sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Hukassa Hervantajärvellä

Mitäpä sitä todellinen, hullu koiranainen muutakaan viikon ainoana vapaapäivänään tekisi, kuin lähtisi koiran kanssa metsälenkille, hieman eksyisi ja lopulta viettäisi metsässä yli kolme tuntia? No ei mitään!

Jostain syystä Hervantajärven luontopolku on sellaista aluetta, jonne eksyn joka kerta, niin myös tänään. Todellisuudessa olin luultavasti reilun puolentoista tunnin samoilun jälkeen suunnilleen siellä, mihin suunnistinkin, mutta epäilin omaa suuntavaistoani, vilkaisin navigaattoria ja navigaattori näytti mun olevan jossain aivan muualla kuin olin kuvitellut. Ei muuta kuin takaisin omia jälkiä. Navigaattorin nuoli ei liikkunut mihinkään, vaikka kuinka kävelin, kunnes lopulta pompahti osoittamaan mun olevan jossakin moottoritien lähistöllä Akaassa (eli noin 40km päässä lähtöpisteestäni)... Se siitä navigaattorin avusta. Päätin kuitenkin kävellä samaa reittiä takaisin, jotta ei lenkki enää älyttömästi pitenisi.


Harmillisesti aurinko ei tänään hellinyt samoin kuin eilen, mutta reipas ulkoilu teki kyllä hyvää meille molemmille. Koda pääsi kunnolla juoksemaan ja nauttimaan lumesta. Se hyppi kaatuneiden puiden yli, kiipesi kallioille, kirmasi täysiä pitkospuilla ja tasapainoili puunrungoilla. Treenailtiin luoksetuloa, otettiin Makkarajärven jäällä pieni seuruupätkä, vahvistettiin kiertämistä puiden ympäri juoksemalla ja "päälle" -käskyä hyppimällä isoille kiville. 

Pitäisi useammin lähteä näin pitkille metsälenkeille. Vaihtelevalla pohjalla kävellessä koiran (ja omistajan) tasapaino kehittyy, syvät lihakset vahvistuu ja koko kroppa saa todella monipuolista treeniä kaatuneiden puiden yli hyppiessä, kallioille kiipeillessä ja jyrkkiä mäkiä edestakaisin pinkoessa. Ja kyllä luonnon keskellä mielikin virkistyy! Vaikka täytyy mun samalla myöntää, että muutama kirosana taisi päästä huonosti merkittyjen polkujen, navigaattorin toimimattomuuden ja litimärkien kenkien summana... 

Minkälaista ohjelmaa teidän viikonloppuun on kuulunut? Pääsittekö nauttimaan ihanasta auringosta?
Kiira & Koda

torstai 23. helmikuuta 2017

Kodan rakenne ja strategiset mitat

Viimeisen viiden viikon aikana olen jokaisen keskiviikkoillan viettänyt Harrastuskoiran Lihashuoltokurssilla. Kurssilta lähdin hakemaan vinkkejä Kodan hierontaan, verryttelyyn, venyttelyyn ja oikeisiin treeni- ja lepomääriin. Sain kuitenkin ison annoksen myös kaikkea muuta! Keinoja koiran rakenteen arvioimiseen, millainen toimiva rakenne on, miten rakenteelliset viat vaikuttavat liikkeeseen, millaisia erilaisia rakenteita löytyy, millainen oman rodun rakenne tulisi olla...

Kurssin innoittamana olen analysoinyt Kodan rakennetta ja kurssin viimeisellä kerralla kouluttaja Päivi Kilponen katsoi kaikkien koirien ravin, hypyt ja rakenteen läpi, kertoi, mikä juuri sun koiralla on ongelmana ja kertoi vinkkejä treeneihin juuri sun koiralle. Kodan kohdalla ongelmana tuntuu olevan, ettei se pääse juuri koskaan ravaamaan kunnolla. Mun reipas kävely on sille liian hidasta ja mun juostessa se taas innostuu helposti laukkaamaan, ja esimerkiksi juuri näyttelyiden pienissä kehissä tää näkyy tosi selvästi lyhyenä askelena ja peitsaamisena. Päivin mukaan Koda on myös, ainakin toistaiseksi, hieman suora edestä takapäähän verrattuna ja tämä näkyy ainakin tuossa hitaammassa ravissa. Koda myös helposti sisällä ravatessa alkaa seuraamaan ja sekin osaltaan lyhentää etupään liikettä.

Päivi antoikin meille vinkiksi, että mun pitäisi alkaa tekemään pitkiä pyörälenkkejä Kodan kanssa siten, että Koda ravaisi pitkäkestoisesti ja pääsisi venyttämään askeltaan. Talvella tilanne onkin mutkikkaampi ja nyt pitkään jatkuneet liukkaat kelit ovat kyllä varmasti aiheuttaneet jumeja Kodan lihaksiin ja varovaisuutta liikkumiseen. Hyvä olisi myös tehdä metsälenkkejä vaihtelevassa maastossa siten, että Koda saisi olla vapaana ja näitä pitääkin reilusti lisätä viikko-ohjelmaan. Talvella vaan tää kaikki on paljon vaikeempi toteuttaa! On liukasta, pitkien koulupäivien jälkeen on jo niin pimeetä, etten kyllä mihinkään metsään lähde rämpimään ja viikonloputkin menee ohi niin, että humahtaa. Täytyy vissiin tehdä tarkka suunnitelma, jotta tulee treenailtua monipuolisesti ja tasaisesti!

Tässä hieman lihashuoltokurssin antia, eli tarkempaa analyysiä Kodan rakenteesta ja vinkkejä, miten sen oman koiran rakennetta voisi lähteä tutkailemaan:



1. Etukulmaukset

Etukulmaus muodostuu koiran lapojen kärjen/toisen rintanikaman, olkaluun etukulman ja kyynärpään kärjen välille. Hyvä kulmaus olisi noin 100-115%, paimenkoirilla tyypillisesti kulmaukset ovat aika jyrkät, noin 90%, kun taas esimerkiksi vinttikoirilla sallitaan suurempikin kulma. Kodalla etukulma on paimenkoiralle hieman suora, aikalailla tasan 100%. Kulmien laskeminen karvaisella koiralla vaatii paljon kopelointia ja näissä kuvissa pisteet eivät ehkä ole ihan täysin oikeissa paikoissa, mutta suuntaa-antavat kuitenkin. Etupäätä arvioidessa kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, että rintalastan tulisi olla olkaluiden päiden etupuolella. Mikäli rintalasta "uppoaa" rintakehään, aiheuttaa se koiralle huonon rintakehän lihaksiston ja kyynärpäiden tuki heikkenee. Samoin etupään suorat kulmat heikentävät etupään lihaksiston kehittymistä. Tällaiset rakenneongelmat ovat vaikeita erityisesti agilitykoiralle, jolla etupää joutuu tosi koville.

2. Takakulmaukset

Takakulmaus muodostuu iso sarvennoisen, eli reisiluun lantion puoleisen päädyn selvästi tuntuvan kyhmyn, polven ja kintereen välille. Tärkeää rakenteen toimivuuden kannalta on se, että etu- ja takakulmat olisivat tasapainossa keskenään. Kodalla takakulmaukset ovat hyvät, noin 92% sain takakulmaksi. Kulmauksia voi karkeammin arvioida myös piirtämällä suorat viivat koiran lapaluun korkeimmasta kohdasta maahan, jolloin etujalan kuuluisi jäädä tämän suoran viivan eteen ja viivan tulisi koskettaa matkan varrella koiran kyynärää. Takajalkaan viiva piirretään lantioluun taaimmaisesta kohdasta maahan ja takajalan tulisi jäädä tämän taakse. Hyvät kulmaukset mahdollistavat lihasmassan kehityksen, takaa suorat koirat eivät saa kasvatettua kunnolla lihasta, vaikka kuinka treenaisivat. Suorat takakulmaukset voivat siten johtaa esimerkiksi polviongelmiin. 


