maanantai 13. helmikuuta 2017

Miksi emme sitä häpeä ja peitä, että teemme pelkkiä lälläreitä?

...emme tietenkään siitä paineita ota, arvostamme näet mummojenkin suosiota.

Näin menee Eppu Normaalin biisi. Tämän pätkän eräänä päivänä taas kertaalleen kuullessani mielessäni välähti, että nämä rivithän olisi voinut kirjoittaa nykypäivän pitkäkarvaisista collieista!

Uskallan väittää, että pitkäkarvainen collie on isoista roduista yksi mummojen suosikki. Helppo, rauhallinen, ei niin piittaa vieraista, muistuttaa omasta ruoka-ajastaan haukahtelemalla keittiössä. Mitä nyt siinä sivussa pelkää paukahduksia niin, että metallisen ruokakupin kolahtaminen tiskipöydälle aiheuttaa maastoutumisreaktion. Ja vähän on collikalle ylipainoakin kertynyt, liikkuminen sille on vähän vaikeaa, kun nuo alustat jännittää kovasti. Mutta kyllä se kotona matoilla kivasti kävelee ja ei muuten vedä lenkillä, vaikkei ole ollenkaan koulutettu sellaista asiaa! Lälläri.

Eräs kaverini kysyi, että jos ottaisin Suomesta pitkäkarvaisen collien, miltä kasvattajalta ottaisin ja keneltä en vaikkapa edes harkitsisi. En nyt tässä teille sitä listaa kerro, mutta kerron, millä perusteella lopulta päädyin valintoihini. Saatan esittää jotkut asiat hyvin kärjistetysti ja musta-valkoisestikin, mitä ne eivät tietenkään koskaan ole, pahoittelut tästä jo etukäteen.

collien kasvatus

Alkuun katsoin terveysasiat, terveys menee kuitenkin monen muun asian edelle ja jos kasvattaja ei piittaa koiran terveydestä, piittaako se sitten mistään muustakaan? Pitkäkarvaisella colliella PEVISA:n mukaan C-lonkkaisen saa yhdistää A tai B-lonkkaiseen ja 1-kyynäräisen nollaan. Sileäkarvaisella C-lonkat saa yhdistää vain A:n kanssa, enkä oikeastaan ymmärrä, miksi tämä on pitkäkarvaisilla eri tavalla. Kyseessä on kuitenkin suosittu rotu, suositumpi kuin sileäkarvainen, ja josta niitä A-lonkkaisia kyllä riittää ihan tarpeeksi. Törmäsin valitettavasti myös ainakin yhteen kasvattajaan, joka oli käyttänyt D -lonkkaisia useammassakin yhdistelmässä. Vieläpä samaa koiraa, joiden aiempien pentujen lonkkia ei ole kuvattu. Kaiken lisäksi kyseessä kasvattaja, jolla useamman kymmenen vuoden kokemus ja useita satoja pentuja. Tällaiselta kasvattajalta en missään nimessä edes harkitsisi koiran ottamista.

Selkää valitettavan vähän edelleen tutkitaan, tai sitten niitä ei tehdä virallisiksi tai niistä ei kauheasti välitetä. Kennelliitto suosittelee LTV1-LTV4 (perinnölliset, synnynnäiset selkämuutokset lannenikamissa) koirien yhdistämistä vain terveselkäisten kanssa. Kun collieista (ja monesta muustakin rodusta) kuvataan ihan murto-osa, ei tällaista suositusta voi noudattaa. Kuitenkin tiedetään ainakin saksanpaimenkoirien osalta, että LTV -muutokset ovat yhteydessä selkäkipuihin ja altistavat lanne-ristiluuliitoksen varhaiselle rappeutumiselle, josta lopputuloksena voi pahimmassa tapauksessa olla takapään halvaus. Collieillakin voisi ajatella pitkärunkoisuuden aiheuttaneen jonkin verran nikamamuutoksia. Kennelliitto ohjeistaa jättämään oireilevat koirat pois jalostuksesta, mutta varmasti moni tietää, että koira näyttää kipunsa vasta sitten, kun ihan tosissaan jo sattuu ja kaikki kompensaatiomekanismit on jo käytössä. Kunnioitan siis kovasti kasvattajia, jotka selkiä kuvauttavat ja tekevät tuloksista virallisia.

Vaikka collien terveystilanne moneen muuhun rotuun verrattuna on hyvä, ei se silti mielestäni oikeuta ohittamaan suosituksia, käyttämään mahdollisesti kipeitä koiria tai koiria, joiden selkämuutokset voivat aiheuttaa jopa halvaantumisen.


Terveysasioiden jälkeen kiinnitin huomioni luonnetestattuihin yksilöihin. Koska terveys on collieilla melko hyvällä mallilla, luonteisiin pitäisi alkaa kiinnittää huomattavan paljon enemmän huomiota, terveyttä toki unohtamatta! Luonnetesti nyt ei läheskään kokonaan koiran luonnetta kerro, mutta jos koira on sekä apaattinen, hermostunut, toimintakyvytön, selvästi pidättyväinen että paukkuarka, niin en kyllä keksi, mihin harrastukseen tällaisen koiran kanssa ryhtyisin. Collien rotumääritelmässä luonnetta kuvaillaan näin: Ystävällinen, ei vähääkään hermostunut eikä aggressiivinen... ...iloinen ja aktiivinen, tulee hyvin toimeen lasten ja toisten koirien kanssa. Kuitenkin rodusta löytyy nykyään valitettavan paljon näitä hyvin passiivisia, vietittömiä, arkoja ja sitä kautta hermostuneita yksilöitä, jotka stressaantuvat helposti, hilseilevät ihmislaumassa, pelkäävät esimerkiksi lampaita ja maha menee kuralle vieraassa ympäristössä. Rotumääritelmäkin sanoo, että skotlanninpaimenkoira on kauneutensa lisäksi työkoira, mutta mitenpä sitten onnistuu paimentaminen, jos ne lampaat pelottaa? Tai jos niihin ei ole mitään auktoriteettiä? Tai jos sattuu olemaan yksi näistä collieista, jota ei kiinnosta oikein mikään, tai jos pehmeä pää ei kestä ohjaajalta ainuttakaan virhettä? Toisaalta kyllä ymmärrän, että arkojen koirien terävyyttä on haluttu saada alaspäin ja päätä pehmeämmäksi. Näitäkin tapauksia valitettavasti kuulee silloin tällöin, että pelokas collie on näykkäissyt lasta. Terävyyden lasku ei kuitenkaan poista arkuutta koirasta, tekee siitä vain ihmiselle helpomman käsitellä.

Vaikka viime vuoden luonnetesteissä ei arkuutta tainnut kenelläkään tulla esille, näitä löytyy. Pitkäkarvaisista collieista vain noin 10 % luonnetestataan ja voidaan varmaan ajatella, ettei niitä selvästi paukkuarkoja tuollaiseen tilanteeseen haluta edes viedä. Varmasti myös monella asioihin tarkemmin perehtymättömällä menee välillä puurot ja vellit sekaisin koiran luonnetestituloksen kanssa, ei lempeä koira edellytä sitä, että se on terävyydeltään miinuksella, eikä tottelevainen koira vaadi sitä, että se on päältään erittäin pehmeä. Mä en edes uskaltaisi kouluttaa erittäin pehmeäpäistä koiraa ensimmäisenä koirana, yhden pienenkin oman virheen korjaamiseen voisi mennä tuhottomasti aikaa ja jos sattuisi vaikka paimentaessa vahingossa huitaisemaan koiraa kepillä (kuten mä olen onnistunut tekemään), ei koira suostuisi enää yhteistyöhön mun kanssa, ja saattaisi nuori koira tässä menettää kiinnostuksensa kokonaan lampaisiinkin... Toimiva työkoira. Ja osa collieihmisistä vielä kannattaa sitä, ettei hyväksytty luonnetesti jatkossa olisikaan osana muotovalion arvoa, naurettavaa.


