sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Tuplapaimennus

Käytiin viikonloppuna kahdesti paimentamassa, molemmat kerrat Seutulan Primal Sense Farmilla, mutta kahdella eri kouluttajalla. Lauantaina kouluttajana oli viime kerralta tuttu Hanne. Tällä kertaa mun ja Kodan tukijoukkona oli äiti, joka pääsi ekaa kertaa seuraamaan paimennusta. Koda ottaa kyllä tutuista katselijoista herkästi häiriötä, eli jatkossa pyritään käymään kahdestaan. Tehtiin treeni kahdessa osassa, välissä lampailla kävi bordercollie ja Koda sai keskittyä rauhoittumiseen. Ensimmäinen pätkä meni ihan hölmöilyksi. Aloitettiin pyöräaitauksesta ajatuksena treenata vähän etäisyyttä ja Kodan kunnioitusta keppiä kohtaan. Noh, Koda oli aivan muissa maailmoissa ja lähinnä söi kakkaa... Olin itsekin aika hämmentynyt, Kodaa sai kutsua lampaille ja silti se siirtyi heti sijaistoiminnolle. Koira-Kehrolla siirryttiin pois pyöröaitauksesta juuri siksi, että Koda tuli liikaa ja liiallisella innolla lampaiden iholle ja aiheutti härdelliä, nyt sitten ihan päinvastainen reaktio.

Siirryttiin nopeesti pois pyöröstä, turha treenata sellasta, mihin koira ei selvästikään ole valmis. Laidunalueellakaan ei muutosta, edelleen kakka oli hyvää ja syöminen kivaa, piti muutama aidanvieruskin käydä merkkaamassa. Sitten kun Koda kiinnitti huomion lampaisiin, se lähinnä leikki. Jouduin paljon kieltämään ja Hannekin tuli avuksi, Koda kun ei tuntunut tällä kertaa ottavan musta painetta ollenkaan. Kiellosta sitten takaisin sijaistoiminnolle ja aikalailla sellainen keskari pystyssä meininki Kodan puolelta. Jos ei kerran saa leikkiä, niin ei sitten. Hanne kuitenkin lohdutuksekseni totesi, että tää oli paljon parempi kuin viimekertainen. Kodaa selvästi ketutti, ettei saanut säätää ihan miten sattuu ja protestoi tekemällä jotain aivan muuta. Tää protestointi ja ketutus kuitenkin johtaa siihen, että Koda joutuu tosissaan pähkäilemään, että mitäs siltä oikeen vaaditaankaan.



Tauon jälkeen tilanne oli kuitenkin tosi eri, kielsin heti aluksi pelleilyt ja Koda tuntui hieman tajuavan, että kun tekee nätisti, saa jatkaa. Hännän asentoa seuraamalla näki hyvin Kodan mielentilan, hetkittäin oli oikein hyviäkin suorituksia ja Kodalta kauniita kaarteita. Itsekin osasin puuttua paremmin hölmöilyihin, hännän noustessa heti rauhoittumiskehotuksia ja jos ehti mielentila vaihtua leikin puolelle, heti tiukka kielto. Tehtiin lähinnä aidan vierellä kuljettamista ja siinä käännöksiä aina, kun Koda ajautui innoissaan lampaiden ohi. Pari kertaa meni leikiksi tokallakin puoliskolla ja muutaman kerran käytiin taas nauttimassa lampaankakan suussa sulavasta mausta, mutta tosi paljon parempi kuin ensimmäinen! Hannekin sanoi olevansa tosi tyytyväinen Kodan tokan puoliskon suoritukseen. Ehkä vielä kuitenkin paimennusvietti on sen verran hataralla pohjalla, että helposti siirrytään sijaistoimintoihin. Osasyyllisenä tässä varmasti mun itseni epävarmuus lampailla ja toisaalta myös Kodan kokemus Kehron liikkuvaisemmista lampaista, joilla jouduin hieman liikaa kieltämään ja kehumaankin pääsi aivan liian harvoin.

Sunnuntaina paimennettiin sitten ekaa kertaa Mervin opastuksella. Mervi oli todella mukava, sellainen lempeä, ja nappasi heti kiinni Kodan ongelmista ja miten niihin tulisi puuttua. Aikalailla päästiin jatkamaan siitä, mihin lauantaina jäätiin. Ensin hölmöiltiin, mihin puutuin heti. Koda ei tosin taas mun kielloista ottanut kuuleviin korviinsa. Mervi tuli hätiin ja Koda palautui heti ruotuun... Pitäisi oppia itse hyppäämään taitavammin mielentilasta toiseen. Kun koira hölmöilee, heti tiukka ja tosissaan sanottu kielto, jonka jälkeen taas iloinen fiilis ja kehumaan. Koda reagoi lampailla tosi vahvasti mun epävarmuuteen, siirtyy syömään kakkaa ja merkkailemaan lääniä. Selvästi huomasi aina, kun Mervi siirtyi pois lampaiden luota ja mä jäin laumasta vastuuseen, Koda alkoi epäröimään ja vähän hölmöili, aisti siis nopeasti mun pienen jännityksen.


     
Tauon jälkeen Kodalla oli taas parempi mielentila. Luultavasti siis oli itselläkin vähän epävarmuus hälventynyt Mervin neuvojen jälkeen. Piti kuulemma vain ajatella olevansa sunnuntaikävelyllä, mikäs sen helpompaa... No joo, aina ei ihan toiminut oman mielentilan hallinta, mutta kehitystä kuitenkin! Sain myös käyttöön muovipullon, jossa oli vissiin kiviä sisällä. Kun Koda siirtyi leikkimään, pieni ravistus pullolla ja sain Kodan takaisin oikeaan mielentilaan. Tästä kun vielä muisti kehua, niin meni hyvin! Mervi myös korosti sitä, että Kodan ollessa tollainen innokas höseltäjä, mutta silti vielä nuori ja epävarma asemastaan lampailla, on tärkeää kehua rauhallisesti aina, kun Koda kulkee nätisti lampaiden perässä ja kutsua innokkaasti jatkamaan, kun meinaa ajautua muuhun toimintaan. Lisäksi mulla on taipumusta hokea Kodalle "malta" -käskyä liian tiheään, myös silloin kun koira tekee hyvin, vaikka niissä tilanteissa pitäisi kehua. Luultavasti takaraivoon jäänyt Kehrolta, missä malttia olisi kaivattu reippaasti lisää.  