3. Tasapaino ja painopiste

Koiran painopisteen tulisi olla lapaluun takana, olkanivelen korkeudella. Jotta tämä toteutuisi, tulisi vapaassa seisotuksessa kintereen ja polven kautta piirretyn suoran linjan kulkea kallonpohjaan. Jos suora viiva kulkee jonnekin muualle, koiran painopiste on väärässä paikassa ja koiran kroppa kuormittuu epätasaisesti. Kodalla tämä suora viiva kulkee lähestulkoon oikein, ihan hieman painopiste tulee näiden kuvien perusteella turhan eteen.


4. Lantion asento

Lantion asento lasketaan lantioluun kärkien välille piirretyn viivan ja suoran selkälinjan välisestä kulmasta. Tämän kulman tulisi olla 30 %. Esimerkiksi näillä viistoperäisillä saksanpaimenkoirilla tämä kulma on paaaljon jyrkempi ja tästä johtuen takajaloilla ei ole tarpeeksi tilaa liikkua, reisiluun päät joutuvat liikkeessä vääntymään ja lopulta tästä aiheutuu paljon selkä- ja lonkkavaivaa. Kodalla tää kulma olisi geokolmiolla mitattuna sellainen 29%. Lantion asentoa voi arvioida myös siten, että reisiluun tulisi kiinnittyä lonkkaluuhun suorassa, 90 asteen kulmassa. Allaolevasta kuvasta huomaat, että myös tämä kriteeri täytyy. 

5. & 6. Luiden mittasuhteet

Paitsi kulmaukset, myös raajojen luiden mittasuhteet vaikuttavat koiran liikkeeseen. Luiden mittasuhteita arvioidaan mittaamalla luiden pituudet ja vertaamalla niitä toisiinsa. Ideaalitilanteessa koiran etupään luut (lapa-, olka- ja värttinäluu) ovat keskenään samanpituisia ja takapään luut (lantio-, reisi- ja sääriluu) samoin. Kodalla nää strategiset mitat oli seuraavat: etupään osalta lapaluu 25cm, olkaluu 24cm, värttinäluu 24cm ja takapää puolestaan lantioluu 21cm, reisiluu 22cm, sääriluu 22,5cm. Eli melko hyvältä vaikuttaisi. Täytyy kyllä myöntää, että mitat ovat vähän sinnepäin, pitäisi ajaa kaikki karvat Kodalta, että saisin kunnolla mitattua :D


Jos koiran rakenteessa on jotain vikaa, koira pystyy taitavasti kompensoimaan näitä virheitä erilaisilla muutoksilla liikkeessään ja liikkeen tarkastelu onkin tärkeä osa koiran rakenteen pohtimista. Esimerkiksi tuo takakulmausta suorempi etukulma aiheuttaa sitä, että takajalkojen askel on etujalkojen askelta pidempi ja jotta koiran jalat mahtuvat ravissa kulkemaan, koira saattaa kulkea vinossa. Takakulmaa pienempi kulma etuosassa taas aiheuttaa sitä, että koira joutuu nostamaan liioitellusti etujalkojaan. Samoin lyhyt olkavarsi aiheuttaa ravissa etujalkojen jäämistä ns. takajalkojen liikkeestä jälkeen ja koira korjaa tätä harppaamalla eteenpäin ja nostamalla etutassuja ylöspäin. Monissa roduissa taas sääriluuta on näyttävämmän liikkeen toivossa jalostettu pidemmäksi, jolloin liikkuminen on kyllä nimenomaan näyttävää, mutta tehotonta, koska koira ei pääse polkaisemaan vauhtia kunnolla rungon alta, vaan jalka potkii vain taaksepäin. 

Näiden ohjeiden avulla vaan mittailemaan omaa koiraa! Ja analysoimaan tietysti myös muun rotuisten koirien rakennetta, jokainen voi googlata eteensä vaikkapa kuvan mäyräkoirasta ja mastiffista ja katsoa tuon 3. kohdan mukaan, mihin koirien kuormitusalue osuu. Mäyräkoiralla se tulee aivan liian eteen ja monilla molossikoirilla taas lapojen taakse. Muistakaa kuitenkin, ettei mikään koira taida olla täydellinen, mutta esimerkiksi jalostuksessa tulisi tavoitteena olla rakenne, joka mahdollistaa täysin kivuttoman liikkumisen ja mahdollisimman monipuolisen harrastamisen. Lisäksi koiran luusto kehittyy, ainakin isolla koiralla, sinne suunnilleen kolmeen ikävuoteen asti, joten kirvestä (tai koiraa) ei kannata heittää kaivoon, vaikka jotain pientä probleemaa nuorella koiralla rakenteesta löytyisikin. Kodankin osalta toivon, että etukulma vielä paranee iän karttuessa. Oman koiransa rakenteen pienistä virheistä on kuitenkin hyvä jokaisen koiraharrastajan olla tietoinen ja valita sen perusteella koiransa harrastukset sekä lihashuoltotoimet. 

Kommentoi ihmeessä alle, löysitkö koirasi rakenteesta jotain ongelmaa? Olitko tietoinen näistä jo aiemmin? Oletko rakenneongelmien takia joutunut muuttamaan koirasi harrastuksia tai käymään esimerkiksi säännöllisesti hierojalla/fysioterapiassa/osteopaatilla? 


Kiira & Koda

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

OnniDog -innostus!

Päätin viime syksynä muiden OnniDog -leirin postauksia lukiessani ja kuvia katsellessani, että tänne mä haluan ensi vuonna päästä Kodan kanssa. Eilen puolilta päivin paljastettiin ennakkoilmoittautuneille leirin aikataulut ja sitova ilmottautuminen aukesi. Olin heti klo 12 koulussa puhelin kädessä, esitiedot valmiiksi kirjoitettuna puhelimen muistiinpanoihin, jotta ne olisi helppo kopioida ilmoittautumisviestiin, OnniDogin sivuilta olin luntannut jo paljastetut aikataulut, mielenkiintoiset luennoitsijat ja höpissyt niistä ärsyttävyyteen asti kaikille opiskelukavereille. Ja oli OnniDog juuri myös postannut kuvan viime vuoden aikatauluista, josta sai vähän vihiä, mitä kaikkea tänäkin vuonna tiedossa. Ehkä pientä ylireagointia, mutta piti päästä tiettyihin huippukoulutuksiin!


Koska koiraleiri järjestetään syyskuussa, olen jo palaillut kesälomalta kouluun ja arkipäivät menee opiskellessa, ilmoittauduin leirille vain viikonlopuksi. Sain juuri vahvistusviestin ilmoittautumisesta ja mahduin kaikille luennoille ja koulutuksiin, joihin alunperin ilmoittauduinkin. Paljon jäi kuitenkin mielenkiintoisia lajeja meidän aikataulujen ulkopuolelle, kahdessa päivässä ei vain ehdi kaikkea! Kickbike ja koiratanssi olisi esimerkiksi ollut tällaisia lajeja, jotka eivät listalle mahtuneet, mutta joita olisi ollut ihana päästä kokeilemaan. Meidän (toivottavasti) tulevaisuuden kisalajit vepe, haku ja toko veivät tällä kertaa ainakin voiton! Paljon mielenkiintoista ja opettavaista tulossa siis syyskuussa ja ihanaa, viikonloppu täynnä koiria ja koiraihmisiä!

Jos et ennakkoilmoittautunut, varsinainen ilmoittautuminen alkaa 28.2, muista olla koneen ääressä ja varata kivoimmat koulutukset nopeasti! Syyskuussa nähdään Himoksella! Miten mä jaksan oottaa sinne asti??

