maanantai 10. heinäkuuta 2017

Patvinkierto 8.-9.7.

Heti, kun tiesin pääseväni kesäksi töihin tänne Joensuuhun, haaveilin viikonloppuvaelluksesta Kolin maisemissa. Kolin reittejä katseltuani totesin kuitenkin, että yhden yön vaellukseen sieltä olisi vaikea löytää järkevää reittiä. Reitit olivat joko lyhyitä, päiväretkeilyyn sopivia tai liian pitkiä ja vaikeakulkuisia kulkea kahdessa päivässä. Aloin siis kartoittaa lähiseudun muita retkipaikkoja ja paikaksi valikoitui lopulta Patvinsuon kansallispuisto Lieksan ja Ilomantsin välimaastossa. Retkiseuraksemme sain houkuteltua Iipun ja Halti -collien ja reitiksi suunnittelimme Patvinkiertoa.

Auto starttasi Joensuusta lauantaina aamupäivästä ja ajeltiin reilun tunnin verran Patvinsuolle Lahnalammen pysäköintipaikalle. Lahnalammelta lähdettiin kulkemaan Patvinkiertoa myötäpäivään ja ensimmäiselle päivälle matkaa oli suunnitteilla noin 15 kilometriä. Ensimmäinen päivä kuljettiin aika täydellisessä vaellussäässä, lämpöä oli noin 16 astetta ja aurinko oli pilvessä. Koirat jaksoivat hyvin, tulivat mainiosti toimeen keskenään ja kulkivat tottuneesti pitkospuita. Kuljimme rauhallista vauhtia, maisemia ihaillen ja koiria kuvaillen. Ensimmäisen päivän maasto oli lähinnä suota, pitkospuut olivat hyvässä kunnossa ja reitti helppokulkuista. Suolla oli myös aivan ihanan hiljaista, todellinen irtiotto arjen kiireistä!



Ensimmäinen taukopaikkamme oli Nälmänjoen pysähdyspaikka, jossa nuotiopaikalla istuskeli kanssaretkeilijöitä kahden koiran kanssa. Seurue teki kuitenkin lähtöä meidän saapuessa paikalle ja päästiin hyvin heidän nuotiolleen. Trangialla keiteltiin Jalostamon lohikeitot (iso suositus tälle), nautittiin ruisleipää Koskenlaskija -juustolla ja paistoin nuotiolla vielä makkarankin. Nälmänjoki virtasi kapeana parin sadan metrin päässä tulentekopaikasta, joten vettä sai helposti virtaavasta vedestä.

Nälmänjoelta jatkettiin kohti Olkkosta ja Teretinniemeä. Reitille olisi saanut joitakin kilometrejä lisäpituutta suuntaamalla Nälmänjoelta vielä Surkanpuron ja Kurkilahden retkeilyalueille ja suuntaamalla sieltä Teretinniemelle, mutta päätettiin, että meille tuo 15 kilometriä riittäisi mainiosti yhden päivän matkaksi. Teretinniemellä kavuttiin lintutorniin, josta avautui upea näkymä suolle. Myös koirat yrittivät päästä jyrkkiä rappusia torniin, mutta todettiin ensimmäisellä tasanteella sen olevan liian vaarallisen näköistä ja autettiin koirat alas.

Teretin jälkeen seuraava pysähdyspaikkamme olikin jo yöpaikkamme, Majaniemi. Ja täytyy kyllä sanoa, ettei parempaa yöpaikkaa olisi ehkä voinut löytääkään. Majaniemestä avautui aivan upea näkymä Koitereen järvelle. Koitereen vesi oli kirkasta ja pohja hienoa hiekkaa. Ranta oli todella pitkälle matala ja koirat saivat kahlata vedessä kauaskin ilman, että edes mahat kastuivat. Kaksi nuorukaista nautti selvästi vedessä juoksemisesta ja Koda nuorempana sai tietty rannassa kunnon hepulitkin.