Mahtava oli päästä taas uuden asiantuntijan opastukseen ja tykkäsin kyllä kovasti Mervistä. Tietysti myös tosi hyödyllistä päästä mahdollisimman monen eri kouluttajan silmien alle ja ammentaa vinkkejä kaikista mahdollisista suunnista. Ja Mervi vaikutti kyllä tykkäävän Kodasta, vaikka sanoikin sen olevan vähän hösö ja tyypillinen teinijätkä. Totesi vielä Kodan olevan aika symppis. No joo, onhan se ♥

Ihana oli myös saada molempien paimennuskertojen loppuun onnistuneita suorituksia ja kouluttajilta toimivia tapoja korjata Kodan sähellystä ja sijaistoiminnolle siirtymisiä. Tulee valitettavan pitkiä taukoja paimennusten väliin, mutta tilanne on mikä on. Välissä voidaan keskittyä tokoiluun ja yleiseen tottelevaisuuteen. Kodalla tuntuu olevan nyt vähän sellainen asenne, ettei mua tarvitse kuunnella jos ei huvita, ja sen korjaamiseen mun on selvästi löydettävä uusia keinoja. Lisäksi petrausta ton oman mielentilan kanssa! Tästä se homma etenee, kunhan vain oppii luottamaan koiraansa ja myös näyttämään sen!    


Bää-bää,

Kiira ja Koda    

maanantai 24. lokakuuta 2016

Vuosi täynnä rakkautta ja kurasia mattoja

Eräänä lokakuun aamuna heräsin ennen viittä ehtiäkseni kahdeksalta lähtevään koneeseen kohti Saksan Frankfurtia. Mukaan oli pakattu serkulta lainattu koiran kuljetuslaatikko (jonka lentokentän henkilökunta rikkoi menomatkalla...), panta, hihna, muutama lelu, sanomalehteä ja liukueste kuljetuslaatikon pohjalle... Olin lähdössä hakemaan Saksasta pientä colliepoitsua kotiin. Oma koira oli ollut mulle haave viimeiset kaksi vuotta, jotka olin asunut omillani, ilman perheen Jeppe -koiraa. Vastassa Frankfurtin kentällä oli Kodan kasvattaja, jonka kanssa ensitöikseen selviteltiin, miten sen rikkinäisen kuljetusboksin kanssa tehdään. Koda oli jo sen verran iso, että ylitti matkustamon painorajan ja joutui siis matkustamaan lämpimässä ruumassa. Finnairilta asiaa tiedusteltiin ja sieltä vastattiin, että rikkoutunut boksi korvataan ja uusi kuljetusboksi toimitetaan kahden viikon päästä. Noh sepä kätevää, tuo kakara kun pitäisi kuljettaa samana iltana takaisin Suomeen. Onneksi kasvattaja muisti, että heillähän on suunnilleen samankokoinen laatikko kotona, voisin siis ottaa sen ja palauttaa serkulleni, Finnair sen sijaan toimittaisi uuden boksin kasvattajalle. Vielä serkulta varmistus että tämä ok ja ongelma ratkaistu, huh. Sitten matkaan. Kasvattaja asui vajaan tunnin ajomatkan päässä Frankfurtista, mutkaista tietä vasemmalle ja oikealle, ylös ja alas, matkapahoinvointia ja ihan pirun kylmä! Vietin kasvattajan luona maaseudulla muutaman tunnin, tutustuin koiriin ja erityisesti tietysti Kodaan. Koda oli heti niin mun koira, utelias, hölmö ja rohkea, ja osasi poika jo oman nimensä ja pyytää ulos tarpeilleenkin.

Iltapäivällä kasvattaja vei meidän takaisin kentälle, auttoi lähtöselvityksessä, Kodan viemisessä erikoismatkatavaratiskille (tai mikä lie) ja sanoi haikeasti Kodalle heipat. Malikah saattoi mut vielä turvatarkastusportille ja mä sitten jännitin, että pentu päätyy varmasti oikeeseen koneeseen eikä saa sätkyä nousun tai laskun aikana. Olin jopa kuulevinani koneessa pikkuisen ulvomista ruumasta, luultavasti kuvittelin. Helsingin päässä vielä hetki jännitystä, onko Koda päässyt turvallisesti perille asti ja onko ihan vauhkona kuljetusboksissa. Ja mitä se pieni teki? Nukkui tyytyväisenä laatikossa omassa pissassaan :D matka meni siis luultavasti hyvin, koira ei ollut traumatisoitunut ja mulla oli oma koira <3 Ajatella, että tästä kaikesta on kulunut jo vuosi.

Väsyneet matkalaiset Helsinki-Vantaan lentokentällä

Vuosipäivämme kunniaksi jaan teille ajatuksiani siitä, mitä tuo komistus on elämääni tuonut:

- Koira on auttanut rytmittämään mun arkea, mun koulu perustuu suurelta osin itsenäiseen opiskeluun ja sen vuoksi arkirytmini on ollut aika epäsäännöllinen/sitä ei ole ollut. Vaikka Koda ei herätäkään mua aamuisin, vaan oikeestaan päinvastoin, niin takaraivossa oleva ajatus koirasta, jonka täytyy päästä aamupissalle, auttaa laittamaan herätyskellon aiemmin soimaan ja torkuttamaan muutaman kerran vähemmän.

- Koda on aina innoissaan lähdössä ulos, olkoon sitten kylmää tai pimeää, satakoon taivaalta jäätävää tihkua tai sangollisia vettä. Olen ollut aiemmin sellainen valikoiva ulkoilmaihminen, musta on tallessa lapsuusvideoita, joissa lähestulkoon jokaisessa valitan, että "mulla on kylmä, voitaisko mennä sisälle". Kesällä lämpimillä keleillä viihdyn kyllä ulkona, mutta muina vuoden aikoina innostukseni ulkona oleiluun on ollut huomattavasti vähäisempäää. Kodan takia olen kuitenkin oppinut nauttimaan myös niistä sateisista keleistä, ulkona leikkimisestä, kuralätäköissä juoksemisesta ja pitkistä kävelylenkeistä talvisessa metsässä. Ehkä se on osittain ollut pakkokin, kun yksin hankkii koiran, ei ole vaihtoehtoa, että joku muu kävisi sen kanssa lenkillä silloin, kun sää ei suosi.