Koda olisi toivonut jalkapallotuntia

Ootko  tulossa OnniDog -leirille? Olitko viime vuonna paikalla? Saitko tänä vuonna kaiken haluamasi mahtumaan aikatauluihin ja pääsitkö haluamiisi koulutuksiin?

Kiira & Koda

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Helmierkkari

Lauantaina jatkettiin SERTien metsästystä collieiden helmierkkarissa Vantaan Show Hau Centerillä. Handlerin hommiin oli lupautunut serkkuni mies ja muutenkin taustajoukot olivat priimaa, eikä mun jännittäminen siten vaikuttanut Kodan kehäkäytökseen tai siihen, minkä näköisenä se sinne kehään astelee. Tuomarina pitkäkarvaisilla uroksilla oli Jadranka Mijatovic Kroatiasta.

Odotin innolla näyttelyitä, vihdoinkin hyvin lähellä vanhempieni kotia, joku muu esittämässä Kodaa ja näyttelyn sivuilla mainostettiin, että Show Hau Centerillä on alustana tekonurmi, eli pääsisi hyvin liikkumaan ilman liukastelua. Paikka oli kuitenkin tosi pieni kolmelle kehälle ja niin suurelle koira-, häkki- ja ihmismäärälle. Eli kunnollisesta liikkumisesta kehässä ei tulisi taaskaan mitään. Harmittaa, kun Kodalla on mun mielestä nätit ja vahvat liikkeet, kun se vaan pääsee kunnolla ravaamaan. Tuusulan ryhmänäyttelyssä oli muuten oikeesti iso kehä ja siellä arvostelussa lukikin, että liikkuu erittäin hyvin.



Koda oli siis nuorten luokassa ja tapansa mukaan luokan eka koira. Mä kipitin piiloon hetki ennen Kodan vuoroa, ettei se pälyilisi mua koko ajan kehässä ollessaan. Jännitin sitten nurkassa, mistä juuri ja juuri näin kehän. Daniela tuli jännittämään mun kanssa (Ludon kehä oli jo ohi ja pentu pärjäsi hienosti!) Yhdessä kehää ympäri juostessa Koda pomppi pari kertaa, mutta onneksi juostiin vielä toinen kierros, kun viereisen kehän nartut olivat siirtyneet pikkaisen meidän kehän puolelle häiritsemään. Toiselle kierrokselle Koda sitten rauhottui hyvään raviin, vaikka toki vauhtia olisi voinut olla enemmänkin. Tuomarin arvostellessa Koda seisoi oikein nätisti ja hienosti paikallaan, jopa takapäätä kopeloidessa. Tuomari selitti Kodan handlerille kauheasti kehässä ja ai että kun olisin halunnut olla kuulemassa! Lopulta punainen lätkä nousi ilmaan, komee Koda! Ja Koda hienosti istahti kehässä alas heti erinomaisen saatuaan :'D

Nuorten kilpailuluokkaan mulla ei ollut mitään kovin suuria odotuksia sen jälkeen, kun kuulin, mitä tuomari oli handlerille kehässä sanonut. Eikä lopulta kilpailuluokassa sitten sijoituttukaan, joten SERTien metsästys jatkuu. Upee poika kuitenkin ja käytös on taas mennyt askeleen parempaan suuntaan! Koda ei vaikuttanut näyttelypaikalla yhtään stressaantuneelta, makoili tyytyväisenä häkissään, ei reagoinut muiden haukkumiseen ja vaikka kehän ulkopuolella oli tosi ahdasta, ei se hermostunut kertaakaan.



Arvostelu menee karkeesti suomennettuna jotenkin näin:

19 kk iso, vahva uros. Pää on oikeassa suhteessa vartaloon. Hieman pitkä otsapenger. Syvä kallo tällä hetkellä (?). Hyvin kaareutuva kaula. Suorat etujalat. Hyvä ylälinja. Takaa hyvin kulmautunut. Haluaisin pidemmät kintereet. Lyhyt häntä. Hieman korkea hännän asento. Lyhyet askeleet. Hyvässä kunnossa. Erittäin hyvin esitetty. 

Suurin osa näistähän oli taas selkeetä hommaa, lyhyestä hännästä olen tietoinen ja häntä edelleen aika korkealla kehässä. Lyhyet askeleet nyt mun mielestä johtuu vaan siitä, ettei Koda niin pienessä tilassa saa kiihdytettyä täyteen raviin, jolloin liike toki olisi pidempää ja näyttävämpää. Koda myös helposti alkaa vieressä juostessa seuraamaan, jolloin etuliike toki lyhenee. Tuomari oli kyllä kehässä sanonut, että jenkkilinjaisilla collieilla on tyypillisesti ongelmana hieman lyhyt olkavarsi, joka sitten lyhentää etujalkojen liikettä. Osaavan oloinen tuomari todella.

Tyytyväinen olen erityisesti tuosta "hyvässä kunnossa" -maininnasta ja tuomari oli myös kehässä handlerille kehunut Kodan iloista luonnetta. Alunperin kun collieta etsin, en etsinyt näyttelykoiraa ja totesin, että jos joku haluaa Kodan näyttelyihin viedä, on se mulle ok, mutta itse en sellaiseen mukaan lähde. Ja tässä sitä ollaan. Hienosti mulla kuitenkin on "erinomainen" ei-näyttelypiski <3

Täs tää mun erinomainen piski. :'D järkyttävä tuuli kävi pellolla, kun ajattelin ottavani ihania kuvia viimesen päälle laitetusta koirasta

Näillä fiiliksillä kohti maaliskuun alun Liettuan Voittajaa, jaiks!

Kiira & Koda

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Paluu perusasioihin

Ilmoittauduin Kodan kanssa Jirka Vierimaan impulssikurssille, jonka opetus toimii verkossa. Kurssille ilmoittautumisen syynä oli lähinnä Kodan vahva ja ehkä jopa vahvistuva reaktio muita koiria kohtaan lenkillä. Olin jo itse saanut ohituksia hiottua siedettäväksi ja suunta oli oikea, kunnes naapurin koira juoksi vapaana tielle ja mentiinkin rytinällä monta askelta taaksepäin. Koska olin jo paljon nähnyt ohitusten ja hihnakäytöksen eteen vaivaa, tällainen takapakki kiristi pahasti hermoja ja siten olin heittämässä hanskoja tiskiin koko homman kanssa. Kaipasin siis kipeästi tukea tähän prosessiin.

Nyt kurssilla on menossa kolmas viikko ja kurssista inspiroituneena ollaan panostettu nyt kovasti perusasioihin, kontaktiin, käsitargettiin, luopumiseen ja rauhoittumiseen. Koska lenkeillä Kodan reaktiot muita koiria kohtaan ovat vielä sen verran vaihtelevia, voimakkaita ja impulsiivisia, ollaan treenailtu alkuun paljon kotona, hallilla yksinään ja välillä myös häiriössä. Toki myös lenkeillä ollaan harjoiteltu silloin, kun muita koiria ei ole lähistöllä, tai niiden koirien läheisyydessä, joihin Kodan reaktiot ovat vaimeita. Selvästi eniten tunteita kuumentaa selkeästi pienemmät urokset, tosi yllättävää kun miettii, että "päälle" juossut, muriseva ja ärisevä naapurin koira oli juuri sellainen. Niin ja niiden naapurin koirien pihalla olemisen se aistii jo useamman sadan metrin päästä, nostaa hännän kohti taivasta, kadottaa korvansa ja alkaa murahtelemaan...