Suomen pitkäkarvaiset colliet -facebook-ryhmää lukiessa tulee valitettavan usein vastaan collien omistajia, jotka etsivät sopivia tossuja alusta-aralle koiralle, neuvoja uudesta vuodesta selviämiseen (kun se koira tärisee vielä seuraavan viikonkin) ja toisaalta myös sitä, miten paljon näitä arkuuksia vähätellään ja miten jotkut tuntuvat pitävän niitä collielle tyypillisenä ja hyväksyttävänä piirteenä. Onhan se nyt ihan ok, että koiraa joutuu nakilla houkuttelemaan kävelemään kivilattian poikki tai että koira on ylipainoinen sen takia, ettei uskalla ulkona kunnolla liikkua. Tämä omistajien hyväksyvä asenne arkuuksia kohtaan vaikeuttaa myös niiden luonteista aidosti kiinnostuneiden kasvattajien työtä. Jos niistä aroista koirista ei kasvattajalle raportoida, ei hän tietenkään voi tietää koiransa periyttävän tällaista ominaisuutta. Osa myös varmasti sekoittaa collien pidättyväisyyden ja arkuuden keskenään, ja siksi ihmettelenkin, miksi ei voida jalostaa avoimuutta ja sosialisuutta eteenpäin, ja unohtaa jo tuo pidättyväisyys.

Epäilykseni koirien luonteista herää, mikäli kasvattaja ei ole ainuttakaan koiraansa luonnetestannut. Näen myös punaista, jos kaksi luonnetestistä hylätyn saanutta koiraa yhdistetään keskenään. Ja mikäli koiralla ei terveydellisesti ja ulkonäöllisesti ole erityisen paljon annettavaa rodulle, en käyttäisi edes yhdistelmän toisena koirana LTE-hylättyä koiraa, ellei sillä sitten ole näyttöä toimivuudesta vaikkapa paimennuksissa tai pk-puolella. Vaikka luonteen periytymistä ei ole oikeen nykytekniikalla mahdollista selvittää, toteuttaa pentu yleensä jossakin määrin perimäänsä myös luonteen osalta. Ja esimerkiksi paukku- ja alusta-arkuuksien on todettu periytyvän.

Collie, josta itse tykkään on oikeastaan aika LT-ihanneprofiilin mukainen. Sosiaalinen ja avoin, aktiivinen, mutta osaa myös rauhoittua. Pikkaisen pitää mielestäni paimenkoirassa terävyyttäkin olla, mutta ei collien luonteeltaan tarvitse suojelukoiraksi soveltua. Toimintakyky saisi olla hyvä ja koiran temperamentiltaan vilkas ja utelias, päältään kohtuullisen kova. Ei ota nokkiinsa, jos vahingossa lenkillä kompastun siihen tai on anteeksiantavaisempi mun vielä melko kokemattomana koirankouluttajana tekemille virheille. Liiallinen pehmeäpäisyys on mielestäni yksi collieiden todellisista ongelmista, näyttelykehissäkin on tullut muutama sellainen koira nähtyä, jotka eivät enää uskalla kunnolla liikkua eteenpäin, kun handleri on vahingossa liukastuessaan kevyesti töytäissyt koiraa.


Lisäksi kiinnitän huomiota siihen, mitä kasvattajan koirien ja niiden jälkeläisten kanssa tehdään. Onko koirilla käyttötuloksia, näyttelytuloksia vai vaikuttaisivatko olevan ihan vaan kotikoirina. Itse arvostan kovasti paimennustaipumusta (ja erityisesti jos paimennuksessa on edetty taipparia pidemmälle), pk-lajeissa pärjäämistä, mutta toki myös muita harrastuksia. Jos koiraa olisin oikeasti ottamassa, haluaisin nähdä yhdistelmän koirat kotona, harrastuksissa ja muiden koirien seurassa. Ja mikäli yhdistelmän koirilla olisi jo aiempia pentueita, kiinnostaisi näiden omistajien kokemukset ja parastahan olisi näitä aiempia jälkeläisiä nähdä ihan livenäkin.

Seuraava asia, johon huomioni kiinnittyy, on se, missä iässä koiria on jalostukseen käytetty. Törmäsin tuossa selaillessani esimerkiksi sellaiseen tuontiurokseen, jota oli käytetty ensimmäisen kerran yhdentoista kuukauden ikäisenä ja ennen kahta ikävuotta kyseisellä uroksella oli jo kuusi pentuetta. Miksi? Miksi? Ja miksi? Yhdentoista kuukauden ikäinen on ensinnäkin ihan kakara, lapsi, teini, epäkypsä, ei sen ikäisen pitäisi kenenkään selkään päästä. Toisekseen koiraa ei ole vielä virallisesti voitu kuvata, eli lonkkien tilasta ei ole ollut tietoa ensimmäisen astutuksen aikaan. Lisäksi esimerkiksi Katriina Tiiran tutkimuksessa koirien ääniarkuuden keskimääräinen ilmaantumisikä oli kaksi vuotta ja ääniarkuus, muista arkuuksista poiketen, vain paheni iän myötä. Mikäli koiraa on ennen tätä ehditty käyttää jalostukseen, on epätoivottu luonteenpiirre jo siirretty eteenpäin, ehkä jo useampaankin sukupolveen. Uroksen (ja miksei toki nartunkin) todellinen luonne voi muiltakin osin tulla kunnolla esille vasta teini-iän loputtua, eli helposti vasta kahden ikävuoden jälkeen, ja pitäähän luonnetestejäkin varten koiran olla yli kaksi vuotias.

Lopuksi vielä katselin kasvattajan kokemusta, kuinka kauan kasvattanut, kuinka monta pentuetta, montako pentuetta vuodessa. Myös henkilökohtainen mielipiteeni kasvattajasta ihmisenä vaikutti valintoihini. Lisäksi kurkkasin tietysti, miltä kasvattajan koirat näyttävät, miellyttävätkö rakenteeltaan, miellyttävätkö ilmeeltään. Itse pidän vahvaluustoisesta, suurehkosta klassisesta colliesta. Päässä saa olla hieman jenkkivivahdetta, eli esimerkiksi vahva alaleukaa ja pään ei tule olla liian kapea, silmät eivät ole liian pienet (pienissä silmissä useammin myös terveydellistä ongelmaa) ja ilme on lempeä, karvaakaan ei tarvitse olla ihan järjettömästi. Rakenne pitäisi olla tietysti rotumääritelmän mukainen, rotukoirasta kun on kuitenkin kyse, hyvät kulmaukset, lihaksikkaat reidet ja suorat raajat. Paimenkoiran (tai siis mielestäni kyllä minkä tahansa koiran) tulisi pystyä pitkiin ravipätkiin vaikeammassakin maastossa, ei siellä ihan millä tahansa rakenteella pärjää. Vaikka ulkonäkö (rakennetta lukuunottamatta) ei olekaan se ykkösjuttu, johtaa jossain kohdin täysi ulkonäöstä piittaamattomuus helposti linjojen eriytymiseen, joka on monen rodun kohdalla aiheuttanut sitten ihan uusia ongelmia, kun jalostetaan eteenpäin vain yhtä ominaisuutta ja unohdetaan se tasapainoinen kokonaisuus...


Ja otsikkoon liittyen, kyllä meistä osa niitä lälläricollieita "häpeää" ja osa niitä myös "peittelee". Olen kuullut entisistä collieihmisistä, jotka ovat luopuneet rodusta luonteiden heikennyttyä. Ja törmännyt useampaan koiraharrastajaan, joka ei ikinä edes harkitsisi ottavansa collieta harrastuskoiraksi (esim. Mitteli Riia -blogissa), useampaan hämmästyneeseen katseeseen mentyäni treenaamaan pitkäkarvaisen collien kanssa. Joku siis selvästi mättää? Olisiko siitä jo aika puhua ääneen myös collieihmisten keskuudessa? Ja tarviiko alunperin työkäyttöön jalostettujen koirien olla mummojen suosiossa? Tarviiko sitä mummojen suosiota arvostaa? Kuinka monesta koirasta on samalla huippu pk-koiraksi ja mummojen suosikiksi löntyskelylenkeille? Veikkaisinpa, ettei kovinkaan monesta. Turha se on perustaa koulutusrinkiä palauttamaan collieita pk-kentille, jos aktiiviset harrastajat eivät collieta hanki tai jos vain hyvin pieni murto-osa collieista sopii luonteeltaan palveluskoiralajeihin. Ja vaikka ei collieta harrastuskoiraksi ottaisikaan, niin mietipä hetki, onko niinkin arkisia asioita kuin liukasta lattiaa tai ruokakupin kolahdusta tiskipöydälle pelkäävän koiran elämä elämisen arvoista?

