa ja ajateltavaa. Jalonen on pätevyyden lisäksi myös viihdyttävä luennoitsija ja siten mielenkiinto pysyi kyllä hyvin yllä koko luennon ajan.

Luennon jälkeen vuorossa oli Jalosen koulutus. Meidän tunnin aiheena oli seuruu ja mainitsin Jaloselle tunnin alussa, että tuskinpa tästä mitään tulee, kun Koda on jo niin väsynyt. Väsynyt pikkupossu kuitenkin yllätti ja oli tosi pätevä! Alkuun tehtiin suoran seuruun kopioita, eli ajatuksena seuruutta alkuun niin lyhyt matka, että koira pystyisi sen saman matkan suorittamaan kopiona useamman kerran peräkkäin. Pikkuhiljaa sitten matkaa pidennettiin. Kun pari kertaa Kodan keskittyminen herpaantui, tehtiin lyhyempi motivaatiopätkä. Seuraavana vuorossa oli käännöksen oikeaan ja vasempaan. Jalonen antoi neuvoksi, että ennen käännöstä kannattaa ihan pienesti kääntää päätä käännökseen suuntaan, jolloin koira saisi vihjeen siitä, että kohta käännytään.

Käännösten jälkeen vuorossa oli sitkeys. Tehtiin samanpituisia suoria seuruupätkiä kahdeksan peräkkäin, mutta välissä vain sosiaalinen palkkaus, ajatuksena, että seuruupätkät olisivat toistensa kopioita, eikä palkkaamattomuus näkyisi koiran tekemisessä. Olin varma, että tästä nyt ei ainakaan tule väsyneen koiran kanssa mitään, mutta Koda ilmeisesti keräsi viimeiset voimansa ja teki melkeinpä parasta seuruutaan, palkkautui kehuilla hienosti eikä hyytynyt viimeiselläkään pätkällä. Viimeisenä tehtiin vielä kahdeksikkoa, jota Koda suoritti tosi varmasti ja hienosti paikkansa säilyttäen. Parilla ensimmäisellä kierroksella jouduin hieman hidastamaan vauhtia Kodan ollessa kahdeksikon ulkokaarella, mutta pian Koda tajusi jutun juonen ja sääteli omaa vauhtiaan upeasti. Jalonen totesi tunnin lopuksi, että Koda näytti kyllä parastaan.

Jalosen tunnin jälkeen mentiin vielä leikitystunnille. Leikkiminen ei tosiaan siis ole Kodalle mikään ongelma, sehän leikkii innokkaasti kaikkien kanssa ja vetoleikit ovat sen ehdoton suosikki. Se kuitenkin puree kiinni erittäin löyhästi, lähinnä pitää lelua yläkulmureiden takana. Tähän kaipasin jotain vinkkiä ja leikittäjän kanssa tätä sitten yhdessä ihmeteltiin. Koda kuitenkin leikkii tosissaan, jopa murisee ja sitä saa myös haastaa vieraskin ihminen, silti puruote on varsin pehmeä. Todennäköisesti kyse on rotuominaisuudesta ja puru saattaa iän myötä ja leikittämällä vielä parantua, Koda kun haastettaessa jo ajoittain hieman puri leluun kiinni. Mielessä leikittäjällä kävi myös, että olisiko Kodalla jotain kipuja suussa, mutta se on toisaalta aina leikkinyt noin, eikä tilanne ole mitenkään pahemmaksi mennyt. Viimeisenä leikittäjä sanoi, että ei ole kyllä taisteluhalultaan tyypillinen collie.



Vuoden 2017 OnniDog oli siis siten taputeltu ja hyvä fiilis jäi. Harmillisesti leiriolosuhteet ovat nuorelle koiralle aina jo itsessään hieman rankkoja, eikä niin moneen koulutukseen voi mennä kuin itsellä intoa ja kiinnostusta riittäisi! Sateinen ilma ei myöskään tänä vuonna houkutellut seisoskelemaan ilman koiraa koulutuskenttien laidalla. Ennakkoilmottautuminen on kuitenkin jo ensi vuodelle laitettu menemään ja helmikuussa nähdään, mitä kaikkea olisi OnniDogissa 2018 luvassa!


Kiira & Koda

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Tokotreeniä videolla

Vihdoin päästiin Kodan kanssa keskenämme poutasäällä treenailemaan ja sain videoitua suurimman osan alokasluokan liikkeistä. Alkaa vaikuttaa siltä, että sitä koetta voisi alkaa katselemaan... Tosin tämä syksy on niin täyteen buukattu opiskelua ja koiraharrastuksia, että taitaa kuitenkin kokeiden korkkaus mennä ensi vuoden puolelle, tai vähintäänkin joulukuulle.


Vielä riittää pientä hiottavaa kyllä, suoruutta perusasentoihin, reippaasti lisää nopeutta liikkeestä maahanmenoon (ja tekniikkakin tässä paremmaksi), ryhdikkyyttä ja täpäkkyyttä kaukoihin, mutta noin niinkuin alokasluokkaa ajatellen tilanne on aika hyvä. Seuruu alkaa sujua tosi mukavasti, Koda ei juurikaan enää edistä ja kontakti pysyy pitkissäkin pätkissä kivasti, sitä matkaa kun on nyt treenailtu BH-koetta ajatellen. Vielä täyskäännöksiin mun pitää itse saada joku selvyys, kun ollaan tehty täyskäännöstä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Luoksetuloa ja hyppyä olen nyt treenannut vain siihen asti, että Koda tulee mun eteen, se kun alkoi jossain vaiheessa ennakoimaan ja tulemaan suoraan perusasentoon, mitä en pk-puolta ajatellen halua. Ja tuossa kapulan pidossa pitää itse keskittyä, ettei jää viiden metrin päähän koirasta, videollakin steppailen lähemmäksi kun tajuan taas olevani liian kaukana.