- Farkut vaihtuneet juoksutrikoisiin ja kahiseviin ulkohousuihin, kaikki neuleet ovat täynnä Kodan karvoja ja välillä ne pohjavillahaituvat takertuvat myös ripsiväriin... Lisäksi kaikkien vaatteiden taskut ovat täynnä kakkapusseja ja jotain muhjua taskuissa olleiden namien jäljiltä. Ja auto on myös täynnä hiekkaa, koirankarvoja ja haisee märältä koiralta! Luultavasti siellä saisi jonkun koira-allergikon nopeasti hengiltä.


- Koiraharrastuksissa on tullut tavattua ihania ihmisiä, sellaisia, joiden kanssa voi rauhassa hössöttää koirajutuista. Olen tutustunut ihmisiin, joiden kanssa en olisi muussa tilanteessa luultavastikaan törmännyt. Olen sydämeltäni niin koiraihminen, että on ollut ihana tavata muita koiraihmisiä, joiden kanssa jakaa ajatuksia ja vaikkapa treeni- ja koulutusvinkkejä.

- Koira tuo rohkeutta myös itselle. En nyt varsinaisesti ole ujo, mutta vähän sellainen kotihiiri, Kodan takia kuitenkin tulee lähdettyä kaikenlaisiin koiratapahtumiin, aloitettua juttelu tuntemattomille (koira)ihmisille ja lähdettyä pelkän Facebookissa julkaistun kysymyksen perusteella ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa metsälenkeille (kuka tekis näin ilman koiraa??).

- Vanhojen ilojen paluu. Nuorempana tykkäsin esimerkiksi valokuvata ja kirjoittaa. Kodan ansiosta olen taas kaivanut kameran kaapista, haaveilen uusista objektiiveista ja olen tutustunut taas kuvankäsittelyn ihmeelliseen maailmaan ensimmäistä kertaa esiteinivuosien jälkeen. Blogin myötä myös kirjoittamisintoni on palannut ja saan taas kirjoittaa jotain muuta kuin tenttivastauksia tai tieteellisiä tekstejä.


- Siivousintoilu ja aina siisti kämppä ovat nykyään kaukainen muisto vain. Karvatuppo siellä, risu täällä, sohvalla hiekkaa, matot kuraset ja lattia jatkuvasti märkä, koska kakara ei osaa nielaista juomastaan vedestä kuin puolet...

- Stressitasojen lasku ja kohonnut mieliala. Ulkoilu, arkiaktiivisuuden lisääntyminen, säännöllisempi rytmi, Kodan kanssa leikkiminen ja se, että joku aina iloisesti odottaa kotona, lohduttaa kun olen pahalla tuulella ja joku, jota rapsutella opiskelujen keskellä, on huomattavasti vähentänyt stressiä, parantanut elämän- ja unenlaatua ja kohottanut mielialaa. Viime syksy oli mulle aika raskas ja Koda tuli juuri sopivaan aikaan piristämään päivää ja sai mut uudelleen nauttimaan elämästä.

- Kodan kanssa harrastaessa on pikkuhiljaa oppinut jättämään sisäistä suorittajaa taka-alalle ja keskittymään hauskanpitoon, yhteistyöhön ja leikkiin. Vaikka tietysti mun ajatuksena on, että se mitä tehdään, tehdään tosissaan, niin silti pitää olla hauskaa ja Koda nätisti huomauttaakin käytöksellään mulle, jos pingotan liikaa. Treeneissä täytyy olla super kivaa ja leikkiä täytyy paljon. Elämä ei ole niin vakavaa.

© Glenoak Collies

Kaiken kaikkiaan olen löytäny Kodasta parhaan kaverin, jonka kanssa ulkoilla, urheilla, leikkiä, löhöillä, harrastaa, heittäytyä pöhköihin juttuihin ja hölmöillä. On se niin rakas ♥


Kiira & Koda

torstai 20. lokakuuta 2016

Sen tärkeän pohjan hiomista

Ollaan käytetty viikko nyt aika pitkälti tokon kannalta tärkeän "pohjan" hiomiseen. Aiemmin olen vaatinut Kodalta hieman liikaa ja opettanut liikkeitä väärällä, Kodalle sopimattomalla tavalla. Nyt parin viikon aikana ollaan ensinnäkin ollaan alotettu noutamisen treenaus ihan alusta. Aiemmin ollaan harjoteltu noutamista vauhtinoudon kautta ilman, että Koda oikeastaan ajattelee tavaran pitämistä. Sen takia luultavasti esimerkiksi vepeillessä Koda herkästi päästää dummysta tai köydestä irti ennen aikojaan ja noutokapulaa se ei ole oikeestaan suostunut ottamaan suuhun ollenkaan. Lisäksi, koska Koda on oppinut noutamista lähinnä leikin kautta, se saattaa tavaraa tuodessaan juostakin ohi ajatellessaan noutamista enemmänkin leikkinä. Saatiin kuitenkin tokon alokasluokkaan -verkkokurssilta hyvä ajatus alkaa treenaamaan noutoa esineen pitämisen kautta ja viikossa ollaan päästy tosi pitkälle!