Nopean hengähdyksen jälkeen pystytimme teltan ja rupesimme iltaruoan tekoon. Hyttysen kiusasivat sekä meitä ihmisiä että koiria aivan liikaa ja iltaruoka syötiinkin huppu todella tiukasti nyöritettynä päähän. Hyvä, että näki mitä söi. Koirat alkoivat näyttää pikkuhiljaa väsymyksen merkkejä ja todistaakseen väsymyksensä, saivat ne pienen resurssikiistan aikaiseksi kepistä. Riita oli osin vahinkokin, Koda kun Haltin keppiä tavoitellessaan hieman kompuroi rinteessä ja aika voimalla putosi Haltin päälle. Hienosti kuitenkin molemmat palautuivat hölmöilystä.

Yö oli ensimmäinen, jonka Koda ikinä vietti teltassa. En ollut yhtään sitä totuttanut telttaan, mutta eipä tuo ole ennenkään mihinkään totuttamista kaivannut. Telttaankin se oli itse hakeutumassa, kun tarpeeksi kovasti rupesi väsyttämään ja hyttyset alkoivat käymään hermoille. Halti nukkui absidissa ja Koda pääsi mun ja Iipun väliin teltan puolelle. Edellisestä reissusta viisastuneena olin myös pakannut Kodalle Back on Track -loimen mukaan, joka päällä se sai nukkua. Siltikin Koda vaikutti hieman viluiselta ja koska uusi makuupussini (♥) on kesäilmoille vähän liioiteltu, levitin sen melkein kokonaan peitoksi ja nappasin karvakasan peiton alle lämpimään. Koda nukkui koko yön tosi levollisesti, pari kertaa vaihtoi paikkaa ja nukkui pää milloin mun ja milloin Iipun jalkojen päällä.

Aamu valkeni melko lämpimänä, mulla oli yöllä osin jopa kuuma uudessa untuvaisessa makuupussissani. Heti aamusta aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja syötiin aamupala kaikessa rauhassa. Toinen telttaseurue, joka Majaniemessä yönsä vietti, oli jatkanut matkaa aikaisin aamulla ja me saatiin nauttia rauhassa upeasta rannasta. Koirat juoksivat onnessaan rantaa edestakaisin ja leikkivät kepeillä. Edellisillan pienen kinan jälkeen oltiin hieman varovaisempia niiden vetoleikkien kanssa, mutta hienosti pojat leikkivät. Kerran Koda oli liian tuttavallisesti ottamassa Haltin kepistä kiinni, aivan Haltin kuonon vierestä ja siitä Halti hieman murahti. Koda kunnioitti tosi upeesti Haltin murahdusta ja poistui takavasemmalle.



Aamupalan ja rantaleikkien jälkeen purettiin teltta, pakattiin rinkat ja jatkettiin matkaa. Seuraavana pysäkkinä olisi Pirskanlampi, jonne matkaa Majaniemestä oli seitsemän kilometriä. Matka taittui ehkä hieman lauantaina hitaammin. Lämpötila nousi nopeasti yli kahdenkymmenen asteen, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja oltiin tietysti liikkeellä juuri keskipäivän kuumimpaan aikaan. Koirien vauhdista loisti väsymys ja kuumuus, paarmat osoittautuivat todelliseksi riesaksi ja juomataukoa pidettäessä kumpikaan koira ei oikein pystynyt rauhoittua juomaan paarmojen pörrätessä ympärillä.
Puolessa välissä matkaa Nälmänjoen ylitse pääsi lossilla, joka toimi käsivoimin. Kodahan oli tietysti heti ensimmäisenä ponttoonien varassa kelluvan lossin kyydissä ja pääsimme kätevästi joen yli.

Viimeinen taukopaikka oli siis Pirskanlampi, johon saavuimme kahden aikoihin ja tässä vaiheessa alkoi kyllä väsymys painaa jo meitä ihmisiäkin. Keittelimme taas rauhassa lounasta ja koirat kävivät juomassa lammesta. Pieni tuulenvire piti paarmat edes jotenkuten loitolla ja koirat saivat hetkittäin jopa levätä. Koda kävi myös viilentymässä lammessa ja teki pari pientä uintikierrosta viileässä vedessä.