Ja sitten taas palautetta tulemaan! Miltä näyttää? Mitä hiottavaa sä keksit, ja miten lähtisit niihin puuttumaan? Kiitos tuhannesti etukäteen! :)



Kiira & Koda

tiistai 19. syyskuuta 2017

Vaihtelua paimennukseen

Lyhyen tauon jälkeen käytiin viikonloppuna kahdesti lampailla Seutulan PSF:lla. Kouluttajana molemmilla kerroilla oli meille uusi tuttavuus, Mia. Hieman jännitti tilalle ajaessa sekä lyhyen tauon vaikutus paimennukseen että uusi kouluttaja.

Ensimmäisten treenien ensimmäisellä kierroksella haettiin ensin lampaat aitauksesta, Koda teki hienosti ja rauhallisesti ja päästiin jatkamaan peruskuljetusta heti häkistä oton jälkeen. Mia kehotti tekemään paljon käännöksiä, kun näki Kodan tylsistyvän helposti, Seutulan lampaat kun hyvin pysyvät ihmisellä, eikä koiraa varsinaisesti tarvita koko ajan. Tehtiin siis paljon kaarroksia ja yritin paimennussauvalla ohjailla Kodaa samalla. Koda haki ihan hyvin tasapainopisteeseen, mutta edelleen hakeutuu ihan lampaiden persuksiin kiinni, eikä siten voi mitenkään hahmottaa koko laumaa.


Toisella kierroksella Mia neuvoi, että mikäli Koda ajautuu liian lähelle lampaita, kävelen itse lauman läpi ja "ajan" Kodan hakemaan lampaat ja samalla kiertämään ne tarpeeksi kaukaa. Samalla siis harjoitellaan sekä sopivalla etäisyydellä pysymistä peruskuljetuksessa että tarpeeksi laajoja kaarteita. Tässä oli omassa koordinaatiossa harjoittelemista, samalla kun pitää sauvalla ohjata koiraa sekä kaarteelle että tarpeeksi kauas lampaista ja vielä liikkua itse poispäin, että koira saa tilaa tuoda lampaat mulle. Mia tuli aikalailla kädestä pitäen näyttämään, mihin suuntaan liikkua ja lopuksi saatiinkin ihan onnistuneita pätkiä. Koda tosin hetken aikaa halusi esittää marttyyria ja oli sitä mieltä, että jos ei saa tehdä omalla tavallaan, miksi tehdä ollenkaan. Parilla kehulla Koda kuitenkin palasi ainakin melkein aiempaan vireeseen ja pysytteli vielä treenien viimeiset peruskuljetukset melko hyvällä etäisyydellä laumasta.

Mia kysyi myös, olemmeko jo käyneet esikokeen vai olemmeko ensi kesänä menossa, joten Koda ei siis taida olla ihan toivoton tapaus! Ja oli muuten illalla näitten treenien jälkeen väsynyt koira... Ihan käsittämätöntä, miten paljon energiaa paimennus ja omien aivojen käyttö koiralta vaatiikaan. Hyvä, että Koda oli vielä seuraavana aamunakaan lähdössä aamulenkille.



Viikonlopun toisella treenikerralla aloitettiin samaan tapaan peruskuljetuksella tehden paljon käännöksiä. Jotain Kodalla oli jäänyt päähän ja ekalla kierroksella se jo hieman vähemmän hakeutui lampaiden persuksiin kiinni. Hommaa tosin hieman vaikeutti yksi kiimainen lammas, joka pysähteli tarjoamaan itseään Kodalle ja Koda jäi sen viereen seisomaan äimistyneenä, että mitäs nyt. Koda on niin kauhean kiltti lampaille, vaikka tuossa tilanteessa voisi jo vähän sanoakin, että liikus nyt mamma. Isottelevalle ja selvästi koiraa vastustavalle lampaalle Koda kyllä osaa näyttää kaapin paikan, mutta tälläset kaveeraavat mammat ovat Kodalle hankala paikka. Tehtiin myös pari häkitystä ja ne Kodalta sujui ihan mahtavasti. Sen stopit alkaa olemaan varmoja, se odottaa käskyjä ja häkitystilanteessa myös katselee mun ohjausta tosi hienosti. Se saa lampaat häkistä liikkeelle tosi rauhallisella ja vähäeleisellä otteella, eikä yhtään säntäile, mitä aiemmin saattoi ahtaassa tilassa tapahtua. Mian mukaan häkitykset voisivat olla jo esikoe -tasoisia...