© Taru Raittila

Nojoo, näitä perusasioista hiomalla ollaan päästy hyvin eteenpäin myös tokoharjoittelussa. Koda ottaa helpommin kontaktia, tarjoaa luopumista muista treenaavista koirista, tekee hyvällä vireellä, aiempaa vähemmällä haahuilulla ja osaa rauhoittuakin jo melko hyvin. Vaikka mitään kovin uutta teoria-asiaa kurssilla ei ole tullut, olen saanut uutta intoa toteuttaa tiettyjä oppeja käytännössä, saanut apua mua vaivanneisiin kysymyksiin ja oppinut paljon myös muiden kysymistä kysymyksistä. Olen itse oppinut paremmaksi ja johdonmukaisemmaksi palkkaajaksi, jättämään negatiivisia signaaleja pois ja hyväksymään paremmin sen, että aina ei mene oikein, eikä se haittaa. Olen myös oppinut odottamaan ehkä enemmän sitä, että Koda on aktiivinen, sen sijaan, että itse olisin aktiivisesti kutsumassa sitä mukaan, vaikka kyllä mä edelleen tähän sorrun. 

Toivotaan, että tämä edistys saadaan yleistettyä myös lenkkeilyyn. Tai saadaanhan se, mutta malttia ja aikaa se kyllä varmasti vaatii. Paljon hihnakäytöksessäkin on jo tapahtunut parannusta, Koda tarjoilee kontaktia oma-aloitteisesti ja joistakin koirista jopa itsenäisesti luopuukin. Hassua kuitenkin, miten eri tavalla koira voi reagoida muihin koiriin eri tilanteissa. Treenatessa eivät nuo pienetkään urokset, edes haukkuessaan, kuumenna Kodan tunteita edes kymmentä prosenttia siitä, mitä lenkkeillessä tapahtuu. 

Ensimmäisellä videolla hallitreenailua kahdestaan ja toisella ystävänpäivän kunniaksi häiriönä Kodan mielestä aivan rakastettavan ihana bortsutyttö Pai. Koska Pai pitää treenatessa ääntä, se saattaa murista leikkiessään ja haukkua turhautuessaan, se on Kodalle aivan mahtavan hyvää häiriötreeniseuraa.



Miltäs meidän meno tällä kertaa näyttää? Itse olen huomannut selkeän eron, mutta välittyykö se teille?


Kiira & Koda

tiistai 14. helmikuuta 2017

Paimennusta ja jatkon pohdintaa

Lauantaina käytiin Ludon kanssa riehumisen jälkeen PSF:lla pitkästi aikaa treenaamassa paimennuskuvioita. Viimeksi lampailla käytiin yli kuukausi takaperin ja jännityksellä odotin, oliko tauko tehnyt hyvää vai jouduttaisiinko taas ottamaan takapakkia. Viime kerrallahan tosiaan tehtiin koko treeni liinassa, jotta Koda olisi mulla paremmin hanskassa ja pääsisin puuttumaan nopeasti sen haahuiluihin. Meidän kanssa samaan aikaan paimentamassa oli toinen pitkäkarvainen collie, Coco, joka oli jo parissa esikokeessa käynyt ja yhden pisteen päähän jäänyt hyväksytystä esikokeesta. Hienoa oli seurata taitavaa paimenta ja hänen ohjaajaansa.

Kodan kanssa aloitettiin taas liinassa. Kaikki lampaankakat ohitettiin hienosti "jätä" -käskyllä, Koda oli todella paljon aiempaa paremmin kuulolla, otti muhun kontaktia ja oli keskittynyt lähes koko ajan lampaisiin. Muutama hölmö säntäily siltä tuli, mutta nekin on paljon parempia kuin se haahuilu, ainakin säntäily on reagointia lampaita kohti. Sain kehuttua sitä lähes jatkuvasti ja Koda vaikutti oikein tyytyväiseltä saamistaan kehuista. Ekan pätkän lopussa otin liinan pois, harjoiteltiin odottamista, lampaille tulemista, tehtiin pari hyvin lyhyttä kuljetusta ja kun näissä saatiin onnistuminen, siirryttiin tauolle.

Primal Sense Farm

Päätettiin Mervin kanssa, että treenin toinen puolisko tehdään pyöröaitauksessa, jotta saataisiin Koda pois liinasta, oltaisiin lampaiden lähellä ja toisaalta pystyisin nopeammin puuttumaan mahdollisiin säntäilyihin. Aiemmat pyöröaitaustreenit eivät ole oikein onnistuneet, Koda on mennyt vähän lukkoon ja jättänyt lampaat ihan oman onnensa nojaan. Nyt tilanne oli kuitenkin aivan toinen. Se työskenteli aktiivisesti, vain pari kertaa ajautui kuono maahan ja muutama lauman hajottaminen ehti tapahtua, tosin suurimmaksi osaksi mun hitaudesta johtuen. Saatiin tosi hyviä pätkiä, muutamia kivoja kaarteita, Kodan hyvää reagointia paimennuskeppiin ja mun rauhoittumiskehotuksiin, koko lauman haltuun ottamista ja lopuksi myös Koda löysi työskentelyynsä aika hyvän tasapainon. Ihanaa oli päästä kunnolla kehumaan sitä! Selvästi tuo liinassa työskenteleminen ja mun kehut olivat lisänneet sen itsevarmuutta.

Mukava oli kuulla myös Mervin kehuja, Koda teki ihan eri tavalla mun kanssa yhteistyötä kuin aiemmin ja työskenteli huomattavasti edellisiä kertoja aktiivisemmin. Myös tämän toisen collien omistaja kehui Kodaa oikein lupaavaksi tapaukseksi! :)

Valitettavasti meidän paimennus on jäänyt aika vähäiseksi. Paitsi, että arki on ollut tämän vuoden puolella tosi kiireistä, opiskelijabudjettikaan ei millään meinaa taipua kaikkeen. Vielä kun paimennuksen takia joudutaan aina ajelemaan Tampereelta pääkaupunkiseudulle asti, vie se erityisen paljon aikaa ja rahaa. Kesäksi ilmoittauduin jo Kuttukuun paimennuskurssille, mutta kevään suhteen suunnitelma on vielä vähän avoin. Edessä olisi joko hieman pidempi tauko, jolloin toki rahaa säästyisi, tai sitten nipistelyä muusta elämisestä ja uuden paimennuskortin hankinta. Lauantain onnistunut paimennus houkuttelisi tietysti uuden paimennuskortin ostoon ja treenien aktiiviseen jatkamiseen, mutta toisaalta tuo taukokaan ei näyttänyt olevan yhtään pahitteeksi.

paimentava collie


Valintoja, valintoja...

Kiira & Koda

maanantai 13. helmikuuta 2017

Miksi emme sitä häpeä ja peitä, että teemme pelkkiä lälläreitä?

...emme tietenkään siitä paineita ota, arvostamme näet mummojenkin suosiota.

Näin menee Eppu Normaalin biisi. Tämän pätkän eräänä päivänä taas kertaalleen kuullessani mielessäni välähti, että nämä rivithän olisi voinut kirjoittaa nykypäivän pitkäkarvaisista collieista!

Uskallan väittää, että pitkäkarvainen collie on isoista roduista yksi mummojen suosikki. Helppo, rauhallinen, ei niin piittaa vieraista, muistuttaa omasta ruoka-ajastaan haukahtelemalla keittiössä. Mitä nyt siinä sivussa pelkää paukahduksia niin, että metallisen ruokakupin kolahtaminen tiskipöydälle aiheuttaa maastoutumisreaktion. Ja vähän on collikalle ylipainoakin kertynyt, liikkuminen sille on vähän vaikeaa, kun nuo alustat jännittää kovasti. Mutta kyllä se kotona matoilla kivasti kävelee ja ei muuten vedä lenkillä, vaikkei ole ollenkaan koulutettu sellaista asiaa! Lälläri.