Alkuun naksautin ja palkkasin jo siitä, että Koda edes vilkaisee mun kädessä olevaa kapulaa, josta pikkuhiljaa siirryttiin sitten siihen, että kapulaa pitää kuonolla koskea, ja kohta namin sai siitä, että koski kapulaa suunnilleen keskikohdasta. Koda ei meinannut millään tarjota suunsa avaamista ja kapulan ottamista suuhun. Tämän kanssa pari päivää "taisteltiin" ja totesin, että mun on pakko hieman auttaa ja laittaa kapula Kodan suuhun pari kertaa, jotta se ymmärtää, mistä on kyse. Tämä oli ilmeisesti se ratkaiseva askel, koska sen jälkeen kapulan pitäminen on sujunut superisti! Nykyään aamuruoan Koda saa osissa palkintona kapulan pitämisestä ja on kyllä oppi mennyt viikossa tosi loistavasti perille. Nyt Koda pitää sen alokasluokassa vaadittavan viiden sekunnin pätkän suussaan jo jopa 400 gramman painoista, puista kapulaa! Upee kakara! Lähinnä ollaan kuitenkin ohjatun noudon kapulalla treenailtu ja tuo kevyt kapula pysyy kyllä suussa vaikka kuinka pitkään. Voin myös tökkiä kapulan päitä, heilutella käsiäni ja silitellä Kodan kuonoa ilman, että se päästää irti. Harjoteltiin tätä sopivasti myös maanantain tokotreeneissä ja häiriökään ei saanut Kodaa irrottamaan. Vielä pitäisi saada Koda innokkaammin käskystä tarttumaan kapulaan ja seuraavaksi pitäisi sitten saada tämä hyvä pitäminen yhdistettyä siihen itse noutamiseen... Aloitetaan niin, että Koda vain nostaa lattialta kapulan ylös ja pitää suussaan, ja siitä sitten edetään myöhemmin liikkeeseen.


Lisäksi ollaan treenailtu takapään käyttöä, jos sillä saataisiin apua tohon vinoon perusasentoon. Ostin tätä varten pienen vadin, joka nyt kuitenkin osoittautui vähän liian pieneksi näin alkuun, joten olen käyttänyt koulukirjoja korokkeena. Koda oppi nopeasti laittamaan etutassut korokkeelle käskyllä "päälle". Se, että Koda oppi kurottamaan kohti sen kyljen kohdalla pitämääni namia takatassuja liikuttamalla, eikä astumalla pois korokkeelta, vei hieman kauemmin. Pikkuhiljaa Koda on oppinut liikuttamaan takapäätään, kuitenkin aika paljon vielä etutassut liikkuu korokkeella, mutta melko harvoin enää astuu kokonaan alas kirjapinolta. Takapään liikuttaminen on tällä hetkellä selvästi helpompaa oikealle kuin vasemmalle, mutta tarkotuksena olis treenailla molemmat yhtä vahvoiksi. Koda on muutenkin hieman toispuoleinen ja esimerkiksi kiepin oppiminen vasemmalle oli tosi paljon suuremman työn takana kuin oikealle. Aion opettaa jossain vaiheessa myös oikealla puolella seuraamisen, jotta ei pahenneta tuota toispuoleisuutta tokoilulla. Vähitellen muutan tätä takapäätreeniä siihen suuntaan, että Koda oppisi takapäätä kääntämällä perusasentoon tulemisen, vaihdan korokkeen esimerkiksi pieneen pyyhkeeseen ja lopulta häivytän kokonaan. Ja toki myös tuo käsiapu häivytetään pois ja tilalle lisätään käsky. Tämän opittuaan Kodalla on keinot korjata hieman vinoa perusasentoa helposti.



Tokoliikkeiden lisäksi olen yrittänyt vahvistaa paimennustreenejä varten suuntakäskyjä "kierrä" ja "ympäri". Treenailtiin näitä vähän hallissa, mutta lisäksi olen pihalla juoksuttanut Kodaa kukkapenkkiä ja puita ympäri. Katsotaan, osaako Koda yhdistää tätä muualla vahvistettua kiertämistä paimennustilanteeseen. Vielä pitäisi paljon harjoitella liikkeestä maahanmenoa, sillä sitä tarvitaan niin tokossa kuin paimentaessakin! Viikonloppuna varmaankin vanhempieni pihalla treenataan tätä.    

Pieniä, mutta niin tärkeitä juttuja!


Kiira & Koda 

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Kovimmat tyypit on mokailevii

Vai onko? Noh, ainakin mokista voi oppia ja voi yrittää korjata virheensä. Mitä nämä mokat sitten meidän, tai siis mun, kohdalla on? Olen huomannut tässä Kodan teini-iän edetessä jotain sellaisia asioita, jotka olisi pentuaikana pitänyt tehdä toisin, jotta nyt pääsis helpommalla. Tietty kaikki tekee virheitä, varsinkin tällaiset ensimmäistä omaa koiraa kouluttavat. Viime syksynä, kun Koda mulle tuli, oli myös perhepiirissä surua, moni asia pennun kanssa jäi senkin takia vähän roikkumaan. Lisäksi tarkoitukseni oli alunperin ottaa lähinnä kotikoiraa, jolla on kuitenkin valmiudet toimia ja jonka kanssa voisi höntsäillä esim tokoa ja agilitya. En siis opiskellut koirankoulutuksesta paljoakaan ennen pennun tuloa, ja se mitä opiskelin, oli lähinnä sisäsiisteyskoulutuksesta ja muista sellaisista asioista, jotka Kodalla olivatkin jo kunnossa, kun pienen tänne sain. Tässä postauksessa jaan kanssanne ongelmat, joihin olen törmännyt ja jotka ovat eniten päänvaivaa aiheuttaneet, ja miten olen yrittänyt ongelmia nyt myöhemmin korjata. Ja tämä saa toimia myös muistilistana itselle, jos joskus uusi pentu kotiin saapuu.


Kontakti, kontakti ja kontakti

Tätä ei voi liikaa korostaa. Aloitimme Kodan kanssa ehkä liian vaikeilla ja haastavilla harjoituksilla, ennen kunnon pohjaa tälle kaikelle. Luultavasti en osannu ajatella näitä asioita tarpeeksi Kodan ollessa pentu, koska se käyttäytyi pentuna erittäin hyvin, otti kontaktia ja oppi nopeesti. Kuitenkin nyt murrosiän tultua olen huomannut, että kontaktin ottamista olis pitänyt harjoitella paaaljon paljon enemmän ja lisätä myös häiriötä pikkuhiljaa heti alusta asti.