Toisella kierroksella Kodasta alkoi jo näkyä viikonlopun luonnetestin ja kahden paimennustreenin aiheuttama väsymys. Sen ajatus vähän harhaili ja hajut veivät perässään. Myös se sama kiimainen lammas häiriköi hommia, merkkaili laidunta (ja Koda tietty merkkasi päälle... :D) ja jäi helposti muusta laumasta erilleen Kodan viereen seisoskelemaan. Helpotin Kodan hommaa ohjaamalla sen hakemaan muun lauman kiima-mamman luokse ja hieman itse kädellä työnsin mammaa liikkeelle. Tehtiin muutama laidunnusharjoitus, missä Koda jäi hienosti vartioimaan laumaa ja laidunnuksen jälkeen haki lauman mulle takaisin jopa aika onnistuneesti ja kerran myös hyvällä kaarella. Kun vain itse muistaisi aina liikkua oikeeseen suuntaan ja oikeaan aikaan...

Hieman uuvahtaneesta vikasta kierroksesta huolimatta viikonlopun paimennuksista jäi tosi hyvä fiilis ja treenien jälkeisestä väsymyksestä päätellen tuli Kodan aivoillekin taas muutama juttu työstettäväksi ennen seuraava kertaa.



Kiira & Koda

lauantai 16. syyskuuta 2017

Luonnetesti

Koda kävi tänään SCY Helsingin järjestämässä luonnetestissä Oulunkylässä. Testissä tuomarina olivat Auli Kiminki ja Pirjo Ojala-Laine. Mä taas tuttuun tapaan jännitin kauheesti ja kaikenlaista olin käynyt mielessä läpi. Olin toki myös moneen kertaan miettinyt, miten odotin Kodan käyttäytyvän ja mitä pisteitä saavan. Mun piti itseasiassa kirjoittaa aiheesta postauskin ennen luonnetestiä, että olisitte sitten voineet vertailla, miten hyvin/huonosti tunnenkaan oman koirani. Tämä nyt kuitenkin jäi kiireessä toteuttamatta, mutta todelliset tulokset saatte nyt.

Toimintakyky +1a kohtuullinen
Terävyys +1b koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu +2a kohtuullinen
Hermorakenne +1a hieman rauhaton
Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas
Kovuus -2 pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukaisuvarmuus +++ laukausvarma

Yhteensä 131 pistettä

Koda lähti tosi hyvin leikkimään kepillä, jahtasi kunnolla ja taisteli, murisikin jopa. Oikein oli pettyneen näköinen, kun testin tämä osuus päättyi.

Kelkkaa Koda säikähti suht pahasti, en olisi ikinä uskonut, että se reagoi noin voimakkaasti. Arjessahan se ei säiky mitään. Toki kelkka pääsi yllättämään, Koda kun sattui löytämään nurmikosta jonkun erityisen tuoksuvan kohdan ja kun koiraa ei saa kutsua pois haistelemasta, niin kelkka oli jo parin metrin päässä, kun Koda sen tajusi. Se kyllä alkuun hyökkäsi kelkkaa kohti, joten luulen, että jos se olisi seurannut kelkkaa pidemmältä, olisi reaktio ollut paljon lievempi. Se ei tullut katsomaan kelkkaa ennen kuin mä liikuin, mutta sitten tuli hienosti haistamaan ja koskemaan kelkkaa, haastoi sitä jopa leikkiin tassulla tönimällä.

Mua se ei puolustanut, asettui kyllä ensin mun ja hyökkääjän väliin ja pällisteli siinä ihmeissään. Lopulta ratkaisi tilanteen pakittamalla. Tätä mä vähän yllätyin myös. Tuomarit kyllä sanoivat, että nuoruus siitä vielä näkyy, mutta nuorenahan luonnetestiä suositellaan tehtäväksikin.

Pimeässä huoneessa löysi mut aivan samantien, ei yhtään epäröinyt, vaan juoksi hienosti "sokkelon" läpi mun luokse, nousi etujaloilleen viereiselle tuolille ja tökkäsi mua kuonolla.

Seinässä se pällisteli hyökkääjää ihmeissään. Hyökkääjän lähestyessä collien aina auki oleva suu oli sulkeutunut ja ilme hieman vakavoitunut, mutta ääntä ei päästänyt. Hyvää kaveria oltiin hyökkääjän kanssa jälkeenpäin.

Maasta nousevaa takkia se hieman säikähti, eikä sitten hirveän hanakasti halunnut tulla takin ohi, mutta mä ja katsomossa istunut äitini kokivat sen niin, ettei Kodaa kiinnostanut mennä siitä ohi edes ennen säikäytystä, kun tuomari, jonka kanssa oli saanut leikkiä jäi meidän taakse, eikä edessä päin ollut mitään mielenkiintoista. Koda sai myös lähtöpaikalta ennen säikäytystä taas jonkun hyvän tuoksun, sillä kohdin nurmikko oli aika pitkää. Tämän etenemishaluttomuuden takia siis tuomioksi kovuudesta tuo -2...

Tynnyriä se hieman väisti, mutta lähti tynnyrin suuntaan sen vielä rämistessä ja meni reippaasti katsomaan, että mikäs tämä on ja nousi vielä etujaloilleen tynnyrin päälle.

Laukauksiin Koda ei reagoinut millään tavalla.