Eräs kaverini kysyi, että jos ottaisin Suomesta pitkäkarvaisen collien, miltä kasvattajalta ottaisin ja keneltä en vaikkapa edes harkitsisi. En nyt tässä teille sitä listaa kerro, mutta kerron, millä perusteella lopulta päädyin valintoihini. Saatan esittää jotkut asiat hyvin kärjistetysti ja musta-valkoisestikin, mitä ne eivät tietenkään koskaan ole, pahoittelut tästä jo etukäteen.

collien kasvatus

Alkuun katsoin terveysasiat, terveys menee kuitenkin monen muun asian edelle ja jos kasvattaja ei piittaa koiran terveydestä, piittaako se sitten mistään muustakaan? Pitkäkarvaisella colliella PEVISA:n mukaan C-lonkkaisen saa yhdistää A tai B-lonkkaiseen ja 1-kyynäräisen nollaan. Sileäkarvaisella C-lonkat saa yhdistää vain A:n kanssa, enkä oikeastaan ymmärrä, miksi tämä on pitkäkarvaisilla eri tavalla. Kyseessä on kuitenkin suosittu rotu, suositumpi kuin sileäkarvainen, ja josta niitä A-lonkkaisia kyllä riittää ihan tarpeeksi. Törmäsin valitettavasti myös ainakin yhteen kasvattajaan, joka oli käyttänyt D -lonkkaisia useammassakin yhdistelmässä. Vieläpä samaa koiraa, joiden aiempien pentujen lonkkia ei ole kuvattu. Kaiken lisäksi kyseessä kasvattaja, jolla useamman kymmenen vuoden kokemus ja useita satoja pentuja. Tällaiselta kasvattajalta en missään nimessä edes harkitsisi koiran ottamista.

Selkää valitettavan vähän edelleen tutkitaan, tai sitten niitä ei tehdä virallisiksi tai niistä ei kauheasti välitetä. Kennelliitto suosittelee LTV1-LTV4 (perinnölliset, synnynnäiset selkämuutokset lannenikamissa) koirien yhdistämistä vain terveselkäisten kanssa. Kun collieista (ja monesta muustakin rodusta) kuvataan ihan murto-osa, ei tällaista suositusta voi noudattaa. Kuitenkin tiedetään ainakin saksanpaimenkoirien osalta, että LTV -muutokset ovat yhteydessä selkäkipuihin ja altistavat lanne-ristiluuliitoksen varhaiselle rappeutumiselle, josta lopputuloksena voi pahimmassa tapauksessa olla takapään halvaus. Collieillakin voisi ajatella pitkärunkoisuuden aiheuttaneen jonkin verran nikamamuutoksia. Kennelliitto ohjeistaa jättämään oireilevat koirat pois jalostuksesta, mutta varmasti moni tietää, että koira näyttää kipunsa vasta sitten, kun ihan tosissaan jo sattuu ja kaikki kompensaatiomekanismit on jo käytössä. Kunnioitan siis kovasti kasvattajia, jotka selkiä kuvauttavat ja tekevät tuloksista virallisia.

Vaikka collien terveystilanne moneen muuhun rotuun verrattuna on hyvä, ei se silti mielestäni oikeuta ohittamaan suosituksia, käyttämään mahdollisesti kipeitä koiria tai koiria, joiden selkämuutokset voivat aiheuttaa jopa halvaantumisen.


Terveysasioiden jälkeen kiinnitin huomioni luonnetestattuihin yksilöihin. Koska terveys on collieilla melko hyvällä mallilla, luonteisiin pitäisi alkaa kiinnittää huomattavan paljon enemmän huomiota, terveyttä toki unohtamatta! Luonnetesti nyt ei läheskään kokonaan koiran luonnetta kerro, mutta jos koira on sekä apaattinen, hermostunut, toimintakyvytön, selvästi pidättyväinen että paukkuarka, niin en kyllä keksi, mihin harrastukseen tällaisen koiran kanssa ryhtyisin. Collien rotumääritelmässä luonnetta kuvaillaan näin: Ystävällinen, ei vähääkään hermostunut eikä aggressiivinen... ...iloinen ja aktiivinen, tulee hyvin toimeen lasten ja toisten koirien kanssa. Kuitenkin rodusta löytyy nykyään valitettavan paljon näitä hyvin passiivisia, vietittömiä, arkoja ja sitä kautta hermostuneita yksilöitä, jotka stressaantuvat helposti, hilseilevät ihmislaumassa, pelkäävät esimerkiksi lampaita ja maha menee kuralle vieraassa ympäristössä. Rotumääritelmäkin sanoo, että skotlanninpaimenkoira on kauneutensa lisäksi työkoira, mutta mitenpä sitten onnistuu paimentaminen, jos ne lampaat pelottaa? Tai jos niihin ei ole mitään auktoriteettiä? Tai jos sattuu olemaan yksi näistä collieista, jota ei kiinnosta oikein mikään, tai jos pehmeä pää ei kestä ohjaajalta ainuttakaan virhettä? Toisaalta kyllä ymmärrän, että arkojen koirien terävyyttä on haluttu saada alaspäin ja päätä pehmeämmäksi. Näitäkin tapauksia valitettavasti kuulee silloin tällöin, että pelokas collie on näykkäissyt lasta. Terävyyden lasku ei kuitenkaan poista arkuutta koirasta, tekee siitä vain ihmiselle helpomman käsitellä.

Vaikka viime vuoden luonnetesteissä ei arkuutta tainnut kenelläkään tulla esille, näitä löytyy. Pitkäkarvaisista collieista vain noin 10 % luonnetestataan ja voidaan varmaan ajatella, ettei niitä selvästi paukkuarkoja tuollaiseen tilanteeseen haluta edes viedä. Varmasti myös monella asioihin tarkemmin perehtymättömällä menee välillä puurot ja vellit sekaisin koiran luonnetestituloksen kanssa, ei lempeä koira edellytä sitä, että se on terävyydeltään miinuksella, eikä tottelevainen koira vaadi sitä, että se on päältään erittäin pehmeä. Mä en edes uskaltaisi kouluttaa erittäin pehmeäpäistä koiraa ensimmäisenä koirana, yhden pienenkin oman virheen korjaamiseen voisi mennä tuhottomasti aikaa ja jos sattuisi vaikka paimentaessa vahingossa huitaisemaan koiraa kepillä (kuten mä olen onnistunut tekemään), ei koira suostuisi enää yhteistyöhön mun kanssa, ja saattaisi nuori koira tässä menettää kiinnostuksensa kokonaan lampaisiinkin... Toimiva työkoira. Ja osa collieihmisistä vielä kannattaa sitä, ettei hyväksytty luonnetesti jatkossa olisikaan osana muotovalion arvoa, naurettavaa.


Suomen pitkäkarvaiset colliet -facebook-ryhmää lukiessa tulee valitettavan usein vastaan collien omistajia, jotka etsivät sopivia tossuja alusta-aralle koiralle, neuvoja uudesta vuodesta selviämiseen (kun se koira tärisee vielä seuraavan viikonkin) ja toisaalta myös sitä, miten paljon näitä arkuuksia vähätellään ja miten jotkut tuntuvat pitävän niitä collielle tyypillisenä ja hyväksyttävänä piirteenä. Onhan se nyt ihan ok, että koiraa joutuu nakilla houkuttelemaan kävelemään kivilattian poikki tai että koira on ylipainoinen sen takia, ettei uskalla ulkona kunnolla liikkua. Tämä omistajien hyväksyvä asenne arkuuksia kohtaan vaikeuttaa myös niiden luonteista aidosti kiinnostuneiden kasvattajien työtä. Jos niistä aroista koirista ei kasvattajalle raportoida, ei hän tietenkään voi tietää koiransa periyttävän tällaista ominaisuutta. Osa myös varmasti sekoittaa collien pidättyväisyyden ja arkuuden keskenään, ja siksi ihmettelenkin, miksi ei voida jalostaa avoimuutta ja sosialisuutta eteenpäin, ja unohtaa jo tuo pidättyväisyys.