Enkä halua väittää kasvatustyön olevan helppoa, eikä aina tietämyksellä ja hyvällä ideallakaan selviä. Genetiikka on monimutkaista, paitsi se, mitkä geenit koira saa vanhemmiltaan, myös se, mitkä geenit jälkeläisillä lopulta aktivoituvat, vaikuttaa lopputulokseen. Mukana on kokemuksen ja tietämyksen lisäksi myös tuuria, välillä valitettavasti myös todella huonoa sellaista. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon emän ja pentujen vuorovaikutuksella, pennun sosialistamisella ja koiran kouluttamisella on vaikutusta lopputulokseen. Vaikka jalostusasiat, ja se genetiikka, mua paljon kiinnostaa, joku saa iskeä mua kaulimella, jos joskus harkitsenkaan minkäänlaista kasvatustoimintaa. Eli sen puolesta kyllä ainakin pisteet jokaiselle vastuuntuntoiselle, rodun parasta ajattelevalle, itseään kehittävälle ja jatkuvasti parempaan pyrkivälle kasvattajalle.

Kommentteja, mielipiteitä? Saa olla samaa mieltä, saa olla eri mieltä, mutta kommentoittehan kuitenkin asiallisesti :)


Kiira & Koda

29 kommenttia:

  1. Mahtava kirjoitus! Collie on mielestäni liioittelemattomana todella kaunis koira ja jos vain voisin saada toimintakykyisen, saalisviettisen ja taistelutahtoisen collien, ottaisin heti. Sen sijaan olen päätynyt belgianpaimenkoiraan, jossa luonnepuolella on enemmän valinnanvaraa.

    Kiinnostaisi ihan vilpittömästi tietää, millaisia suuntauksia colliemaailmassa on ja onko mietitty esim. roturisteytyksiä tai onko Suomessa (tai muuallakaan) oikeasti kasvattajia, joilta voi saada sellaisen harrastuspelin, joka ei belggarin jälkeen tunnu pettymykseltä? Totta on, että ne aktiiviset harrastajat eivät collieta ota ja jos rodun harrastajakunta koostuu kotikoiramummoista ja kehänkiertäjistä, ei rotu muuhun suuntaan kehity. Pitkätukkabelgeillähän tätä samaa ilmiötä on ollut jossain määrin havaittavissa, mutta linja- ja muunnosristeytykset ovat pelastaneet paljon, vaikka toki näissäkin on omat ongelmansa sitten...

    Mutta kun et julkisesti varmasti kaikkea halua sanoa, niin olisi jepa, jos voisit laittaa mulle spostia katri.ojaniemi@gmail.com sillä colliella on todellakin spesiaali paikka mun suosikkirotujen listassa, mutta uuden rodun pariin on hankala mennä kun kaikki sanovat pyrkivänsä terveeseen, toimintakykyiseen ja rodunomaiseen kasvattamiseen, mutta aika harvalla se on sitten se totuus... :)

    Ja myöskin kasvatustoiminnasta, jos se yhtään houkuttaa, niin siitä vain jos asenne on tämä mikä kirjoituksessa näkyy. Tarkoitan tällä sitä, että jos ne rodun tulevaisuudesta huolestuneet ovat liian vaatimattomia ja arkoja ryhtymään toimimaan (= kasvattamaan) niin ei se rotu kehity jos kasvattajakunnasta suurin osa koostuu niistä, joita ei kiinnosta sitä kehittää. Eli niiden kriittisten ihmisten juuri pitäisi kasvattaa ja niiden määrän lisääjien lopettaa touhu tykkänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän ehtii loppuviikosta laittaa sulle sähköpostia! :)

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus :) Itse en ole rotuun perehtynyt enempää kuin mitä nähnyt muutamia tokossa ja agilityssa. Ne on olleet selväpäisiä, mutta tokossa on törmännyt siihen että moni painii ääntelyongelmien kanssa. Itselle rotu on vähän liian iso, turkki omaan makuun liian vaativa. Samaa mieltä että kannattaa miettiä kasvattamista, kun on kuva ihanne colliesta. Bortsuilla lonkat saa olla a-c eikä ole sen tarkempaa sääntöä siitä.
    Mitä itse katson pentua ottaessa on myös terveys (plussaa jos vanhemmilla on aiemmasta pentueista terveysnäyttöä). Luonne ja harrastusominaisuudet tai koetulokset. Yms. Joskus tulee myös joustettua kriteereistä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki joskus täytyy kompromisseja tehdä! Erittäin hyvällä luonteella voi kompensoida vähän heikompia lonkkia ja hyvällä terveydellä huonompaa ulkonäköä. Eikä kaikkea voi koirasta etukäteen vanhempien perusteella ennustaakaan.

      Poista
  3. Olipahan melkoinen vuodatus :D Ihan alkuun tahdon sanoa, että olen sun kanssa ehdottoman samaa mieltä siitä, että luonneongelmia on ja alusta- ja ääniarkuuksia ym. pitäisi saada karsittua. Samoin kuin siitä, että alle 2-vuotiaita ei kyllä tartteis käyttää jalostukseen kuin poikkeustapauksissa (on tyyliin narttu joka on jo sen ikäinen että pitäisi saada juuri tiettyyn juoksuun astutettua juuri sillä uroksella). Mutta olen sun kanssa myös joistain asioista eri mieltä.

    1) Lonkat. Vaikka collie on Suomessa lukumääräisesti suuri rotu, niissä valitettavasti näkyy matadoriurosten käyttö edelleen. Eli geenipooli on suuresta lukumäärästä huolimatta pieni, ei tartte olla suurempi matemaatikko huomatakseen kuinka tälläkin hetkellä suuri osa syntyvästä ikäluokasta on muutaman käytetyimmän uroksen lapsia tai lapsenlapsia. Siksi en kannata tuota raja-arvoa, kun sitten saatetaan jossain vaiheessa olla tilanteessa että ne ainoat käytettävissä olevat koirat onkin liian läheistä sukua. No, aika kärjistetysti sanottu mutta kuitenkin, ja aika harvoin oon kyllä D-lonkkaisiin vanhempiin pentupalstoilla törmännyt vaikka päivittäin sitä ja KoiraNettiä kyyläilen. Ja kyllä, nahkoilla on myös pieni geenipooli mutta niillä on lähtökohtaisesti terveemmät lonkat joten niillä ymmärrän tuon rajauksen. (Kun niillä ei käytännöllisesti katsoen synny D-lonkkaisia kuin muutama hassu yksittäistapaus :D) Plus koira on niiiiiin paljon muutakin kuin lonkat. Ei mulle ainakaan olis mikään ongelma käyttää C-lonkkaista koiraa jos luonne ja terveys on muuten kohdillaan, ja jos suku on muuten tervelonkkaista. Esim. Haltin emällähän on B/C-lonkat ja sen kaikilla kuvatuilla pennuilla (5/6) on A/A, että ai harmi kun sellainen rupurakki pennutettiin :D Lonkkia enemmän mua huolettaa tällä hetkellä epilepsia ja se, että edelleenkään ei vaivauduta sitä DM:ää testaamaan vaikka edes alttius ei sulje koiraa pois jalostuksesta.

    2. Selät. LTV-muutoksia on alettu tutkia ja kuvaamaan muilla roduilla vasta viime vuosina nimenomaan sakemanneilla havaittujen ongelmien takia. Sakemanneilla. Joilla on jo lähtökohtaisesti ihan erirakenteinen, luisu, vino lanneranka, onko ihme että niillä on ongelmia? Mun mielestä niiden selkien/lanneosan rakennetta ei vaan voi verrata tällaisiin suht tasapainoisesti rakentuneiden rotujen selkiin ja musta tää kuvaushomma ylipäätään on ajettu läpi vähän turhan kiireellä. Niitä ylimääräisiä lannenikamia on kuitenkin ollut aina (koska niitä edelleen tulee), ei se oo mikään vasta putkahtanut uusi juttu. Eikä colliet mun käsittääkseni yleisesti ottaen oo tunnettuja siitä että ne oireilee selkiään kovin rankasti, toisin kuin vaikkapa ne sakemannit..
    Toinen mikä mua huolestuttaa tässä on tuo asteikko. Taas opetetaan ihmiset tuijottelemaan vaan niitä numeroita, mikä on harmillista koska jos siellä LTV-nikamassa on pienikin muutos, ihan vaikka joku pieni luun kaari joka poikkeaa Kennelliiton lausujan mallikuvasta, niin lausunto on LTV1. Miksi se on huolestuttavaa, on että ihmiset jotka ei ole perehtyneet selkien kuvaamiseen ja mitä nää luvut käytännössä tarkoittaa, todennäköisesti alkaa demonisoida jopa noita ykkösen lausuntoja ja pian kaikki muu paitsi LTV0 on hirveetä jalostuskelvotonta kuraa :D Siksi mä en oikein tykkää siitä kuinka nopeasti nuo selkäkuvaukset ja suositukset on tulleet,
    vaikka sinänsä onkin ihan hyvä asia että niitä selkiä tutkitaan koska jotkut niitä toki oireilee.