Tuo arvio pehmeydestä mut kyllä todella yllätti, mielestäni Koda on kuitenkin collieksi kovapäinen, eikä juurikaan ota itseensä mistään. Vaikka voihan se olla, että kun se on muuten reipas ja sosiaalinen, eikä pelkää oikein mitään, niin se pehmeys ei ole sitten arjessa mitenkään tullut esille. Muuten kyllä Kodan näköinen rivi saatiin tulokseksi. Tuomari totesi pisteitä kertoessaan, että Koda on varmasti oikein pätevä harrastuskaveri ja että Kodasta ei pehmeys jää pidemmäksi aikaa näkymään, kun se on niin leikkisä ja kompensoi pehmeyttä taisteluhalulla.

Videolla osa testistä, kohdistus välillä missä sattuu, kun aurinko häikäisi kuvaajaa, enkä ohjeistanut kuvaajaa kuvaamaan myös siirtymiä. Lisäksi laukaukset jäivät kuvaamatta, mutta niissä nyt ei mitään reaktiota tullutkaan. Tosi vaikea oli muuten "ohjata" luonnetestiä, eli olla hiljaa paikallaan... Videon alussa näkyykin, kun pyörin ympyrää, ehkä vähän yritin saada Kodaa videolle, enkä mun perää :D Ja vähän hölmöä, ettei koiraa saa edes tollasissa ihan selvissä haistelutilanteissa kutsua, nuori uroskoira nyt kuitenkin haistelee helposti ihan vaan haistelun ilosta eikä sijaistoimintona. Etenkin noissa kohdissa, missä mitään painetta ei ollut edes koiraan luotu...


Kiira & Koda

torstai 14. syyskuuta 2017

Sitoutumista se kyllä vaatii

Koda on ollut vanhempieni luona hoidossa tämän ja viime viikon (viikonlopun OnniDogia lukuunottamatta), joten eikös nyt olekin sopiva hetki kirjoittaa, miten näin yksinasuvana opiskelijana koira-arki oikein käytännössä sujuu, mitä "uhrauksia" olen joutunut koiran takia tekemään muussa elämässä ja miten paljon koira oikeasti vaatii sitoutumista?

Jo aiemmassa postauksessani aiheesta kerroin, miten mun mielestä on hölmöä, että monen mielestä juuri opiskelijalla ei ole aikaa koiralle. Mielestäni taas juuri opiskelijastatuksen takia mulla oli mahdollisuus ottaa koira ja sen kanssa harrastaa paljon. Opintojen alkuvaiheessa pakollista läsnäoloa oli melko vähän, monella yliopisto-opiskelijalla opiskelu on aika joustavaa ja iltaisin ei perheetöntä opiskelijaa sido varsinaisesti mikään muu kuin sitten se koira.



No mutta, multa siis yksi lukija toivoi postausta, jossa kertoisin rehellisesti myös niistä varjopuolista, kun omistaa koiran yksin ja vielä opiskelee. Olen tätä aihetta pohtinut ja tajunnut, että mä olen osannut aika hyvin sulkea kaiken ns. negatiivisen pois. Mä olen jotenkin asennoitunut niin, että kun olen itse sen koiran halunnut, sen itselleni hankkinut ja kuitenkin tiennyt, mihin se velvoittaa, niin ei ole varaa valittaa. Enkä siis nykyään edes ajattele, että voisipa joku muu sen edes joskus lenkittää, että voi kun ei tarvitsisi sateella mennä ulos tai että voisipa nukkua pidempään, kun ei tarvitsisi aamulenkille lähteä. Eli ihan siinä kaikista tavallisimmassa arjessa ei mun mielestä ole varjopuolia, oli omistajia sitten yksi tai kaksi. Luulen jopa, että kahden omistajan kesken tulee helpommin erimielisyyksiä, kenen lenkkivuoro on silloin kaatosateella tai lauantai-iltana.

Mutta sitten on ne onneksi ei niin tavalliset tilanteet. Esimerkiksi kun olet kipeänä. Pelkässä flunssassa on raskasta lenkkeillä kolmesti päivässä. Mä tiedostin kyllä koiraa hankkiessani, että tällaisia tilanteita tulee eteen, ja se nousikin yhdeksi rotuvalintakriteeriksi. Collie on sopeutuvainen koira, eikä muutama päivä kevyemmin tunnu Kodalla kyllä hirveästi missään. Kyllä se parin lepopäivän jälkeen esimerkiksi treeneissä on ihan kierroksilla, mutta kotona se osaa kyllä ottaa ihan rauhassa useammankin päivän.

Aina ne kipeänä olemiset ei kuitenkaan ole pelkkää flunssaa. Viime kesänä mursin varpaani (koiraharrastuksissa tottakai) ja kyllä, pelkästään yhden varpaan murtaminen vaikeuttaa kävelyä melkosen paljon. Etenkin kun viime kesänä Koda oli vielä aika teini ja hihnakäytös ei aina ollut parasta mahdollista. Onneksi olin töissä, jota ei voinut tehdä, kun toiselle jalalle ei saanut painoa varattua ja päästiin mun sairausloman ajaksi vanhempieni nurkkiin asustamaan ja sain heiltä apua koiran lenkityksiin. Yksin olisi kyllä ollut aika haastavaa, varpaan paranemisessa meni kuitenkin useampi viikko... Myös viime syksynä nielurisaleikkauksen jälkeen en yksinkertaisesti kyennyt käymään lenkillä, enkä olisi saanutkaan. Ystävien avulla tääkin kuitenkin ratkesi ja lopulta Facebookissa tehdyn avunhuudon jälkeen lenkkeilijöitä oli enemmän kuin tarvetta. Ja noh, on Kodaa viihdyttäneet ja liikuttaneet kerran (sillon murtuneen varpaan aikaan) myös naapurissa asuvat alkoholistit, kun heittelivät sille lippistä frisbeenä... Luovuus kunniaan.