Epäilykseni koirien luonteista herää, mikäli kasvattaja ei ole ainuttakaan koiraansa luonnetestannut. Näen myös punaista, jos kaksi luonnetestistä hylätyn saanutta koiraa yhdistetään keskenään. Ja mikäli koiralla ei terveydellisesti ja ulkonäöllisesti ole erityisen paljon annettavaa rodulle, en käyttäisi edes yhdistelmän toisena koirana LTE-hylättyä koiraa, ellei sillä sitten ole näyttöä toimivuudesta vaikkapa paimennuksissa tai pk-puolella. Vaikka luonteen periytymistä ei ole oikeen nykytekniikalla mahdollista selvittää, toteuttaa pentu yleensä jossakin määrin perimäänsä myös luonteen osalta. Ja esimerkiksi paukku- ja alusta-arkuuksien on todettu periytyvän.

Collie, josta itse tykkään on oikeastaan aika LT-ihanneprofiilin mukainen. Sosiaalinen ja avoin, aktiivinen, mutta osaa myös rauhoittua. Pikkaisen pitää mielestäni paimenkoirassa terävyyttäkin olla, mutta ei collien luonteeltaan tarvitse suojelukoiraksi soveltua. Toimintakyky saisi olla hyvä ja koiran temperamentiltaan vilkas ja utelias, päältään kohtuullisen kova. Ei ota nokkiinsa, jos vahingossa lenkillä kompastun siihen tai on anteeksiantavaisempi mun vielä melko kokemattomana koirankouluttajana tekemille virheille. Liiallinen pehmeäpäisyys on mielestäni yksi collieiden todellisista ongelmista, näyttelykehissäkin on tullut muutama sellainen koira nähtyä, jotka eivät enää uskalla kunnolla liikkua eteenpäin, kun handleri on vahingossa liukastuessaan kevyesti töytäissyt koiraa.


Lisäksi kiinnitän huomiota siihen, mitä kasvattajan koirien ja niiden jälkeläisten kanssa tehdään. Onko koirilla käyttötuloksia, näyttelytuloksia vai vaikuttaisivatko olevan ihan vaan kotikoirina. Itse arvostan kovasti paimennustaipumusta (ja erityisesti jos paimennuksessa on edetty taipparia pidemmälle), pk-lajeissa pärjäämistä, mutta toki myös muita harrastuksia. Jos koiraa olisin oikeasti ottamassa, haluaisin nähdä yhdistelmän koirat kotona, harrastuksissa ja muiden koirien seurassa. Ja mikäli yhdistelmän koirilla olisi jo aiempia pentueita, kiinnostaisi näiden omistajien kokemukset ja parastahan olisi näitä aiempia jälkeläisiä nähdä ihan livenäkin.

Seuraava asia, johon huomioni kiinnittyy, on se, missä iässä koiria on jalostukseen käytetty. Törmäsin tuossa selaillessani esimerkiksi sellaiseen tuontiurokseen, jota oli käytetty ensimmäisen kerran yhdentoista kuukauden ikäisenä ja ennen kahta ikävuotta kyseisellä uroksella oli jo kuusi pentuetta. Miksi? Miksi? Ja miksi? Yhdentoista kuukauden ikäinen on ensinnäkin ihan kakara, lapsi, teini, epäkypsä, ei sen ikäisen pitäisi kenenkään selkään päästä. Toisekseen koiraa ei ole vielä virallisesti voitu kuvata, eli lonkkien tilasta ei ole ollut tietoa ensimmäisen astutuksen aikaan. Lisäksi esimerkiksi Katriina Tiiran tutkimuksessa koirien ääniarkuuden keskimääräinen ilmaantumisikä oli kaksi vuotta ja ääniarkuus, muista arkuuksista poiketen, vain paheni iän myötä. Mikäli koiraa on ennen tätä ehditty käyttää jalostukseen, on epätoivottu luonteenpiirre jo siirretty eteenpäin, ehkä jo useampaankin sukupolveen. Uroksen (ja miksei toki nartunkin) todellinen luonne voi muiltakin osin tulla kunnolla esille vasta teini-iän loputtua, eli helposti vasta kahden ikävuoden jälkeen, ja pitäähän luonnetestejäkin varten koiran olla yli kaksi vuotias.

Lopuksi vielä katselin kasvattajan kokemusta, kuinka kauan kasvattanut, kuinka monta pentuetta, montako pentuetta vuodessa. Myös henkilökohtainen mielipiteeni kasvattajasta ihmisenä vaikutti valintoihini. Lisäksi kurkkasin tietysti, miltä kasvattajan koirat näyttävät, miellyttävätkö rakenteeltaan, miellyttävätkö ilmeeltään. Itse pidän vahvaluustoisesta, suurehkosta klassisesta colliesta. Päässä saa olla hieman jenkkivivahdetta, eli esimerkiksi vahva alaleukaa ja pään ei tule olla liian kapea, silmät eivät ole liian pienet (pienissä silmissä useammin myös terveydellistä ongelmaa) ja ilme on lempeä, karvaakaan ei tarvitse olla ihan järjettömästi. Rakenne pitäisi olla tietysti rotumääritelmän mukainen, rotukoirasta kun on kuitenkin kyse, hyvät kulmaukset, lihaksikkaat reidet ja suorat raajat. Paimenkoiran (tai siis mielestäni kyllä minkä tahansa koiran) tulisi pystyä pitkiin ravipätkiin vaikeammassakin maastossa, ei siellä ihan millä tahansa rakenteella pärjää. Vaikka ulkonäkö (rakennetta lukuunottamatta) ei olekaan se ykkösjuttu, johtaa jossain kohdin täysi ulkonäöstä piittaamattomuus helposti linjojen eriytymiseen, joka on monen rodun kohdalla aiheuttanut sitten ihan uusia ongelmia, kun jalostetaan eteenpäin vain yhtä ominaisuutta ja unohdetaan se tasapainoinen kokonaisuus...


Ja otsikkoon liittyen, kyllä meistä osa niitä lälläricollieita "häpeää" ja osa niitä myös "peittelee". Olen kuullut entisistä collieihmisistä, jotka ovat luopuneet rodusta luonteiden heikennyttyä. Ja törmännyt useampaan koiraharrastajaan, joka ei ikinä edes harkitsisi ottavansa collieta harrastuskoiraksi (esim. Mitteli Riia -blogissa), useampaan hämmästyneeseen katseeseen mentyäni treenaamaan pitkäkarvaisen collien kanssa. Joku siis selvästi mättää? Olisiko siitä jo aika puhua ääneen myös collieihmisten keskuudessa? Ja tarviiko alunperin työkäyttöön jalostettujen koirien olla mummojen suosiossa? Tarviiko sitä mummojen suosiota arvostaa? Kuinka monesta koirasta on samalla huippu pk-koiraksi ja mummojen suosikiksi löntyskelylenkeille? Veikkaisinpa, ettei kovinkaan monesta. Turha se on perustaa koulutusrinkiä palauttamaan collieita pk-kentille, jos aktiiviset harrastajat eivät collieta hanki tai jos vain hyvin pieni murto-osa collieista sopii luonteeltaan palveluskoiralajeihin. Ja vaikka ei collieta harrastuskoiraksi ottaisikaan, niin mietipä hetki, onko niinkin arkisia asioita kuin liukasta lattiaa tai ruokakupin kolahdusta tiskipöydälle pelkäävän koiran elämä elämisen arvoista?