    Jatkuu seuraavassa kommentissa, tästä tulikin aika pitkä.. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 3) Luonnetesti. Kun mä olin lukiossa ja suunnittelin Haltin hankintaa, ajattelin luonnetesteistä samoin kuin sä tossa kirjoitit. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että jopa sellaisilla koirilla jotka on tehneet hyviä tuloksia harrastuksista, saattaa olla aika alhaiset luonnetestipisteet ja Haltin kasvattaja sitten onneksi pentua hankkiessani vähän valaisi mua. Valitettava fakta nimittäin on, että hyvänkin pehkon saattaa olla vaikea saada hyviä pisteitä luonnetesteistä. Mä luin jo joskus yläasteella SCY:n foorumilla sellaisia kokemuksia luonnetesteistä, että tuomarit sanoo jo koiran tullessa testipaikalle että jaa taas yksi paska collie (vaikka se sitten olis painellut testin läpi reippaasti). Kyllä, siihen on varmasti myös perusteita mutta vaikka luonteet on ihan oikeasti viimeisten ~10 vuoden aikana parantuneet ja tasapainoisia collieita on nykyään enemmän, niin silti tuomarit ei "uskalla" antaa collielle hyviä pisteitä. Jos esim. pehko ei mene haalarin jälkeen katsomaan sitä, tulkitaan helposti että se ei mene siksi koska ei uskalla, kun taas jos nahka ei mene niin se ei mene siksi koska sen ei tarvitse. (Tosi juttu). Hauskaa eikö? En mä ihmettele yhtään että tietyt kasvattajat ei vie koiriaan testeihin, varsinkin kun se on meidän rodussa niin leimaava. Huonot pisteet, paska koira. Asiat ei oo niin mustavalkoisia. Mihin liittyen, toki jotkut saa huonoja pisteitä ihan aiheesta, mutta halusin vaan tuoda tän toisenkin näkökulman esille. Ehkä korjaankin sen niin, että testaamaton koira ei ole yhtä kuin paska koira/siinä koirassa ei oo välttämättä mitään salailtavaa minkä takia sitä ei oo viety testiin, vaan kenties sen omistaja ei halua mennä hakemaan hyvälle koiralleen huonoksi leimaavia LT-pisteitä.
      Mä oon itsekin nykyään sitä mieltä, että parhaiten koiran ominaisuuksista saa tietoa kouluttamalla sitä. Opettamalla sille asioita, haastamalla sitä ja siten selvittämällä ihan itse että mistä palikoista tää mun koira on rakennettu eikä luottamalla sokeasti pisteisiin jotka kaksi ensi kertaa koiran näkevää ihmistä sille latelee yhtenä ainoana päivänä sen koiran elämässä.

      4) Arkuudesta vielä. Mun tuntuma (nyt 12 vuotta rodun tilannetta aktiivisesti seuranneena) on, että luonteet on kyllä parantuneet siitä mitä ne oli. Joskus 90-luvun lopulla luonteiden taso lähti laskemaan ja silloin varmaan eniten rakennettiin sitä huonoa mainetta näille, mutta ne koirat joita itse oon tässä 2010-luvulla oppinut tuntemaan, on kyllä olleet lähes kaikki oikein kivaluonteisia. Mulla itse asiassa oli pitkään tosi ruusuinen kuva colliesta koska olin sikäli onnekas että olin tavannut enimmäkseen niitä järkeviä, mulle tuli yllätyksenä ettei luonteiden taso ookaan niin hyvä mitä olin luullut :D Musta tuntuu että nykyään valtaosa on reippaita ja avoimia, niillä ei ehkä oo hirmuisesti moottoria/sähäkkyyttä mutta tää suuntaus on ehdottomasti parempi kuin sellainen arka hissukka. Niiden tasapainoisten koirien omistajat vaan harvemmin kyselee apuja lattiaongelmiin tms. tai mainostaa koiriaan missään, varmaan siinä on ihan se perisuomalainen vaatimattomuuskin että eihän nyt omiaan saa kehua :D

      5) Pk-koulutusrinkiin oli 11 paikkaa ja ne kaikki tulivat täyteen :) Ja varasijoillakin on kivasti porukkaa, mm. allekirjoittanut. Musta se ei todellakaan ole turha asia, vaan hieno juttu että se perustettiin. Ja on ihan mahtavaa että ihmiset sinne haki, niin pehkojen kuin nahkojen kanssa, kun palveluskoirakoe edelleen (onneksi!) on collien rodunomainen koe, ihan syystä.

      Poista
    2. No niin, pahoittelut tästä massavuodatuksesta :D Toivottavasti en kirjoittanut liian kärkkäästi, mä niin harvoin otan kantaa tällaisiin asioihin! Niin sen kerran kun tällein avaudun, niin vähän pelottaa että en kai vaan sanonut pahasti. Halusin vaan tosiaan tuoda vähän erilaista näkökulmaa noihin tiettyihin juttuihin, vaikka eri mieltä ollaankin :) Loppuun haluisin vielä mielenkiinnosta kysyä, että kun tuota luonnetestiä ja harrastustuloksia arvostat niin onko Kodan vanhemmilla jotain saksalaista luonnetestiä käytynä tai muita tuloksia? Ja jos on, niin miten ne poikkeaa suomalaisesta LT:stä?

      Poista
    3. Haha saa sanoa! Sitähän mä pyysin ;) etkä sanonut yhtään liian kärkkäästi!

      Ja vastauksena:
      1. lonkkiin. Näitä D -lonkkia tapasin vain yhdellä kasvattajalla, valitettavasti pentujen määrästä päätellen suositulla sellaisella. Ja toki koira on muutakin kuin lonkat! Mielestäni kuitenkin kasvattajalla täytyy olla peruste käyttää esimerkiksi C-lonkkaista koiraa, jos koiran luonne ei ole rodun huippua, ei ole näyttöä käytöstä ja silmissäkin on vaikkapa jotain huomautettavaa, ei ole mielestäni perusteltua käyttää tätä jalostukseen. Jos kuitenkin C-lonkkainen on luonteeltaan aivan huippu, tosi toimiva harrastuskoira, helppo kotona ja rakenteeltaan muuten hyvä, niin tilanne on toki aivan eri! Mikään koira ei ole täydellinen ja mitä enemmän tutkitaan, sitä varmemmin joku vika löydetään. Jossakin ominaisuudessa täytyy varmasti jokaisen koiran kohdalla tehdä kompromissi. Ja Haltista, Irokonillahan on siitä hyvin ideaali tilanne (arvostan kovasti), että lähes kaikki pennut on lonkkakuvattu, näin saadaan selville, mikäli vaikkapa joku C-lonkkainen, hieno koira, periyttääkin vain A-lonkkia ja siten tätä koiraa voidaan käyttää jatkossakin. Toisaalta sitten havaitaan myös ne A-lonkkaiset, jotka periyttävätkin huonoja lonkkia, koska näitäkin löytyy. Ja Haltin pentueessahan tuo B/C -lonkkainen on yhdistetty A/A -lonkkaan, mitä en missään vaiheessa kritisoinutkaan :D Ja tuo geenipooli asia on aivan totta ja matador -urokset myös yksi vouhkaamisen arvoinen asia... ja täytyy myöntää etten ollut huomannutkaan, miten paljon parempi lonkkatilanne noilla sk collieilla on.