Entäpä sitten ne opiskelijan "stereotyyppiset" päivät? Kun ensin olet opintojen parissa aamupäivän ja illalla pitäisi vielä olla opiskelijariennoissa ja nähdä kavereita? Rehellisesti sanon, että mulla on kyllä koiran ottamisen jälkeen opiskelijabileet ja muut iltamenot jääneet tosi paljon vähemmälle. Vuosittain parhaissa tapahtumissa käyn, mutta se aktiivisempi biletyskausi jäi kyllä aikalailla mun osalta sinne fuksivuoteen. Mun mielestä kolmas opintovuosi oli erittäin hyvä ajoitus koiran ottamiselle, ei tarvinnut enää ravata kaikissa kissanristiäisissä, mutta toisaalta ehti nauttia siitä opiskeluajan joustavuudesta ja hyödyntää sitä esimerkiksi koiraharrastuksissa. 

Joskus, ehkä pari kertaa kuukaudessa, kuitenkin tulee myös niitä päiviä, kun oikeasti haluaisi koulupäivän jälkeenkin jotain tehdä. Mitenkäs silloin onnistuu koiran hoito? Yleensä mä olen kysynyt kavereilta, ehtisivätkö he käydä lenkittämässä Kodaa ja useimmiten apua on kyllä ollut saatavilla. Bileisiin tai muihin ilta-aktiviteetteihin voi myös mennä hieman myöhemmin, jotta ehtii koiran lenkittää. Tässä myös nousee esille se, miten ihanaa on omistaa sopeutuvainen koira. Parin aktiivisemman treenipäivän jälkeen Koda on usein täysin tyytyväinen, että käydäänkin vain lyhyet lenkit ja se saa yhden päivän huilata. Ja joskus sitten vaan on joidenkin tapahtumien kohdalla myönnettävä, että koira menee edelle ja jätettävä asioita väliin, jos ei koiranhoitoa muuten saa sumplittua.

Mulla on myös ollut muutamia pidempiä pätkiä, jolloin koulussa pitäisikin olla aamusta iltaan ja esimerkiksi juuri tällä hetkellä meillä on pakollista opetusta kahden viikon ajan Seinäjoella (eikä tänne saanut ottaa koiraa mukaan). Näiden varalta on onneksi ihanat vanhemmat, jotka auttavat opiskelijaa hädässä ja ottavat Kodan ihan mielellään (näin ainakin olen ymmärtänyt :D) hoitoon muutamaksi päiväksi, jos vain töiltään ehtivät sitä hoitaa. Hätävarana myös tätini, joka on muutamaan otteeseen Kodaa hoitanut. Eli totuus on se, että ihan yksin en koiran kanssa olisi selvinnyt.



Mulla on myös paljon ystäviä, jotka tykkäävät Kodasta ja joiden kanssa tavataan esimerkiksi lenkkeilyn merkeissä, jolloin ei tarvitse valita näkeekö kavereita vai lenkittääkö koiraa. Koirapiireistä on myös tietysti tullut paljon lisää kavereita, joiden kanssa on jo itsestään selvää, että koirat on mukana. Lisäksi kaikille kaveriporukoiden yhteisille mökkireissuille Koda on ollut oikein tervetullut, eikä sellaisia ole tarvinnut koiran takia jättää väliin. Vaatiihan se mökkireissulla tietysti samalla tavoin hoitoa kuin kotonakin, illalla muiden jäädessä juoruamaan joutuu lähteä lenkittämään vielä koiraa ja aamulla herätä muita aiemmin, kun koiran pitää päästä pissalle.

Lopputuloksena siis, kyllä se koira sitoutumista vaatii, oli elämäntilanne muutoin mikä hyvänsä. Opiskelijana mun mielestä on kyllä aikaa, riippuu toki miten vapaa-aikansa priorisoi, mutta ehtii sitä koiran hoitamisen ja koiraharrastusten lisäksi tehdä elämällään muutakin. Eniten opiskelijana on yllättänyt, miten paljon koiraharrastuksiin menee rahaa, toki todella paljon pienemmälläkin pärjäisi. Yksinasuvana taas joutuu joskus turvautumaan ulkopuolisten apuun, mutta en ole sitä mitenkään hankalaksi asiaksi kokenut. Paljon riippuu asenteesta!

Sinä yksinasuva ja/tai opiskeleva koiranomistaja/koiraharrastaja, miten sä olet arjessa selvinnyt? Onko koira-arjessa jotain varjopuolia? Oletko joutunut "uhraamaan" jotain koiran takia? 


Kiira & Koda

maanantai 11. syyskuuta 2017

OnniDog part 1/2

Viikonloppuna kauan odotettu OnniDog -leiri koitti vihdoin. Perjantaina ajelin suoraan Seinäjoelta opinto"matkalta" Himokselle ja koska Koda oli edeltävän viikon vanhempieni luona hoidossa, tuli Koda Himokselle äitini kyydissä. Samassa mökissä majailivat Riuttaskorven retkeltä tutut Elina ja Elli, samoja koulutuksia meillä ei ollut, mutta luennoilla Elina oli seuranani. Myös äitini jäi mökille, koska Seinäjoki -jaksoni jatkuu vielä tämän viikon ja sunnuntaina äiti vei Kodan mukanaan Himokselta kuten oli sen sinne tuonutkin.