Enkä halua väittää kasvatustyön olevan helppoa, eikä aina tietämyksellä ja hyvällä ideallakaan selviä. Genetiikka on monimutkaista, paitsi se, mitkä geenit koira saa vanhemmiltaan, myös se, mitkä geenit jälkeläisillä lopulta aktivoituvat, vaikuttaa lopputulokseen. Mukana on kokemuksen ja tietämyksen lisäksi myös tuuria, välillä valitettavasti myös todella huonoa sellaista. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon emän ja pentujen vuorovaikutuksella, pennun sosialistamisella ja koiran kouluttamisella on vaikutusta lopputulokseen. Vaikka jalostusasiat, ja se genetiikka, mua paljon kiinnostaa, joku saa iskeä mua kaulimella, jos joskus harkitsenkaan minkäänlaista kasvatustoimintaa. Eli sen puolesta kyllä ainakin pisteet jokaiselle vastuuntuntoiselle, rodun parasta ajattelevalle, itseään kehittävälle ja jatkuvasti parempaan pyrkivälle kasvattajalle.

Kommentteja, mielipiteitä? Saa olla samaa mieltä, saa olla eri mieltä, mutta kommentoittehan kuitenkin asiallisesti :)


Kiira & Koda

lauantai 11. helmikuuta 2017

Painimista ja hermojen hallintaa

Olen viettänyt viikonlopun vanhempieni luona Tuusulassa ja lauantaina ennen paimennusta Daniela ja Ludo pääsivät taas meidän kanssa purkamaan energiaa. Otettiin alkuun pienet ohitusharjoitukset, jotta ei ihan hihnakäytös unohdu ja osattaisiin toisen seurassa olla myös ihan rauhassa. Vähän hankalampaa Kodalla oli ohitusten kanssa kuin viimeksi, selvästi muisti, että Ludo oli hauska leikkikaveri. Muutamien rauhallisten ohitusten jälkeen käppäiltiin läheiselle pellolle ja päästettiin pojat iloittelemaan.


Juostiin, painittiin, revittiin keppejä, jahdattiin, paettiin, syötiin lunta janoon ja jatkettiin. Ludo oli selvästi miehistynyt viime kerrasta (kurkkaa myös tämä) ja testosteroni taisi Kodan nenään jo haistakin, kun piti pari kertaa vähän suutahtaa toisen repiessä kaulurista. Ludo nopeasti oppi, mistä Koda hermonsa menetti, joten hyvää treeniä molemmille toisen uroksen seurassa toimimisesta. Kodan hermostuessa toistamiseen ja lähtiessä äristen Ludon perään, sain nopeasti karjaistua "jätä" -käskyn, jätkä pysähtyi kuin seinään, palautui rauhalliseen mielentilaan ja kipitti mun luokse. Eli selvästi Kodan ulospäin näyttämä käytös on aika liioiteltua verrattuna sen todelliseen suuttumisen tasoon.

Olen pohdiskellut tätä asiaa ja ajatellut, että tämä liioiteltu toimintatapa voisi olla osittain ainakin seurausta Jepen kuuroudesta. Jeppe helposti säntäsi syömään Kodan ruuat, jos ei tilannetta tarkkaan vahtinut, ja koska kuurolle koiralle pelkkä ärähdyshän oli tietysti yhtä tyhjän kanssa, Koda on saattanut oppia tuollaisen "hyökkään kimppuun, että menee viesti perille" -käyttäytymismallin. Ketäänhän se ei ole vielä onnistunut satuttamaan käytöksellään, eikä se kyllä selvästi ole sillä tarkoituksenakaan.

Koska Koda selvästi Ludoon hermostui, kun leikki äityi liian kovakouraiseksi, rauhoitettiin Danielan kanssa meininki jo ennen kuin se pinna paloi. Jatkettiin matkaa hetki koirat vierellä, kauempana toisistaan ja päästettiin taas leikkimään, kun viretila laski. Loppulenkistä Koda oppi hienosti tarjoamaan rauhoittumista ja jopa maahanmenoa, kun Ludon käytös alkoi sitä ärsyttää. Ja Ludokin ymmärsi todella nopeasti jättää Kodan rauhaan näissä tilanteissa. Ei ole turhaan treenailtu rauhoittumista ja sen tarjoamista! Vitsit miten hienot miehet ♥

Ensi viikonloppuna tavataankin Danielan ja Ludon kanssa hieman erilaisissa merkeissä, nimittäin collieiden erkkarissa! Nyt kuitenkin vielä poikien painikuvat, olkaa hyvä:


koirablogi

koirablogi





smooth collie against rough collie


rough collie against smooth collie

rough collie

kultahippuja




Oliko joku kuvista sun ehdoton suosikki? :) Miten sun uroskoiralla sujuu leikit muiden urosten kanssa?


Kiira & Koda

maanantai 6. helmikuuta 2017

Koiralauman minivaellus Kurussa

Alkuvuosi on ollut koulun, töiden ja koiraharrastusten suhteen todella kiireistä aikaa. Pää puhki uuden oppimisesta, niin omistajalla kuin koirallakin, stressiä, väsymystä, lyhyitä yöunia ja hieman rahahuoliakin. Ja kevät tulee jatkumaan samoilla raiteilla. Juuri sopivaan väliin Jenny kysyi, lähettäiskö yhden yön vaellukselle seuraksi. Ja lähdettiinhän me! Seuraksi lähti myös Sofia Kodan kanssa samanikäisen belginarttu Wakan kanssa. Meitä lähti siis lauantaiaamuna rinkat selässä matkaan kolme tyttöä ja neljä koiraa.

Waka, Koda, Savu ja Louna


© Sofia Kovalainen

Jenny oli katsonut meille kartasta reitin valmiiksi, tarkoituksena oli kävellä metsäpolkuja pitkin Kurun Suolijärven lähistöllä sijaitsevalle laavulle pienien mutkien kautta, jotta matkaa kertyisi enemmän ja saataisiin nauttia luonnosta, tarkoituksena oli nähdä esimerkiksi Kotajärvi ja Pikku-Suolijärvi. Oltiin kyllä varauduttu siihen, että saatettaisiin olla ensimmäiset kävelemässä tänä talvena näitä polkuja, mutta maaston vaikeakulkuisuus pääsi silti yllättämään. Matka taittui todella hitaasti ja jo ensimmäisen kilometrin jälkeen hartioita särki, hiki valui ja syke nousi. Eipähän ainakaan ehtinyt tulla kylmä! 

Kaikki neljä koiraa tulivat mukavasti toimeen keskenään, ottivat puolen tunnin välein pienen leikkitauon ja joko painivat, vetivät keppejä tai juoksivat ympyrää metsässä. Ne hyppivät kaatuneiden puunrunkojen yli, juoksivat jäätyneissä ojien uomissa pudoten myös välillä tassuja myöden jääkylmään veteen, joivat kylmää vettä jäiden alta, kiipeilivät kallioille laskeutuen sieltä kukin omalla tyylillään alas (Koda naama edellä sammalikkoon) ja välillä myös kävelivät omistajien vierellä rauhallisina ennen seuraavaa leikkitaukoa.

© Sofia Kovalainen

© Sofia Kovalainen

Kuru, Ylöjärvi


Niin hyvää puuta...

Vaellus koiran kanssa
© Sofia Kovalainen

Sää ei suosinut meidän taivaltamme, lauantaina lämpötila oli nollassa, satoi märkää lunta, hanki upotti joka toisella askeleella ja kengät kastuivat nopeasti. Koda oli ensimmäisen puolen tunnin jälkeen jo aivan kamalan näköinen ja lumimöykyt paakkuuntuivat pahasti sen tassukarvoihin. Loppuillasta hakkasin puukolla nyrkin kokoista jäämöykkyä hajalle, jotta saisin irroitettua sen Kodan tassusta. Sää ei ollut valokuvaamisellekaan otollisin, taivas oli pilvessä, metsässä oli turhan hämärää ja lumisade aiheutti paljon kohinaa kuviin ja häiritsi tarkentamista. 