      2. selkä. Ymmärrän pointtisi hyvin. Mutta toisaalta, jos koiria ei kuvata, saadaanko koskaan tietää selkämuutosten periytyvyyttä tai miten collieilla muutokset kompensoivat mahdollisten oireiden kanssa? Esimerkkinä tutullani on collie LTV4 -selällä, joka jo nyt 5v iässä selvästi oireilee, tarpeiden tekeminen on välillä hankalaa ym. Löysin myös nyt etsiessäni vanhan tutkimuksen, jossa oli ollut myös muita rotuja tutkittavana kuin saksanpaimenkoira ja näilläkin LTV -muutokset aiheuttivat esimerkiksi cauda equina oiretta, jossa siis esimerkiksi oireena ulosteinkontinenssi, virtsaumpi, takajalkojen lihasheikkous jne. Suorana lainauksena tutkimuksen abstraktista näin "Dogs with an LTV were eight times more likely to develop CES (se cauda equina siis) than dogs without an LTV. German Shepherd dogs were eight times more likely to develop CES compared with other breeds." Eli vaikka se on sakemanneilla paljon yleisemmin oireileva, aiheuttaa se myös muilla oireita. Ärsyttää etten saanut koko tutkimusta auki, ilman että olisin joutunut maksamaan. Tää tutkimus oli kuitenkin tehty noin 4000 koiralla.

      3. luonnetestit. Kyllä, olen kuullut tätä samaa, että pk collieita kohtaan ollaan ennakkoluuloisia. Sen takia mainitsinkin, että jos luonnetestistä on hylätty, haluan jotain pohjaa sille, että se koira on toimiva ja sopii harrastamiseen. Paljon on myös näitä omistajia, jotka sanoo, että tuomari oli niin ennakkoluuloinen ja tää on niin ihana collie, ja itse näen alusta-aran, pehmeäpäisen ja melkeinpä apaattisen yksilön... Joskus toki omistajan sanaan voi luottaa ja joskus ne tuomarit on ennakkoluuloisia, mutta luulisi, että colliepiireissäkin tiedettäisiin jo ne tuomarit, joille collie kannattaa viedä ja jotka ovat puolueettomia ;)

      4. arkuus. Monesta paikasta olen ymmärtänyt, että tilanne on arkuuden kanssa parantumaan päin ja erittäin hyvä niin. Ehkä niihin sitten tarvitsisi vielä saada sitä moottoria ja terävyyttä lisää, jotta harrastusihmiset kiinnostuisivat taas ja saataisiin rotu uudelleen kentille! Varmasti se kuilun pohja on ajanut monet harrastajat hyvin kauas colliesta ja siellä ne edelleen ovat, vaikka tilanne onkin menossa jo parempaan. Ja samaa mieltä, että siellä kotona ihmisillä varmaan on paljon tosi kivoja, hyväluonteisia ja tervepäisiä collieita, joita kukaan muu ei koskaan näe. Nämä pitäisi saada kasvattajien tietoisuuteen ja mahdollisesti urokset jalostukseen, monipuolistaisi varmasti tuota geenipooliakin.

      Poista
    4. Ja vielä se vitonen, ei mahtunut samaan viestiin.

      5. pk-rinki. Kyllä tuli täyteen, mutta esimerkiksi Helsingistä ja Turusta ei tullut yhtäkään hakemusta (helsinkiläiset ei halua matkustaa ja turku on turku... no ei vaan, en tiedä syytä :D). Ei todellakaan turhaa, mikäli ihmiset menee sitten näihin koulutuksiin ja osallistuu aktiivisesti, pelkän tuon 11 ihmisen voimin ei kuitenkaan collieta palauteta pk-kentille tai saada aktiivisien harrastajien kiinnostusta takaisin rotua kohtaan. Toivon todella, että pk-rinki lähtee hyvin pyörimään ja toteutuu jatkossakin, olen itse ensi vuonna hakemassa, mikäli homma saadaan rullaamaan. Tänä vuonna se kesän Joensuu sähläys ja tän kevään todella kiree aikataulu olis tehny musta tosi huonon rinkiläisen :D ja toki tää vaatii senkin, että kasvattajat arvostais noita käyttötuloksia, jotta saatais sitä toimivaa perimää eteenpäin, eikä vain tuijottaisi niitä valion arvoja, kaikkia kun ei ne näyttelyt kiinnosta, vaikka koira olisi rakenteeltaan hyvä ja ulkonäöltäänkin pitkälti rodunomainen.

      Poista
    5. Ainiin ja unohdin tuon kysymyksen Kodan vanhemmista! Täytyy nyt myöntää, etten tiedä tuosta luonnetestistä Saksassa. Silloin kun Kodaa hankin, ohjattiin mut kysymään neuvoa hyvin asiantuntevalta henkilöltä, jolle kerroin millainen koira ja mihin tarkoitukseen olisi haussa, hän sitten bongasi tän kasvattajan mulle ja kasvattaja itse kertoo panostavansa erityisesti koirien terveyteen (eläinlääketiedettä opiskelee) ja luonteisiin. Kävin kasvattajan luona Saksassa ja näin kaikki hänen koiransa, koirat olivat heti alkuun hyvin avoimia ja sosiaalisia ja pieni Koda juoksi ensimmäisenä mun syliin, ryhtyi mun kanssa leikkiin epäröimättä hetkeäkään ja oli hyvin utelias ja rohkea muutenkin. Kasvattaja näytti koirien kanssa muun muassa Nose Workia, koirat kävelivät reippaasti liukkaalla kivilattialla, kylässä kävi sinä aikana lapsi, joten näin koirien suhtautumisen myös lapsiin ja kasvattajalla oli myös hevosia omalla pihalla. Eli näin itse koirien toimivuuden ja luonteen moneltakin osin. Mutta tosiaan alkuvaiheessa pitkälti luotin näihin henkilöihin, joiden apua kysyin, Saksan kennelliiton sivuilta ei löydä mitään ikinä :D Nyt jos koiraa etsisin, kaivaisin varmasti kaikki tulokset esiin näistäkin, enkä luottaisi muihin niin sokeasti kuin silloin, vaikka hienon koiran itselleni löysinkin :)

      Poista
    6. Noni hyvä, huh :D Ja kiitos vastauksista! Joo, näinhän se on että mitä enemmän tutkitaan, sen enemmän saadaan tietoa ja sitten voidaan niitä kompromisseja tehdä helpommin. Kiitos myös tosta tutkimustaustasta tuohon selkäjuttuun, kiva on oppia aina uutta! Tottahan tuo on, että jos ei kuvata niin niitä pahimpia vikojakaan ei välttämättä saada selville, mutta ehkä aluksi olisi tosiaan hyvä vain kuvata niitä ilman tiukkoja jalostusrajoituksia? Ettei käy hätiköidessä niin, että ajaudutaan pullonkaulaan ja sitten joku toinen vika yleistyykin. Meidän eläinlääkäri sanoi tosi hyvin, että hänestä pitäisi olla vain kaksi arvoa, puhdas ja poikkeava :D Kun tosiaan ihmiset niin helposti tuijottelee sit vaan niitä numeroita. Ja kun tosiaan LTV1 voi olla niin käsittämättömän mitätön muutos...

      Hyvä että täydensit tuon luonnetestikommentin, siinä oon samaa mieltä että jos tulosnäyttöä ei ole niin jotenkin muuten sen luonteen pitää vakuuttaa. Taas peilaan omiin kokemuksiini: Haltia odottaessani sen emällä ei ollut mitään tuloksia, mutta kävin katsomassa sitä treenitilanteissa ja näin että se on ihan todella kiva koira, vaikkei siitä silloin vielä tulosnäyttöä ollutkaan :) Ja lisäksi suvusta voi päätellä aika paljon, harmi vain ettei nykyään ihmiset oikein tunnu osaavan lukea sukutauluja. (enkä väitä että itekään osaisin vielä paljoa, mutta opettelen kovasti!)
      Kyllähän sielläkin voi tuomareilla pelata, mutta mä oon ymmärtänyt että moni "collieystävällinen" tuomari on viime vuosina jäänyt eläkkeelle ja tämä uusi polvi on sitten enemmän niitä jotka ei vahingossakaan anna hyvillekään koirille niiden ansaitsemia pisteitä, ihan vaan siksi kun eihän nyt collielle voi antaa hyviä pisteitä. Mutta varmasti joitain on, en mä sillä. Lähinnä vaan yritin sanoa, että ei se hyväksytty luonnetesti oo mikään autuaaksitekevä juttu ja tae hyvästä koirasta, vaikka valitettavasti monet tän rodun parissa niin kuvitteleekin.