Launtaina aamu alkoi Katriina Tiiran luennolla koiran kognitiosta. Olen aina ollut huono kuuntelemaan luennoilla, joten päätin heti alkuun, että tästä on nyt pakko yrittää tehdä hyvät muistiinpanot, ettei kaikki mene toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Luento olikin erittäin mielenkiintoinen, eikä heti aamustakaan tarvinnut tsempata pysyäkseen hereillä tai kyetäkseen keskittymään. Luennolla käsiteltiin muun muassa mitä tunteita koira tuntee, miten koira lukee ihmisen eleitä, miten koira oppii ja miten eri koirarodut eroavat toisistaan esimerkiksi oppimiskyvyssä tai ihmiseen tukeutumisessa.

Opin esimerkiksi, että tieteellisestikin on todistettu koiran oppivan monimutkaiset tehtävät paremmin matkimalla kuin sheippaamalla. Tämä on helppo uskoa, kun on seurannut pienen hetken paimennuksen ihmeellistä maailmaa, miten pienet pennut seuraavat kokeneempia koiria paimenessa ja samalla oppivat hämmästyttävän nopeasti. Sen lisäksi, että koira oppii matkimalla toiselta koiralta, oppii se myös matkimalla ihmistä. Matkiminen täytyisikin Kodalle opettaa ja testata tätä oppimistapaa ihan käytännössä. Tutkimuksia siitä, onko matkimalla oppimisessa eroja eri koirarotujen välillä, ei Tiiran mukaan ole vielä tehty.

Käsiteltiin paljon myös sitä, miten paljon se koira oikeasti lukeekaan omistajan/ohjaajan eleitä. Tätä ollaankin paljon käsitelty Jalosen tokovalmennuksissa, joissa ollaan nyt muutamia kertoja Kodan kanssa käyty. Miten tärkeää se oikeasti on, että ei heilu ylimääräistä ja käytä vartaloaan, koira kun lukee niitä paljon enemmän kuin sitä mitä ohjaaja sanoo, ja sitten koetilanteessa ollaankin pulassa, kun kroppa on jännityksestä kankea. Erityisesti työkoirarodut ja rodut, jotka ovat jalostettu tekemään ihmisen kanssa yhteistyötä, eli esimerkiksi paimenkoirat, lukevat ihmisen eleitä muita paremmin.



Luennon jälkeen lähdettiin hakumetsään, missä Koda sai luvan olla ensimmäinen koira. Tehtiin ensimmäinen pisto ääniavulla ilman ilmaisua. Koda lähti hyvin, tosin pistosta ei tullut kovin suora, kun metsässä meni monia suht leveitäkin polkuja, jotka ohjasivat sen juoksusuuntaa. Ensimmäinen maalimies löytyi hienosti. Toinen tehtiin ilman ääniapua ja Koda ampaisi ihan vinoon. Ilmeisesti kuitenkin siksi, että tuuli puhalsi voimakkaasti maalimiehen hajun juuri siihen suuntaan, Koda nappasi hajun ja kaarsi maalimiehelle. Odotettiin yksi kunnon haukahdus ja siitä palkka. Seuraava pisto niin, että maalimies antoi ääniavun ja liikkui sen jälkeen sivulinjaa eteenpäin ennen kuin lähetin koiran. Tarkoituksena siis, että Koda oppisi sekä kulkemaan suoraan että muodostamaan pikkuhiljaa laatikoita. Viimeisenä otettiin pako ja kunnon haukkuilmaisu. Koda oli kyllä selvästi väsynyt uudesta yöpaikasta ja Ellin kanssa riehumisesta ja tekeminen oli sen mukaista. Koda sai metsästä myös jonkun ihanan tytön hajut nenäänsä, eikä leuan väpätyksestä meinannut tulla loppua. Meillä siis hieman vaisu treeni, mutta saatiin kyllä pari uutta vinkkiä ja motivaatiota treenien jatkamiseen!

Haun jälkeen mentiin mökille hetkeksi lepäilemään ja Koda vaipuikin syvään uneen ihan hetkessä. Oltiin ilmottauduttu kontakti -tunnille, mutta Koda oli niin uupunut, että päätin perua osallistumisemme sinne ja otettiin sen sijaan hieman pidempi lepotauko. Lepäilyn jälkeen lähdettiin vielä tapahtumakentälle Jirka Vierimaan toiminnallisia vahvisteita treenailemaan. Oltiin Jirkan impulssikontrolli -verkkokurssilla keväällä, enkä sen takia ollut ilmottautunut Jirkan luennolle ollenkaan. Jälkeenpäin ajateltuna se luento olisi voinut olla kyllä hyödyllinen, paljonhan sitä jo puolessa vuodessa on ehtinyt kurssin sisällöstä unohtaa. Tunnilla harjoiteltiin palkkaamaan koiraa jollakin toiminnalla, eli koiran tehdessä jonkin mielestään tylsemmän tehtävän, se saa palkaksi jotain hauskaa tekemistä ja sen jälkeen vielä lelu- tai ruokapalkkaa. Harjoiteltiin Kodan kanssa esimerkiksi yhdistelmiä istuminen + kieppi + namipalkka ja maahanmeno + kuonokosketus + namipalkka.