Alkuperäiseen suunnitelmaan ei kuulunut järvien ylittämistä, mutta matkan taittuessa tuhottoman hitaasti päätimme hetkeksi helpottaa kulkuamme kävelemällä varovasti rannan tuntumassa jäitä pitkin sen sijaan, että olisimme rannalla rämpineet umpimetsässä kaatuneita puita ja risuja väistellen. Jätettiin myös suosiolla muutama piste reitiltämme pois ja pistettiin sen avulla reitin mutkia vähän suoremmiksi. Matka tuntui vain jatkuvan, märät jalat palelivat, hartiat olivat kuin tulessa ja mun kesäkuussa murtama varpaani alkoi oireilla ensimmäistä kertaa elokuun jälkeen, vaikeakulkuinen maasto vaati kaikkien varpaiden käyttämistä ihan eri tavalla kuin helpommat metsämaastot puhumattakaan normaalista kävelystä. Viimein muutaman tunnin rämpimisen jälkeen päästiin pienelle tielle, jota pitkin pääsisi laavulle johtavalle polulle. Huokaus. Ei enää risukkoja, kaatuneita puita, epäselviä polkuja ja upottavia ojia ylitettävänä. 

Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen. Metsätieltä kääntyvä polku alkoi kyllä lupaavasti, kaatuneet puut oli sahattu kahtia ja raivattu polulta sivuun ja puissa roikkui punaisia nauhoja merkiksi lähestyvästä laavusta. Kunnes polku loppui kuin seinään. Joka puolella edessä pelkkää risukkoa ja tiivistä aluskasvillisuutta, ei merkkiäkään polusta. Lähdettiin siis taas rämpimään risukkoon ja taisi siinä vielä kertaalleen Sofian jalka upota jäiden läpi ojaan ennen kuin löydettiin takaisin polulle. Lopulta kuuden kilometrin ja muutaman tunnin vaelluksen jälkeen löysimme laavun.

Vaikka emme matkalla kohdanneet ainuttakaan vastaantulijaa, emme nähneet tai kuulleet merkkiäkään muista ihmisistä, oli laavun nuotiopaikalla pieni hiillos, kun saavuimme paikalle. Nopeasti lisää halkoja puuvajasta nuotioon ja pari sytytyspalaa mukaan, jotta varmasti saisimme hiilloksen hyödynnettyä. Puut syttyivät nopeasti ja kaikki ojentelivat käsiään ja jalkojaan kohti lämpöä. Olimme selvinneet yöpymispaikalle! 

Jäämöykkyjen poisto-operaatio tassukarvoista

Muu lauma katselee herkkuja, Koda tuijottaa kameraan :D

Retkeily koiran kanssa

Kuru, Ylöjärvi
© Sofia Kovalainen

Leiripaikalta löytyi ulkovessa, paljon kuivia halkoja poltettavaksi ja tilava laavu, johon mahtuisimme koirien kanssa hyvin nukkumaan, ja koirillakin olisi kaikilla hyvin omaa tilaa. 

Kun tavarat oli purettu ja nuotio saatu kunnolla syttymään, tehtiin jauhelihaspaghettia. Jenny oli kuivattanut aineet valmiiksi ja leiripaikan vierestä löytyi puro, josta saatiin helposti vettä sekä ruokiin että koirille juotavaksi. Lisäksi paistettiin nuotiolla makkarat, suklaabanaanit ja keitettiin purovettä kaakaota varten. Koirat pyörivät tiiviisti ympärillä ruuan toivossa ja saivat pari riitaakin aikaiseksi siitä, kenellä olisi oikeus syödä ensin. Saatuaan vatsansa täyteen koiralauma kuitenkin rauhoittui.  

Nopeasti syöminkien ja märkien kenkien ja sukkien kuivailun jälkeen alkoi sekä meitä että koiria väsyttää ja vetäydyttiin jo ennen yhdeksää makuupusseihin. Koirat nukkuivat kaikki myös laavussa ja yöllä lämpötila tippui selvästi pakkasen puolelle. Muutamaan otteeseen lauman vahtikoira Louna ärähti muille koirille laavussa liikkumisesta ja kävi ainakin kerran laavun ulkopuolella tarkistamassa tilanteen. Koda nukkui alkuyön laavun oviaukolla, mutta siirtyi ilman viiletessä nukkumaan kerälle ihan mun pään viereen. Waka nukkui puolet yöstä mun jalkojen päällä, joten varpaat pysyivät edes sen aikaa lämpöisinä. 

Aamupuuro valmistumassa

Suolijärven laavu

Retkeily Pirkanmaalla
© Sofia Kovalainen

© Sofia Kovalainen

Aamu valkeni kylmänä ja pilvisenä, mutta poutaisena. Heräiltiin hieman ennen kahdeksaa ja sytytettiin heti valkea, jotta saataisiin kohmeiset varpaat ja sormet lämpimiksi. Kengät olivat edelleen märät, tai nyt lähinnä jäätyneet kylmiksi ja kankeiksi. Jennyn vinkistä laitoin sukan ja kengän väliin muovipussit, jotta vaihtosukat pysyisivät mahdollisimman pitkään kuivina. Aamupalaksi keiteltiin puuroa ja heitettiin joukkoon pakastevadelmia ja banaania. 

Koirat olivat selvästi saaneet hyvin levättyä yön aikana ja olivatkin täynnä leikkienergiaa heti aamusta. Hyvä niin, sillä juostessa ja leikkiessä ne saivat itsensä nopeasti taas lämpimiksi. Eiliset riidat ruuasta oli unohdettu ja laumautumista oli selvästi tapahtunut yön aikana. Täysillä juostiin laavua ympäri, haukuttiin, vedettiin keppejä kolmeen eri suuntaan ja painittiin lumessa. Saatiin me koirat hetkeksi kuitenkin rauhoittumaan kuvausta varten. Waka ja Savu olivat oikeen hienosti paikallaan, mutta lauman riiviöillä Lounalla ja Kodalla ei meinannut maltti aivan riittää rivissä istumiseen. 

Puolilta päivin porukalla oli taas rinkat pakattuna, maha täynnä aamupalasta ja märät kengät jalassa valmiina suuntaamaan takaisin autolle. Paluumatka talsittiin tietä pitkin, jotta matka taittuisi edellistä päivää sujuvammin. Koda käveli miltei koko matkan mun vieressä eikä enää jaksanut oikeestaan osallistua pentujen riehumiseen. Muutaman spurtin sekin kuitenkin jaksoi ottaa. Paluumatka oli miltei yhtä pitkä kuin edellisenä päivänä kävelemämme kuusi kilometriä, mutta aikaa kului vain reilu tunti, lauantain maasto oli tosiaan ollut raskasta kulkea. Pakkauduttiin autoon ja koirat nukahtivat nopeasti omille paikoilleen, kunhan Koda oli saanut Lounan häädettyä takakontista takapenkille. 


Suolijärvi, Kuru
Waka, Louna, Savu ja Koda

pitkäkarvainen collie



Suolijärven laavu
© Jenny Piittinen

© Sofia Kovalainen

Reissusta jäi väsynyt, mutta onnellinen olo, pää oli totaalisen tyhjentynyt koulustressistä. Ihana hiljaisuus luonnossa, leirinuotion räiske, elämän ensimmäinen yö laavussa, koirien laumautuminen, paljon puhetta koirankoulutuksesta ja jalostuksesta, naurua koirien (lähinnä Lounan) töppäilyille, hyvää ja täyttävää retkievästä, lämmintä kaakaota ja koirien ilojen seuraamista. Näillä energioilla jaksaa taas opiskella!

Alla vielä Jennyn kuvaama ja kokoama video minivaellukselta, nauttikaahan :)


Kiitos seurasta Sofia, Jenny ja hienot koirat!


Kiira & Koda