      Terävyyttä en kyllä lähtis lisäämään ennen kuin hermorakenne on parantunut :D Hermot on pehkojen isoin ongelma luonteellisesti tällä hetkellä ja jos ne ei oo hyvät, ei se kuuppa pysty pitämään terävyyttä kasassa. Huonot hermot ja nopeet reagoinnit johtaa just niihin näpsijöihin. Mutta joo, enemmän pitäisi tuoda niitä järkeviä tapauksia esille ja jatkojalostukseen :)

      Eiköhän ne rinkiläiset todellakin menee niihin koulutuksiin, sehän maksaa yli 500 euroa enkä usko että kukaan sellaista summaa ihan huvikseen heittää menemään ellei oikeesti meinaa osallistua :D Mä oon kyllä luottavainen sen suhteen, ja toivon itekin että voin ens vuonna hakea varsinaiseksi koirakoksi. Ei, pelkästään niiden 11 ihmisen voimin ei palauteta rotua pk-kentille (en kyl tiiä voiko näin sanoa koska kyllä ne oikeudet on yhtäjaksoisesti olleet ja joka vuosi onneksi joku käy niitä tuloksia tekemässä..). Mutta ne 11 voi toimia inspiroijina uusille harrastajille ja tehdä rotua ja sen kykyjä näkyvämmäksi, uskottavammiksi. Se on ehkä pieni askel mutta se on alku. Ja isotkin asiat alkaa pienistä! :) Toivottavasti suurempi osa kasvattajistakin tosiaan alkaa niitä oikeita tuloksia arvostaa.

      Poista
    7. Oho sori en ehtinyt huomata tota vastausta Kodan taustoihin :D Mutta joo, samanlaisia kokemuksia siis sielläkin! Parhaiten kasvattajasta ja koirista saa kuvan kun käy itse katsomassa ja tutustumassa, siinähän sit näkee vastaako ne sitä mitä hakee :) Ja hienoa että sullakin kävi niin ja sait juuri sellaisen koiran kuin odotit! Mä muistan kanssa kun kävin Haltin kasvattajalla ekaa kertaa ja 7 collieta kiipesi syliin nojatuoliin, kysyin että eiks näiden pitäny olla semmosia viileän pidättyväisiä :DD

      Poista
    8. Kyllä ehdottomasti parasta on, jos pääsee katsomaan, miten koira toimii ihan oikeassa elämässä ja harrastuksissa. Valitettavasti, kun tässä näitä useampaa sataa colliekasvattajaa kävin läpi vastatakseni kaverin kysymykseen kattavasti (joo meni ehkä vähän ylikin :D), en voinut käydä koiria livenä seuraamassa. Eikä varmasti sitä pentua valitessakaan näin voisi tehdä. Pitäisi jollakin tavalla löytää ne, jotka kiinnostavat ja niitä käydä seuraamassa tarkemmin. Siihen tuo luonnetesti ja koetulokset edes jotain kertoo. Ja oikeessa olet, kyllä parempi on kaikinpuolin pienet pisteet luonnetestissä kuin se, että vaikkapa juuri se terävyys on tosi korkea ja muut miinuksella... tasapaino pitää olla. En viitsinyt sen enempää tässä postauksessa tuota luonnetestiä käydä läpi, se tarttis ihan oman postaussarjan :D

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus! Samoja asioita olen itsekin pohtinut, vaikka en harrastakaan mitään perinteisiä koiraharrastuksia (vaan valokuvausta lenkkeilyn ohessa). Mutta mielestäni myös ihan tavallisen kotikoiran pitää olla ns normaali koira, mitä minunkaan collieni ei ole. Myönnän, että pentuvalinta meni pieleen, mutta en siinä vaiheessa ollut niin tietoinen rodun ongelmista. Koirani ei ole paukkuarka, enkä tiedä onko se alusta-arkakaan, vaan rakennusarka. Oletko kuullut muista rakennusaroista collieista... Tämä pelkää kaikkia rakennelmia ja taloja laavuista ja lumilinnoista lähtien sekä ulko- että sisäpuolella. Aivan todella rasittavaa. Vieläkään vajaan 3 vuoden ikäisenä koirani ei uskalla mennä kaikkiin nurkkiin kotona. Kuvia ei voida ottaa rakennusten edessä, kun se luimistelee ja kyyristelee. Ensimmäiset kaksi päivää pikkupentuna kotona se ei uskaltanut liikkua sisällä. Silloin teki mieli palauttaa se heti kasvattajalle, mutta en kuitenkaan tehnyt niin, vaan ajattelin, että jospa se reipastuisi. Pentuna se muutenkin pelkäsi kaikkea, eikä uskaltanut muutamaan viikkoon käydä tiellä lenkkeilyä opettelemassa. Kuitenkin sen kanssa arkielämä on nykyään tosi helppoa ja se tulee perässäni minne vain, vaikkakin siitä näkee että se stressaantuu kun mennään esim. kaverille kylään. Usein se kuitenkin rauhoittuu aika äkkiä ja saattaa alkaa nukkumaankin. Tuon stressin takia en nykyään välttämättä ota sitä enää mukaan kaikkialle. Ulkona se on reipas, paitsi jos mennään liian lähelle rakennuksia. Tämän koiran kohdalla ei voisi edes harkita agilityharrastusta edes omaksi saatika koiran iloksi, kun se vain tärisee ja läähättää hallissa. Rakennusten lisäksi se pelkää mm. pahvilaatikoita ja parveketta, eikä se anna vieraiden ihmisten koskea noin vain. Olisin kiinnostunut käyttämään koirani luonnetestissä, mutta tätä yksilöä en aio sinne viedä, koska luultavasti sille jäisi traumoja siitä.

    Olen miettinyt, että hankkisin toisen koiran, jonka ehdottomasti pitää olla reipas. Ehkä se saisi Jasunkin reippaammaksi? Mutta luultavasti se tarkoittaa rodun vaihtamista. En oikein osaa luottaa siihen, että löytäisin oikeasti reippaan, terveen ja hyvännäköisen collien, jota kiinnostaa touhuta ja opetella uusia juttuja ja jos löytäisin, niin myytäisiinkö sitä minulle, kun en harrasta agilityä tms. Vaikka luulen, että collieiden luonne on muuttunut parempaan suuntaan viime aikoina.

    Ennen pennun ostamista suunnittelin aika tarkkaan miten sen koulutan. Esim. mitä teen jos se rupeaa varastelemaan wc-paperia tms, en edes muista enää mitä kaikkea. Kuitenkin piti kaikki muuttaa päälaelleen, kun selvisi, millainen pentu on. Piti kannustaa sitä tekemään kaikkea ja olemaan reipas. Wc-paperirullaakin se varmasti pelkäisi jos uskaltaisi vessaan mennä itse (vaikka siellä on muovimattolattia ja käytän sitä siellä harva se päivä tassupesulla). Halusin opettaa sille kaikenlaisia temppuja, mutta sisällä se ei ala tekemään juuri mitään, ja meillä ei ole nykyisessä asunnossa pihaa, jossa voisi tehdä mitään. Kaikki pitää tehdä lenkillä. Onko ihmekään, että se rakastaa lenkkejä :D Ja on kuitenkin paljon asioita, joissa olen ylpeä siitä <3

    Luonteen lisäksi terveys täytyy olla kunnossa, se on itsestäänselvyys. Ja pk colliella arvostan enemmän pienempää turkkia kuin niitä ruuhkaturkkeja joita nykyään paljon näkee.

    Harkitsepa kasvattamista! Voisin ostaa sinulta pennun ;)

    t. Marianne ja Jasucollie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kuullut tuollaisesta rakennusarkuudesta! Ihan uusi juttu minulle ja ihan kamalaa! Hyvä, että on hieman helpottanut, mutta varmasti myös koiralle todella raskasta ja stressaavaa, jos kotonakin pelkää nurkkia :/ toivottavasti olet tämän tuonut kasvattajan tietoisuuteen ja kasvattaja on siitä ottanut kopin. Eikä kuulosta kyllä terveen pennun käytökseltä alkuunkaan, olisi tässä vaiheessa kyllä kasvattajan jo pitänyt puuttua tilanteeseen ja kertoa sulle, miten asia on, tuskinpa se pentu on normaali ollut siellä kasvattajankaan luona...