Nyt teini-iässä olen aloittanut kontaktitreenit ihan alusta. Treenataan kotona, lenkillä rauhallisessa ympäristössä, leikkien välissä hiekkakentällä, tuttujen koirien läsnäollessa, tokotreeneissä... Palkkioina vaihtelevasti tilanteeseen sopivia nameja, eli kotona tietysti ei-niin-herkullisia ja häiriön lisääntyessä yhä maistuvampia herkkuja, välillä myös leikkiä, kun se tilanteeseen sopii. Lenkillä kehun aina, kun Koda kävelee nätisti vieressä ja ottaa katsekontaktia, välillä myös namipalkka. Leikkien lomassa pidän rauhoittumistaukoja ja leikki jatkuu vasta, kun Koda rauhoittuu ja ottaa kontaktin. Murrosiän myllerrykset ovat paljon vaikuttaneet tuon koiran keskittymiskykyyn, joten harjoitukset pidetään toistaiseksi helppoina, häiriötä lisäillään hitaasti ja treenit pidetään lyhyinä. Tarkoituksena on pitää harjoitukset niin, että positiivinen mieli säilyisi aina sekä koiralla että mulla. Aina ei voi teinin kaa hermostumisilta välttyä, mutta silloin pitää vetää syvään henkeä, pitää hetki hauskaa koiran kanssa ja kokeilla toisen kerran uudestaan.



Hihnakäyttäytyminen

Jos Koda tulisi nyt mulle pentuna, opettaisin sen heti lenkeillä siihen, ettei koiria tai vastaantulevia ihmisiä moikkailla. Kun Koda oli pentu, ajattelin, että sen on hyvä saada tutustua muihin koiriin, mutta nyt jälkeenpäin ajateltuna olisi todellakin kannattanut tehdä tätä sosialistamista pelkästään koirapuistossa tai sovitusti kavereiden koirien kanssa siten, että koirat saisivat olla vapaana. Koska Koda pentuna tottui moikkailemaan hihnassa vastaantulevia koiria, haluaisi se toki tehdä sitä nyt vanhempanakin ja ajattelee sen olevan ok. Ja koska teini-ikä on uroskoiralle vaikein aika oppia uutta, olen aika tuskastunut välillä tämän asian kanssa. Olen nyt kuitenkin lenkeillä harjoitellut paljon katsekontaktia, vieressä nätisti kävelemistä ja rauhoittumista toisen koiran tullessa vastaan. Jos Koda meinaa vinkua tai vetää, pyydän sen istumaan, rauhoittumaan ja odotan, että se ottaa muhun katsekontaktin ennen kuin matka jatkuu. Välillä ohituksen menee tosi kivasti ja välillä, etenkin jos vastaantuleva koira alkaa rähistä, räjähtää Kodan viretila pilviin ja ei mene mikään käsky kyllä perille aivoihin asti. Uskon kuitenkin, että tän taustalla on aika pitkälti nuoren uroksen tarve egoilla ja uskon sen rauhoittuvan osin myös itsestään iän karttuessa, vaikka tietty yritän tätä pahaa tapaa kitkeä mahdollisimman tehokkaasti pois.

Ihmisten moikkailusta ja luokse pyrkimisestä ollaan jo melko hyvin päästy eroon, toki Koda edelleen innostuu, jos joku siihen erityisesti kiinnittää huomiota ja iloisesti kehuu. Ihmisten kanssa on kuitenkin välillä se ongelma, ettei ne ymmärrä... Ihanaa, että vastaantulijat on kiinnostuneita koirasta ja kehuvat kauniiksi, mutta jos omistaja sanoo koiralle selkeästi vastaantulevan ihmisen kohdalla "ohi", niin mun mielestä tää vastaantulija vois kunnioittaa omistajan käskyä, eikä alkaa "vänkäämään" vastaan, että "kyllä mua saa tulla moikkaamaan, tule vaan". Näinköhän nuori koira kuuntelee mielummin iloista ohikulkijaa, joka antaa koiralle mieluisan kutsun, vai omistajaa, joka pyytää koiraa tekemään sellaista, joka ei olisi aivan niin kivaa? Erityisesti pennun kanssa tämä oli ongelma, joka toinen vastaantulija halusi silittää ja moikata söpöä karvapalloa. Miten sitten sanot loukkaamatta toista, että me ei haluta moikata? Onneksi tämä on helpottunut Kodan kasvettua isommaksi ja ei-niin-söpöksi, ja ihmisten luokse pyrkimisen olen saanut helposti opetettua pois, ne kun eivät ole niin kiinnostavia kuin taskussa tuoksuvat namit. Kuitenkin tää ihmisten moikkailu kostautuu nyt esimerkiksi mätsäreissä ja näyttelyissä, kun Koda hyvin ihmisrakkaana ei malta millään pysyy paikoillaan, kun tuomari tulee hipelöimään. Ja toisaalta, Kodasta ei pitänyt tulla näyttelykoiraa, joten en pentuaikana yhtään panostanut tuohon paikallaan seisottamiseen, enkä perehtynyt siihen, miten koiraa opetetaan olemaan näyttelykehässä nätisti. Noh, treeniä treeniä. Pitäis varmaan hankkia jonkun fb-ryhmän kautta tuntemattomia ihmisiä leikkimään tuomaria, niin sais harjoteltua :D tai mennä Prisman pihalle seisoskelemaan Kodan kaa. Vapaaehtoiset hipelöijät saa ilmottautua! :D

Hyppiminen

Kolmas ongelma on hyppiminen. Koda on, kuten jo todettu, todella ihmisrakas ja nuorille koirille tyypilliseen tapaan Koda ilmaisee rakkautensa ja innostuksensa hyppimällä. Nopeasti sain kitkettyä mua vasten hyppimisen pois, kun Koda oli pentu. Kun tulin kotiin, palkkasin, kun Koda oli rauhassa ja mikäli Koda hyppi, poistuin uudelleen. Muutamasta kerrasta se oppi, että hei, munhan kannattaa olla rauhassa niin tuo pysyy täällä. Ongelmana ovat kuitenkin muut ihmiset, joita vasten Koda edelleen innoissaan hyppii. Tähän ongelmaan on vaikeampi puuttua positiivisen vahvistamisen kautta, kun hyppimisen ja moikkaamisen kohteena on toinen ihminen. Olen yrittänyt kieltää, mutta multa tuleva kielto ei tehoa, jos hyppimisen kohteena oleva ihminen on riemuissaan Kodasta ja myös osoittaa sen. Mulla on myös kavereita, jotka kieltävät Kodaa hyppimästä ja ihanasti moikkaavat Kodaa vasta sitten, kun se osoittaa rauhoittumisen merkkejä. Malttaisivatpa kaikki olla näin järjestelmällisiä sen kanssa.