Meille ei ehkä vielä tämän yhden tunnin perusteella oikein auennut tämä asia, en ehkä löytänyt niitä toimintoja, jotka Kodan mielestä toimisivat ns. palkkana. Kuonokosketusta se teki kyllä innokkaasti, mutta kiepit se koki kyllä enemmän tehtävänä kuin palkkana, vaikka se sille mieluisa tehtävä onkin. Toiminnallisen vahvisteen toimivuutta voi Jirkan mukaan kokeilla niin, että kun olet muutaman kerran tehnyt esimerkiksi sarjan istu + kieppi + namipalkka, alkaako koira tarjoamaan sulle istumista. Koda ei ainakaan tarjonnut. Viikonloppuna ongelmana tosin saattoi olla myös väsymys, vesisade ja kurainen maa, eikä niinkään vääränlaiset vahvisteet.



Valitettavasti hirveästi kuvia ei OnniDogista tullut otettua, kameraa ei oikein viitsinyt kuljettaa sateisen sään takia mukana ja SporttiRakin kuvaajatkin haahuilivat ihan muualla kuin meidän treeneissä, hakumetsäänkin ilmestyivät juuri, kun Kodan vuoro oli ohi.


Kiira & Koda

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Vallankumous ruokakupilla

postaus sisältää yhteistyökumppaneiden tuotteita

Meillä on ollut viimeisen reilun vuoden aikana Kodan kanssa valtataistelu siitä, kuka sitä ruokakuppia oikein hallitsee. Koda alkoi nirsoilla siinä teini-iän kynnyksellä edellisenä keväänä, osin varmaan teini-iän mukanaan tuomaa, osin myös hieman rodulle tyypillistä, mutta suurin osa kuitenkin mun omaa mokaa. Koska Jeppe oli pennusta asti aivan älyttömän ahne ja palkkautui pelkällä ruoalla, en ollut osannut varautua siihen, että koira voisi olla nirso. Lisäksi Koda pentuna söi kaiken, minkä eteen sai, joten en osannut tehdä ruoasta palkkaa samalla tavalla kuin olisi pitänyt.

Nirsouden lisäksi Koda on hieman herkkämasuinen, eli ihan kaikkea sille ei voi syöttää, ainakaan totuttamatta. Kyllä sen maha kaikkeen on tähän mennessä sopeutunut, mutta äkilliset ruokavalion muutokset näkyvät kyllä suolen toiminnassa hetkellisesti. Eli paitsi, että olen etsinyt Kodan makuaisteille sopivaa ruokaa, olen myös etsinyt ruokavaliota, joka tasapainottaisi suoliston toimintaa mahdollisimman hyvin, eikä siten yllättävät muutokset ruokailuissa tai herkuissa vaikuttaisi masuun niin voimakkaasti.

Ollaan kokeiltu Kodalle useampaa nappulaa, mutta oikeastaan mitään se ei ole pelkästään syönyt. Varmaan osin omaa hölmöyttä, kyllähän se koira syö, kun sillä tarpeeksi kova nälkä on. Mutta esimerkiksi viime kesän aikana Kodalta putosi painoa kolme kiloa, enkä halua koiralleni tällaista nälkäpaastoa. Eihän se lihaskaan kasva, jos koira on pelkkää luuta ja nahkaa. Joten aloin lisäämään Kodalle nappulan joukkoon lihaa.

Moni puhuu nykypäivänä raakaruokinnan puolesta ja kokee sen myös helppona ruokintamallina. Mulle se ei kuitenkaan tuntunut ominaiselta, hetken sitäkin viime syksynä Kodalle kokeilin. Koda on huono syömään luita, lisäksi se ei pidä esimerkiksi maksasta ja kalakin maistuu huonosti. Sen vuoksi tuollainen 50/50 -ruokintamalli on meille paljon sopivampi. Nappuloista Koda saa suurimman osan tarvittavista vitamiineista ja hivenaineista, ja raakalihan herkullisuus saa Kodan syömään myös lihaan sekoitetut nappulat.



Nappulana Kodalla menee Hill'sin Digestive Care. Nappula on erityisesti herkkämahaisille koirille suunniteltu ja sen on kliinisesti todistettu rauhoittavan ärtynyttä ruoansulatuskanavaa. Vaikka Kodalla ei mitään varsinaisia suolistotulehduksia ole koskaan ollut, eikä maha yleensä ihan syyttä ota itseensä, on helpompaa, kun ei tarvitse stressata ylimääräisistä treeninameista tai herkuista, kun tietää suoliston olevan tasapainossa ja kestävän paremmin myös ne vähän vähemmän Kodan mahalle soveltuvat herkut.

Raakalihana Koda syö lähinnä sika-nautaa tai kalkkunaa, jotka nyt lähinnä edullisuutensa vuoksi ovat lihoiksi valikoituneet. Raakalihoista tuo nyt kuitenkin syö mitä vain. Nyt mennyt alkusyksyn ajan myös lampaanrasvaa, jotta painoa saataisiin ylöspäin ja siten lihaksille energiaa kasvaa. Olen pyrkinyt raakalihat tilaamaan Kennelrehulta, mutta omaa laiskuuttani on tullut välillä osteltua myös annospullia. Annospullat sulavat niin paljon nopeammin, ovat helppo annostella ja kesäkuumalla Koda tykkää pureskella niitä jäisenäkin.