      Ja tämä on juuri se harmi, huonot tai sun tapauksessa jopa erittäin huonot kokemukset rodusta tai vaikka vain yhdestä rodun edustajasta saa harkitsemaan hyvin tarkkaan, voiko kyseisestä rodusta enää toista koiraa ottaa. Ja ymmärrän tämän todella hyvin, etkä ole ainoa! Ja vieläpä jos kyse olisi ihmisestä, joka olisi koiran ottanut juuri harrastuskäyttöön. Toimivia collieitakin vielä onneksi löytyy, kunhan osaa tutkailla ja jaksaa tehdä tarkkaa selvitystyötä, ja samoin hyviä kasvattajia, vaikka heilläkin voi toki huonoa tuuria olla ja erehdyksiä sattua.

      Toivotaan kovasti, että Jasun arkuus vielä helpottaa!

      Poista
  5. Toi mummojen suosikki on jännä ilmiö, mutta osa siitä on varmasti ihan sitä, että näillä "mummoilla" on ollut vuosikausia collieita ja he ovat eläneet sitä collieiden kultakautta ja pitävät collieta arvossa kun taas moni nuorempi on aina kuullut, että ei sitten ainakaan collieta kannata ottaa missään nimessä. Se on harmi, mutta oma fiilis on, että parempaan suuntaan ollaan menossa ja colliet ovat mainettaan parempia.

    VastaaPoista
  6. Olipa hyvä teksti! Ei lisättävää! Paljon onkin sun kanssa näistä puhuttu ja kiva oli sulta tiedustella miksi collie ja mitä colliepiireissä tapahtuu :D Koda on kyllä nasta yksilö! ♥

    VastaaPoista
  7. Pakkohan tätä nyt on itsekin kommentoida. Näen tossa tekstissä hyvin paljon omaa vuosien takaista ideologiaani, jonka olen sitemmin joutunut kokemuksien kautta pala palalta hylkäämään. Itsehän omistan tuon Haltin emän, B/C-lonkkaisen rupurakin, jolla on näyttelyistä yksi junnu-EH, BH-meni läpi vasta toisella yrittämällä, ollaan jumissa tokon voittajaluokassa ja koira harrastaa lainaohjaajan kanssa agilitya joskus ja jouluna, yksi LUVAkin sille on siunaantunut. Pk-koiraa siitä kaavailin, mutta tämä tila ei riitä kertomaan kaikkia niitä syitä ja seurauksia siihen, miksi siitä ei pk-koiraa tule.

    Siitäkin huolimatta se on tähän asti kuudesta omistamastani colliesta mun ylivoimaisesti paras harrastuskoira. Se on ihan huikee. Se on ihmisen mieli. Se tekee ihan mitä vaan mitä mä siltä pyydän. Olen ihan omalla toiminnallani vienyt siltä luottamusta alta tietyissä asioissa. Mun syyhän se on, koiraparka siihen on aivan syytön. Ei se pyytänyt päästä harrastuskoiraksi.

    Aika monessa asiassa komppaan, mitä Ilona tuolla kommentoikin jo. En uskalla lähteä kauheasti kommentoimaan, vaikka paljon tämä ajatuksia herätti, koska ajatukset lähtevät niin helposti rönsyilemään.

    Sen verran kuitenkin pakko sanoa, että se, mitä collieissa tarvitaan on nimenomaan JUURI SE, että te vasta rodun pariin tulleet ja koirahommianne aloittelevat alatte ihan oikeasti tavoitteellisesti kouluttaa koirianne koetasolle eri lajeissa ja ennen kaikkea niissä rodunomaisissa kokeissa! Sekin on vähän huono suunta, että lähdetään suurella innolla harrastamaan "vähän kaikkea", ja sitten se kaikki vähän jää kun alkaakin tulla ne oikeat haasteet vastaan.

    Mä olen tällä hetkellä niiiiiiin poissa mukavuusalueeltani, kun yritän leipoa koirastani tokovaliota. Mutta miksi tavoitella mitään vähempää? Ei ole mitään fyysistä estettä sille, miksei se olisi mahdollista, joten siihen pyritään. Plus sitä asennetta tää rotu vaatii harrastajiltaan. Ei sitä, että "Noooooo yritetään nyt saada se TK1/BH/yksi LUVA/RTK1 ja katsotaan sitten." Jos tästä rodusta haluaa harrastuskoiran niin sitä ois sit vähän niin kuin ryhdyttävä harrastamaankin ihan tosissaan ;)

    Oikea arkuus on sitten ihan ongelma erikseen. Olen omistanut kaksi alusta-arkaa koiraa, jotka pelkäsivät ihan niitä oman kodin lattioita. Samat koirat myös äärimmäisen ääniarkoja ja toinen myös ihmis- ja tilannearka. Koirat olivat siskopuolia, ensimmäinen ja toinen koiramme. Sellaista en puolustele yhtään, vaikka koirat olivatkin mulle tietenkin superrakkaita perheenjäseniä. Mutta ominaisuudet, jotka tekevät koiran itsensä elämästä hankalaa ja jatkuvasti stressaavaa ovat aina ensisijaisesti niitä, mistä pitäisi pyrkiä jalostuksessa eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että kommentoit! No mutta koirallahan on kuitenkin hyväksytty BH-koe, sen kanssa voi selvästi harrastaa, siitä on ihan mustaa valkoisella. Ja Ilonan kuvauksen mukaan koira on livenäkin oikein tervepäinen. Enkä kirjoituksellani tarkoittanut sitä, että nämä kaikki "vaatimukset" toteutuisi jokaisessa koirassa, tuskinpa toteutuu yhdessäkään, vaan sitä, että näihin asioihin haluaisin, että kasvattaja olisi kiinnittänyt huomiota ja jos esimerkiksi sitä hylättyä LTE-koiraa/C-lonkkaa käyttää olisi sille peruste. Esimerkiksi, että on sitten vaikka näyttöä koiran toimivuudesta harrastuksissa tuon luonnetestin tilalla, tai C-lonkkaista on käytetty A-lonkkaisen kanssa ja onhan noita C-lonkkiakin erilaisia, tai että koira on periyttänyt aiemmin vain hyvää lonkkaa, vaikka itsellään onkin C. Kuten jo Ilonalle kirjoitinkin "kun tässä näitä useampaa sataa colliekasvattajaa kävin läpi vastatakseni kaverin kysymykseen kattavasti (joo meni ehkä vähän ylikin :D), en voinut käydä koiria livenä seuraamassa. Eikä varmasti sitä pentua valitessakaan näin voisi tehdä. Pitäisi jollakin tavalla löytää ne, jotka kiinnostavat ja niitä käydä seuraamassa tarkemmin". Siihen karkeaan erotteluun luonnetesti ja ne koiranetissä näkyvät käyttötulokset ovat kuitenkin toistaiseksi se paras tapa.

      Ja kyllä, samaa mieltä olen, että enemmän tarvittaisiin tosissaan harrastavia. Tarkoitus olisi kouluttaa Koda koetasolle, muun muassa paimennuksessa ja haussa, bonuksena tulee sitten ehkä se ei-rodunomainen vesipelastuskin. Ja todellakin kaikki peliin, vaikka välillä oltaisiinkin siellä epämukavuusalueella.

      Poista
    2. Ja tarkoituksella toin jotkut asiat esille hieman kärjistetysti, jotta herättäisin keskustelua, oppisin itsekin uusia näkökulmia ja siinä ainakin jossakin määrin onnistuin :) ymmärrän toki, että mikään ei ole mustavalkoista, etenkään kun puhutaan genetiikasta :D

      Poista
    3. Hyvähyvä!! Ei muuta kuin tulta päin vaan (: Sitä olen sanonut monille uusille koiraharrastajille, että älkää toistako samaa virhettä minkä itse tein aikoinani ja jäin sille harrastajatasolle. Olisihan tuossa ollut näitä koiria mitä viedä kokeisiin, mutta kynnys sinne tuntui aivan liian korkealta - eikä meihinkään taidettu ihan täysin siellä kaikissa koirakerhon harjoituksissa aina uskoa. Vanhoilla on hyvät opit, ja uudessa sukupolvessa on tulevaisuus! Meillä on kaikki rahkeet lähteä muokkaamaan siitä just sellaista, millaisena me se itse halutaan nähdä tämän rodun osalta!

      Poista
    4. Ihan kuin nyt itse olisin kovin "vanha" koiraharrastaja. Mutta kuitenkin ;)

      Poista
    5. Juu ei täällä tietokoneen ääressä jeesustelemalla kukaan ala collieihin uskoa ;D ja tiedän, että se kisaaminen ja koetilanteet tulee olee mulle tosi iso kynnys ylittää (nimim. tärisen jo näyttelykehässä ja meinaan pyörtyä ennen kehää), mutta mitään ei saa, jos ei mitään annakaan :) eikä ole varaa voivotella rodun tilanteesta ja epäsuosiosta, jos ei itse aktiivisesti yritä tilanteelle jotain tehdä!