Tarkoitus olis tätä treenata jatkossa ja pyytää kavereitakin käyttäytymään fiksummin sen kanssa. Luultavasti toi sama keino, jota ite käytin, toimii myös vieraita vastaan hyppimisessä, kunhan vaan ensin kertoo kaikille kavereille, miten toimia. Vaikeeta jotenkin puuttua kavereiden tyyliin kohdella omaa koiraa, etenkään kun kukaan niistä ei tarkoita mitään pahaa, ei vaan ehkä ajattele sen pidemmälle asiaa.


Yleinen koirankoulutus

Koska Koda on hyvin erilainen koulutettavuudeltaan kuin meidän Jeppe, niin mulle olisi tehnyt hyvää käydä ennen Kodan saapumista tai Kodan pentuaikana jollakin koirankoulutusluennolla tai -kurssilla. En jotenkin ollut tarpeeksi varautunut siihen, että koira voi esimerkiksi koulutustilanteessa sylkäistä nakit suustansa ja katsoa mua pettyneenä sen jälkeen. En myöskään Jepen kanssa ollut tottunut leikkipalkkaan. Toki Jeppe nyt on ollut vain kotikoirana, mutta sen koulutettavuus ja motivointi on ollut aina todella helppoa, fiksu, nopeasti oppiva ja kuuliainen koira kun on. Edellisenä viikonloppuna yritin Kodalle esimerkiksi opettaa noutokapulan pitämistä suussa ja kuuro Jeppe oppi homman hetkessä, kun vaan oli sopivia nameja (lue: mitä vaan syötävää) ja Koda ei vieläkään ymmärrä, miten voi muka paikallaan ollessa pitää tavaroita suussa. Kodan kanssa on siis joutunu miettimään paljon enemmän motivoimista ja palkkaamista, ja toki edelleen joutuu näitä asioita pohtimaan. Myös paljon esimerkiksi tokoon liittyviä juttuja olis pitänyt lukea etukäteen, miten opettaa asiat oikein. Ja mitä tehdä kun koira ei tarjoakaan kaikkea mahdollista vaan sen takia, että sais namin, mitä taas Jeppe tekee edelleen :D Yritän nyt kuitenkin ilmoittautua muutamille luennoille/kursseille aiheesta ja lisäksi lueskelen tuota tokon perusteet -kirjaa, josta toivottavasti saa hyviä vinkkejä. Tietysti nyt olen siinä mielessä hyvässä asemassa, että tunnen jo koirani ja tiedän, mitkä asiat ovat sen kanssa haastavia, joten osaan kurssit ja luennotkin valita sen mukaan.


Tälläisiä pohdiskeluja sunnuntai-iltaan. Muuten viikonloppuumme kuului metsälenkkeilyä, lepäilyä, kahdet mätsärit, toisessa PUN - ja toisessa SIN -. Perinteinen Koda vauhdissa, seisoi ihan ok, ravasi kohtuullisesti, mutta tuomarin hipelöinti sai sen pyörimään kuin hyrrä...

Uudelleen rohkeesti yrittäen,

Kiira & Koda

PS. Kertokaahan muutkin mokistanne niin ei tartte tehdä niitä samoja sitten perässä :D

tiistai 11. lokakuuta 2016

Tokoilua ja teini-ikää

Aloitettiin noin kuukausi sitten tokon alokasluokkaan -verkkokurssin neuvomilla ohjeilla aiempaa fiksummat treenit, lisäksi tilasin Tottelevaisuuskoulutuksen perusteet -kirjan, jota olen vähän selaillut ja viime viikon maanantaina päästiin starttaamaan tokon alkeiskurssilla. Koda pääsi maanantaina alkuillasta juoksemaan metsään walesinspringerspanieli Bobin kanssa ja käyttäytyi metsässä tosi nätisti ja oli omaan tasoonsa nähden hyvin kuulolla. Vaikka tämän perusteella ei voinutkaan tietää, mitä ilta tuo tullessaan, Kodan mielialat ja olotilat kun hyppelee aivan laidasta laitaan jo parin tunnin aikana, niin lähdin ekoihin treeneihin hyvin innokkaalla ja odottavalla mielellä. Hallin ulkopuolella vuoroa odotellessa Koda hieman vinkui muitten koirien perään, mutta hallissa sain sen taas hyvin kuulolle. Salaisena aseena mulla on nyt ollut käytössä pieni vinkulelu, jos nyt sellaista karmeeta, kovaa vinkunaa nyt voi kovin salaiseksi sanoa. Se toimii Kodalle palkkana ja motivaattorina. Lisäksi ekalla kerralla oli mukana myös lihapullia, mutta yritän niistä luopua mahdollisimman nopeasti, Kodan vatsa, kun ei hirveästi noita rasvakasoja kestä.


Treenattiin lähinnä kontaktia, perusasentoa, liikkeestä maahanmenoa ja seisomista. Lisäksi Kodan kanssa harjoiteltiin perusasennon siirtämisen kautta hieman seuraamisen alkeita ja pienet seuraamispätkät sujuvatkin jo takana olevaan treenimäärään nähden hyvin. Koda kuitenkin iästä ja treenimäärän vähyydestä johtuen kyllästyy helposti, mikäli tahkotaan samaa asiaa turhan kauan, siirtyy haahuilemaan ja tuijottelemaan muita koiria, mikä taas saa sen kiihtymään. Joskus tylsistymisen seurauksena Koda alkaa myös vetää aivan omaa showta, kun pyytää istumaan, tehdään kieppi, kun pyydetään maahan, kieritään... Keskittymiskyvyn ollessa vielä tasoa "murrosikäinen riiviö" vaihdoin nopeasti toisen liikkeen harjoitteluun tai pidin oman pienen leikkitauon, jos Koda näytti pieniäkin kyllästymisen merkkejä. Täytyy opetella jatkossa vaihtamaan harjoitusta jo ennen kuin mitään merkkejä näkyy, niin saadaan Kodalle hauskempi fiilis tokoilusta. Maanantain treenit se kyllä veti tosi hyvässä vireessä ja hyvällä, iloisella asenteella, syy varmaan siinä uudessa vinkulelussa ;D

Olen aiemmin maininnut, että Koda reagoi voimakkaasti muiden koirien haukkumiseen, joten erityisesti olin tyytyväinen siihen, miten melko äänekkäästäkin koiraryhmästä huolimatta Koda pystyi keskittymään hallissa ja alkoi piipata ja haukahdella vasta viimeisen kymmenen minuutin aikana. Kyllä siitä vielä hieno miäs tuleepi!