Saatiin Hill'siltä kokeiluun myös Digestive Care -sarjan märkäruokaa, jota ollaan otettu mukaan mökki- ja leirireissuille sekä esimerkiksi yöretkille. Pidemmillä reissuilla raakalihojen säilöminen on hankalampaa, kaikissa leirimajoituksissa ei ole pakastinta ja esimerkiksi meillä on mökillä niin pieni pakastelokero, ettei sitä viitsi Kodan lihoilla täyttää. Märkäruoat ovat Kodan ehdoton suosikki ja herkälle ruoansulatuskanavalle sopivaa märkäruokaa uskaltaa Kodalle syöttää silloin tällöin, ilman totuttelua. Silloin tällöin märkäruokaa menee ihan arjessakin ruokakuppiin, jos esimerkiksi lihat ovat epähuomiossa päässeet pakkasesta loppumaan.

Lisäksi kuppiin eksyy satunnaisesti erilaisia kasviksia, porkkanaa, kesäkurpitsaa, omenaa, parsakaalia, riippuen siitä, mitä nyt sattuu kaapista löytymään tai mitä itselle tekee ruuaksi. Tässä lähiaikoina ruokakuppiin on esimerkiksi kulkeutunut paljon kukkakaalia (#kukkakaalitalkoot). Osa kasviksista aiheuttaa hieman nirsoilua ja esimerkiksi kukkakaalin palasia saattaa löytyä kupin vierestä lattialta, mutta suurimman osan Koda kuitenkin yleensä syö.



Nappulan, raakalihan (/märkäruoan) ja kasvisten lisäksi Kodan kuppiin lorahtaa Nutrolinin öljyjä, vuorotellen Sporttia ja Iho&Turkkia. Nutrolinilta tuli meille ohje, että parhaiten ne imeytyvät ja siten toki myös tehoavat eri aikaan syötettynä. Sportti pitää huolta liikkuvan koiran lihaksista, nivelistä ja jänteistä, kun taas Iho&Turkki pitää karvan terveenä ja kiiltävänä sekä kosteuttaa ihoa ja huoltaa anturoita. Koska Koda syö ruokana vähärasvaista nappulaa ja kalkkuna ja kana ovat molemmat melko vähärasvaisia lihoja, Nutrolin -öljyt pitävät huolen siitä, että Koda saa riittävästi välttämättömiä ja hyödyllisiä rasvahappoja. Öljyjen lisäksi Koda saa vähän kuuriluontoisesti muitakin vitamiineja, nyt esimerkiksi käynnissä on biotiini&sinkki -kuuri, jotta turkki saadaan parhaaseen mahdolliseen kuntoon talven näyttelyitä varten.

Vaikka paljon ruokavalion kanssa on viimeisen vuoden aikana venkslattu, suurin merkitys meidän valtataistelussa on kuitenkin ollut sillä, että olen tehnyt ruoasta taas tavoittelemisen arvoista. Nyt olen jo hieman laiskistunut omien kiireiden takia, mutta talvella ja keväällä Koda sai ruoan oikeastaan vain treenien yhteydessä mun kädestä. Treenailtiin ruokakupin äärellä milloin takapään käyttöä, milloin Nose Workia, milloin uusia temppuja. Ruokailut toteutetaan nykyään myös vain kerran päivässä, jotta Kodalla ehtii oikeasti tulla nälkä. Lisäksi jos ruoka ei kiinnosta, se laitetaan heti pois näkyvistä, eikä todellakaan odotella, milloin herralle mahtaisi maistua. Ruoka syödään silloin, kun sitä on tarjolla. Piste.

Kodasta en vieläkään ahnetta possua ole saanut ja se kyllä edelleen syö vain sen verran, mitä se tarvitsee, enkä esimerkiksi usko, että se saisi itseään kovasti lihomaan. Ja edelleen lelupalkka on sille treenatessa paljon suuremmassa arvossa kuin ruoka ja usein namienkin kanssa pitää tehdä enemmän toiminnallista palkkaamista, jotta Kodan vire pysyy korkealla. Mutta aiemmasta poiketen se nykyään syö mahansa täyteen innolla ja kupin tyhjäksi silloin, kun sen nenän eteen laittaa. Kesällä todennäköisesti olleita suolistoloisia ja matolääkityksen jälkeistä mahakipua lukuunottamatta Kodan maha on toiminut tällä ruokintamallilla hyvin ja suolistokin on pysynyt rauhallisena.



Muiden nirsojen/huonosti syövien koirien omistajat varmaan ymmärtävät, miten upea fiilis on, kun koira vihdoin syö lähes aina kupin tyhjäksi ja käy välillä vielä varmistamassa, ettei vaan mitään jäänyt. Ainakin itsellä on ihan voittajafiilis, toivotaan tosiaan, ettei tule takapakkeja. Ainakin toistaiseksi tämä malli on toiminut paremmin kuin hyvin!   

Mitä mieltä olet tällaisesta ruokailumallista? Miten sun koira(t) syö? Oletko kohdannut ongelmia koiran ruokinnan kanssa?


Naminami,

Kiira & Koda