      Poista
  8. Olet ihailtavalla tavalla paneutunut asiaan hankkiessasi collieta ja ilmeisesti olet saanut juuri sitä, mitä olet halunnut. Onnittelut siitä :). Aina ei käy niin, voi sattua yllätyksiä niin sanotun "hyvänkin" valinnan kanssa.
    Minun ensimmäinen collieni (uros) oli lapsuuden kodissani 60-luvulla suuren Lassie-buumin aikaan. Silloin ei paljon harrastettu muuta kuin lenkkeilyä, mutta yhdessä näyttelyssä tuli sentään käytyä. Koiran luonteesta minulla ei ole paljoa muistikuvia, mutta joka paikassa koira kulki mukana, ulkomaan matkoja myöten. Tämän jälkeen olikin pitkä koiraton jakso elämässäni, kunnes 90-luvun lopulta lähtien collieta on ollut ja on edelleen. Yleensä kaksi tai kolme kerrallaan.

    Varsinkin ensimmäinen näistä 90-luvun collieista (narttu) oli kaikkea sitä, mitä voi collielta toivoa eivätkä pari muuta olleet juuri huonompia. Lälläreiksi heitä ei olisi voinut kutsua pahimmalla tahdollaankaan, saati sohvaperunoiksi. Samassa paketissa tuli vertaansa vailla oleva kasvattaja, valitettavasti hän ei kasvata enää collieita. Syitä voi arvailla. Ehkä vielä joskus, hän on luvannut...

    Kuten jo ehkä arvaatkin, olen mummoiässä sekä kaiken lisäksi oikeastikin mummi ja minulla on edelleen collie, nuori narttu. Hänen lisäkseen perheessä on myös toisen rotuinen koira, vielä nuorempi, narttu hänkin. Kun tätä oikein ihanaa collieta etsin oli minullakin pitkä lisä ominaisuuksista, joita tulevalle koiralleni toivoin. Edellytin myös tiettyjä asioita kasvattajalta. Listani ei suinkaan sisältänyt ominaisuuksia ylenpalttisesta rauhallisuudesta, perässä vedettävyydestä, lällärimäisyydestä, mukavuuden haluisuudesta tai muusta sellaisesta. Sain ihanan koiran, jolla on paljon erittäin hyviä ominaisuuksia, mutta ei kaikkia, joita toivoin. Mitä meihin mummoihin tulee ja viitaten otsikkoosi, niin uskon ja väitän, että rakkaus rotuun juontaa pitkän ajan takaa ja ihanteena meilläkin on juuri rotumääritelmän mukainen collie. Nykymummolla ei itselläänkään ole varaa pudota kelkasta eikä pysähtyä paikoilleen. Usein meillä on sekä kuntoa että aikaa harrastuksiin, myös koiraharrastuksiin, vaikka lastenlapset välillä pyörisivätkin jaloissa.

    Toivotan sinulle ja koirallesi aurinkoista kevättä rakastamasi harrastuksen parissa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, mukava kuulla vanhemmankin collieväen ajatuksia! Ihana myös kuulla, että teidänkin kohdalle on sattunut hyviä, ihania collieita. Vähän arastellen käytin tuota "mummo" -termiä, eihän toki läheskään kaikkia isoäitejä tai vanhempia naisia voi samaan lokeroon asettaa. Termi mummo olikin tässä tarkoitettu kuvaamaan enemmän luonnetta kuin ikää tai lastenlasten määrää, löytyy niitä "mummeleita" jo meistä kaksikymppisistäkin :D tärkeimpänä pointtina se, että aktiiviseksi tarkoitetun paimenkoiran ei kuulu mielestäni päätyä tai edes soveltua sohvaperunaksi, eikä varmasti läheskään kaikilla "mummoilla" näin olekaan!

      Aurinkoista ja aktiivista kevättä myös sinulle ja koirillesi! :)

      Poista
    2. Ei tarvitse arkailla, ymmärsin toki pointtisi ja olen täysin samaa mielta, mutta oli ihan pakko tarttua kirjoitukseesi :D. Piti oikeastaan kirjoittaa aiheesta enemmänkin, salailusta, sellaisten koirien käytöstä jalostukseen, joiden käytön jo jalostusohjelmakin kieltää (tähän olen törmännyt toisessa rodussa) jne, mutta ehkä toisella kertaa :) Mutta mieleeni tuli, että ehkä sinun sittenkin pitäisi ryhtyä kasvattajaksi. Tuli aivan aiempien koirieni kasvattaja periaatteineen mieleen. Arvostan häntä suuresti edelleenkin.

      Poista
    3. Valitettavasti olen itsekin törmännyt salailuun ja epäeettiseen kasvattamiseen. Välillä joitakin koiria tunnutaan käyttävän jalostukseen vain siksi, että ne on alunperin siihen tarkoitukseen hyvällä rahalla ostettu, eikä haluta jäädä tappiolle välittämättä siitä, että vaikkapa nartulle jo tiineyskin on isolla todennäköisyydellä vaarallista puhumattakaan siitä, mitä se periyttää eteenpäin. Mutta tosiaan näistä voisi paasata useammankin kirjoituksen verran :D onneksi niitä hyviäkin kasvattajia vielä löytyy! :)

      Poista
  9. Sä oot kyllä mielettömän ajattelevainen koiraihminen. Sulla on just oikeanlaisia ajatuksia omasta rodusta ja uskallat suhtautua asioihin myös kriittisesti. Joskus ihmiset ei vaan uskalla myöntää, että nyt ollaan menty pahasti perä edellä puuhun ja ois parempi vaihtaa suuntaa.

    Pakko kommentoida vielä tuohon, että toi on niin totta, että joku saattaa hankkia itelleen koiran mielessään ajatus siitä, että sitä käytetään jalostukseen. Ja sitten sitä kanssa käytetään, oli terveys ja luonne mikä hyvänsä. Se on niin äärettömän väärin. Sillä tehdään vaan hallaa sille omalle rodulle ja aiheutetaan viattomille pennunostajille, jokka ei asiaan tajua paremmin perehtyä, huolta ja murhetta - pahimmillaan 15 vuodeksi... Ja kun ei ne kaikki esimerkiksi ekan koiran ostajat hurmoksissaan tajua perehtyä luonnetestituloksiin, terveystuloksiin jne. Ja pahimmillaan pennunostaja voi sokeutua sen emokoiran käytöksellekin. Esim. yksi tuttu (en kerro rotuja) ei saanut nähdä emoa ollenkaan ja toinen sai nähdä vilaukselta pari sekuntia, kunnes emo suljettiin pois huoneesta. Voishan tähänkin olla jokin looginen selitys, mutta valitettavasti näissä molemmissa tapauksissa emolla on luultavasti ollut joitain käytösongelmia, kun nykyään molempien tuttujen koirilla on myös pahoja käyttäytymisen ongelmia esim. arkuutta ja aggressiivisuutta/hyökkäävyyttä. Mutta en syytä ketään muuta kuin vastuutonta kasvattajaa - pennuthan kyllä vie ihmisten sydämen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) välillä olen ehkä vähän turhankin pessimistinen, mutta ainakaan en kulje pää pilvissä. Ja vaikka ei harrastuskoiraa colliesta (tai muusta koirasta) haluaisikaan, ei hyvän kotikoirankaan tarvitse olla erittäin pehmeäpäinen tai yhtään arka, puhumattakaan kipua aiheuttavista nivel- ja selkämuutoksista ja esimerkiksi collieille melko yleisistä vatsavaivoista. Ja aivan kuten sanoit, suurin osa pennuista menee kuitenkin perheisiin ja ihmisille, jotka eivät perehdy asioihin sen tarkemmin, ja epäeettinen kasvattajahan mielellään antaa pennut koteihin, joissa ei harrasteta tai välitetä esimerkiksi kuvauttaa koiraa. Sitten voi olla monen vuoden riesa ja stressi kipeästä koirasta :/ Ja niinhän se on, että sitä suloista pentua on vaikea jättää sille vastuuttomalle kasvattajalle, vaikka osaisi ongelmia odottaakin.

      Poista

Kiitos kommentista! :)