Toivottavasti meni Kodalle oppi perille

Loppuviikko menikin treenien osalta hieman ohi, kun kouluhommat häiritsivät vaihteeksi harrastamista ja yritin lueskella tenttiin. Perjantaina päästiin taas treenailemaan, kun käytiin Hämeenlinnassa treenaamaan Marian ja labradorityttö Ruutin, meidän vepetuttujen, kanssa. Koda teki vähän vaihtelevasti. Luoksetulot hyvät, vaikka otettiin luoksetuloa niin, että Ruuti ja Maria olivat ihan vieressä. Perusasennot vinot ja vähän sitä sun tätä, mutta ottaen huomioon, että ollaan vasta viimeisen kuukauden aikana alettu perusasentoa treenaamaan, niin ihan kelvolliset. Maahanmenot ainakin loppua kohden pienellä mielenosoitus-haukkumisella, kun ois pitänyt ihanaa labbistyttöä päästä moikkaamaan!

Maanantai tuli taas nopeesti ja tokon alkeiskurssin toinen kerta. Koda ei ollut niin hyvin kuulolla kuin viimeksi, kuitenkin onnistumisiakin tuli. Treenailtiin seuraamisen alkeita, perusasentoa, paikkamakuuta ja luoksetuloa. Paikkamakuu ja luoksetulo hyvät, perusasento vino kuin mikä ja seuruu aikalailla tahmeeta vielä. Paikkamakuussa muiden koirien haukkuminen ei häiritse, mutta kouluttajan vinguttaessa leluja, meinasi Koda lähteä liikkeelle. Perusasennosta liikkeelle lähteminen kangertelee ja seuruussa välillä hyvä kontakti ja välillä jotain aivan muuta. Täytyy vain itse ehtiä aina palkitsemaan niissä hyvissä kohdissa! Ja haastetta tähän treenaamiseen tuo tosiaan se, ettei Kodan maha tunnu tällä hetkellä ainakaan kestävän noita herkullisia lihapullia, joten joudutaan treenaamaan ei-niin-herkullisilla nameilla ja Kodan kiinnostus treenaamiseen on siksi vähän huonompi. Leikkipalkka toimii melko hyvin, mutta kiihdyttää sekä Kodaa että hallissa treenaavia muita koiria, joten sitä on jouduttu vähän vähentämään noissa yhteistreeneissä, yksinään mennään mahdollisimman paljon leikkipalkalla ja myös ei-niin-herkulliset namit toimivat hyvin, kun kahdestaan treenaillaan.

Kumpi on vinompi, koira vai ohjaaja...

Olen ajatellut treenailla Kodan kanssa nyt syksyn aikana mahdollisimman usein pieniä pätkiä, jotta oppimista tapahtuu ja kyllästymistä toivottavasti ei. Lisäksi olen ottanut sellaisen suunnan, että treenaillaan mahdollisimman paljon häiriön kanssa. Välillä häiriö on Kodalle tosi iso haaste ja välillä sujuu oikein hyvin. mutta vaikka treenattaisiin häiriön läsnäollessa ihan vaan katsekontaktia ja istumista, niin treenataan silti. Ja vaikka sanotaan, ettei teini-ikäiselle koiralle, varsinkaan urokselle, kannattaisi opettaa uusia asioita, niin olen mielestäni oppinut hyvin tunnistamaan Kodasta juuri nuo "teinipäivät" ja silloin treenataan vanhoja asioita, leikitään paljon ja pidetään hauskaa. Sitten kun huomaan, että tänään voisi olla sellainen päivä, että Kodalla on korvat päässä ja keskittymiskykyä tarpeeksi, niin opetellaan helppoja uusia juttuja. Toki uusien asioiden oppiminen kestää nyt kauemmin kuin mitä aiemmin (ja toivottavasti myöhemmin), mutta ei sitä nyt voi puolta vuotta vaan vanhoja asioita jankata. Mutta täytyy kyllä samaan hengenvetoon myöntää, ettei aivan viilipyttynä ole omistaja pystynyt pysymään koiran muuttuessa välillä apaattiseksi haahuilijaksi, jolle istumiskäskykin on täysi mysteeri. Yritän kuitenkin aina muistaa vetää syvään henkeä ja pysyä positiivisena.

Alla hieman videomateriaalia meidän tokopööpöilyistä.


Mitäs mieltä muut on murkkuikäisen treenaamisesta? Turhautuuko kukaan muu koskaan rakkaaseen koiraansa? Tai koira omistajaansa? :D

Kiira & Koda

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Uusi tila, vanhat kujeet

Koda pääsi ensimmäistä kertaa lauantaina paimentamaan uuteen treenipaikkaan, Seutulan Primal Sense Farmille, jonne hommasin kymmenen kerran treenikortin. Koira-Kehro on lopettamassa paimennuskoulutusten pitämisen, joten piti löytää meille uusi treenipaikka. Tämä on toisaalta myös hyvä, hyödyllistä saada useamman kouluttajan neuvoja ja mielipiteitä. Lisäksi Koda saa kokemusta erilaisista lampaista ja oppii siten monipuolisempaa työskentelyä. Seutula on sijainniltaan hyvä, koska vanhempani asuvat Tuusulasta, josta ajelee farmille vain viitisentoista minuuttia. Kouluttajana meillä oli siellä satunnaisesti kouluttajana toimiva Hanne. Seurailtiin ensin hetken aikaa edellisten treenejä ja ennen omien treenien alkua kerroin Hannelle, mikä meidän kokemus on ja miten Koda lampailla on toiminut (eli vaihtelevasti riippuen päivästä).


PFS:n lampaat olivat paaaljon vähemmän liikkuvaista sorttia kuin Koira-Kehrolla, joten Kodankaan vauhti ei kiihtynyt niin paljon ja saatiin harjoiteltua myös lampaiden laidunnuksen vahtimista ja maahanmenoa. Toisaalta Koda oli vähän sormi suussa, kun lampaat eivät niin helposti liikkuneetkaan eteenpäin, vaan saattoivat jäädä laiduntamaan, vaikka Koda kävi kuonolla niitä tökkäämässä. Kodalla meni tästä pasmat vähän sekaisin ja meinasi mennä leikin puolelle, Koda kun ei ole paimentaessa oppinut ääntä käyttämään, mutta kyllä ne lampaat siitä lopulta haukkumattakin liikkeelle lähti. 

Etäisyydet ovat vielä Kodalle ongelma, se ajautuu helposti liian lähelle lampaita, eikä kunnioita mun tilaa. Tätä on ollut Kehrolla vaikea treenata, koska lampaat tosiaan liikkuvat niin helposti ja niin lujaa. Kodan pitäisi siellä pitää lampaisiin vielä tosi paljon suurempi etäisyys kuin PFS:llä ja sen takia esimerkiksi pyöröaitauksessa tämän opettelu on ollut vaikeaa, koska tila ei oikein riitä siihen, että Koda voisi liikkua ja silti säilyttää oikean etäisyyden. Etäisyyden pitämisen treenaaminen on tämän takia jäänyt vähän huonolle pohjalle ja sovittiinkin Hannen kanssa, että ens kerralla jatketaan sen tahkoomista. Toinen kehitettävä asia etäisyyden säilyttämisen lisäksi on pysähdykset... Koda ei meinaa millään pysähtyä käskystä, kun olis niin paljon hommaa niitten lampaitten kanssa. Eli tähän vahvistusta kotona ja treenikentällä, jotta "seis" -käsky tulee varmemmaksi ja toimii useammin myös lampaiden seassa.

Ja itsellä kehitettävänä olisi nyt ensisijaisesti lauman tarkkailu, mulla oli nyt jotenkin uudessa paikassa pakka vähän levällään, enkä osannut tarpeeksi kiinnittää huomiota niihin lampaisiin. Multa saattoi jopa jäädä huomaamatta, että joku lammas ampaisi portille, kun keskityin muihin asioihin. Enkä oikeestaan edes tiedä, mitä ne muut asiat olivat...



Kehuja saatiin Kodan tavasta hakea lampaat ja rauhallisesta asenteesta, vaikka vauhtia välillä onkin. Se kuitenkin jää lampaita kaukaa haettaessa vähän multa kyselemään, että voiko oikeesti mennä. Luultavasti, koska olen sitä Kehrolla liian paljon kieltänyt, koska tuollaisissa tilanteissa, kun laumaa joutuu hakemaan kauempaa, Kodalla on aiemmin vähän alkanut mopo keulia. Nyt se kuitenkin toimi tosi kivasti, varsinkin mun rohkaisun jälkeen. Lisäksi kouluttaja tykkäsi Kodan ilmeestä lampailla ja totesi, että silloin kun Koda tekee, se tekee oikein hyvässä vireessä. Aika paljon enemmän heittäytyi sijaistoiminnoille kuin Kehrolla on tehnyt, ehkä uusi paikka ja uudet lampaat, jotka vielä käyttäytyivät Kodalle vieraalla tavalla, vähän jännitti.

Myös kaarteet sujuivat silloin tällöin kivasti, vähän on vielä suuntakäskyt hukassa ja niitä tullaan kotona treenailemaan varmemmiksi ennen seuraavaa treenikertaa. Pyöreyttä alkaa kuitenkin löytyä jo ihan eri tavalla kuin pari kuukautta sitten ja useemmin Koda nykyään kiertää koko lauman kuin päräyttää kasan keskelle ja hajaannuttaa koko pakan. Eli oppimista on koiran päässä tapahtunut! Ja sehän tässä paimennuksessa viehättääkin, että koira oikeesti joutuu opettelemaan itse ja käyttämään sitä pääkopassa olevaa viettiä, liikkumaan johonkin suuntaan, kattomaan miten lampaat reagoi ja oppimaan siitä. Nyt muutamia kertoja Koda jo hienosti hakeutui lampaiden ja aidan väliin ajaen lampaat mun luokse. Tämä on Kehrolla ollut vielä tosi alkutekijöissään, ihana oli nähdä tässäkin kehitystä. Oli myös kiva kuulla Hannen mielipiteitä Kodasta ja Kodan vahvuuksista ja heikkouksista, jotka olivat aikalailla samoja kuin mitä ollaan Sannan kanssa puhuttu. Eli Koda on aika itsevarma (mitä nyt multa vähän varmisteli juttuja, mutta tämä on ohjaajan oma moka), tekee mielellään ja vaikka lähteekin välillä lampaiden perään kuin tykinsuusta, on kuitenkin kiltti niitä kohtaan. Kuitenkin vielä etäisyys ja pysähdykset vaativat paljon treeniä ennen kuin pohja alkaa olla kunnossa. 


Ihanaa oli pitkästä aikaa päästä lampaille, itsellä on ollut hirveä hinku päästä Kodan kanssa treenaamaan sen jälkeen, kun Marika ja Pyry kävivät Kuopion Kuttukuussa paimennustaippareissa ja saivat oikein hyvät arvostelut! Lisäksi sain tietää tuossa muutama viikko sitten, että oma tie vie meidät kesällä pariksi kuukaudeksi Joensuuhun, joten Kuopion Kuttukuussa tullaan sitten varmaan ens kesänä paimennusta treenaamaan ja katsotaan nyt jos tuon jo johkin esikokeisiinkin saisi lykättyä.

Loistavaa alkavaa viikkoa kaikille,

Kiira & Koda