Pirskanlammen jälkeen matka jatkui kohti autoa. Pari kilometriä kuljettuamme polku päättyi hiekkatielle. Emme sen tarkemmin katselleen ympärillemme vaan jatkoimme hiekkatietä eteenpäin. Ehkä noin kilometrin käveltyämme pysähdyimme ihmettelemään, eikö se polku muka enää jatkuisikaan metsän puolella. Vähän tympeää oli kävellä polttavan kuumassa auringossa pöllyävää hiekkatietä. Yksi kyykin luikerteli tien yli ja juuri Iipu ehti huomata sen, ennen kuin oltiin Kodan kanssa vaarallisella etäisyydellä. Katselimme tulostamaamme karttaa, mutta siitä ei löytynyt vastausta. Jatkoimme hiekkatietä eteenpäin ja ehkä puolen kilometrin jälkeen huomasimme, että tien toiselta puolelta tuli tielle polku, joka jatkoi tien toisella puolella kulkuaan metsässä. Jatkoimme siis sitä pitkin ja noin kilometrin käveltyämme olimme takaisin lähtöpaikalla. Viimeinen pätkä oli raskas ja molemmat koirat, etenkin Halti mustassa turkissaan, alkoivat väsähtää helteestä ja paahteesta.

Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut retki, sopivan pituinen ja helppokulkuinen reitti, hyvin hoidetut taukopaikat ja upealla maisemalla varustettu yöpymispaikka. Nuoret urokset tulivat hienosti toimeen keskenään ja Kodan ensimmäinen yö teltassa sujui aivan ongelmitta!



Kiira & Koda

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Paimennus suuressa häiriössä

Maanantaina oli taas paimennusilta. Ajeltiin aivan ihanassa auringonpaisteessa ja miltei hellelukemissa Kuttukuulle mun töitten jälkeen. Ennen meidän vuoroa käytin Kodan läheisessä lammikossa uimassa, jotta se jaksaisi paahteessa hieman paremmin. Meitä ennen kentällä oli juuri ollut juoksuinen narttu, jolla vielä kaiken lisäksi oli tärppipäivät juuri silloin! Koda vinkui ja ulisi meidän odottaessa omaa vuoroa, ja ajattelin, ettei tästä ainakaan nyt tule yhtään mitään.

Kentälle päästyään Koda tuntui kuitenkin täysin unohtaneen ihanan leidin ja keskittyi hommiin. Tai sitten se halusi esitellä osaamisensa ihastukselleen. Joka tapauksessa Koda teki erittäin hyvin! Sain olla melko hiljaa, kerran jouduin ensimmäisen pätkän aikana käskemään pois pidempikestoisesta haahuilusta, mutta muuten Koda tajusi hetken haahuilun jälkeen itse palata lampaille. Kodaa ei myöskään tarvinnut kehua, vaan se palkkautui hienosti tekemisellä. Koda liikkui sopivalla etäisyydellä, lampaat olivat ekan kierroksen aika jähmeitä, joten Koda sai kulkeakin melko lähellä. Pidettiin ensimmäinen kierros lyhyenä, sillä Koda teki tosi hyvin. Kouluttajan mukaan paras kierros, mitä hän on meiltä tähän mennessä nähnyt.



Ennen toista kierrosta käytin taas Kodan pikaisella uintikierroksella. Toisella kierroksella Koda alkuun hieman säntäili ja sai lampaisiin loppu pätkän ajaksi ekaa kierrosta enemmän vauhtia. Myös aidan toisella puolella toisessa aitauksessa paimennettavana olevat lampaat vetivät meidän laumaa puoleensa ja lampaat pariin otteeseen yrittivät syöksyä kavereidensa luokse. Lampailla oli sen verran enemmän vauhtia ja menohaluja, että Koda joutui oikeasti olemaan aika flegmaattinen, jotta lampaat pysyivät mulla.

Kouluttaja edelleen korosti, että Kodalla on mieletön voima lampaisiin. Jos se ottaa yhdenkin innokkaamman askeleen, lampaat lähtevät karkuun. Eli se joutuu oikeasti olemaan lähestulkoon apaattinen meidän perässä kulkiessaan. Toisaalta lampaat, jotka muille koirille pistävät vastaan ja uhittelevat, eivät uskalla Kodaa haastaa ollenkaan. Kouluttaja totesikin, että Kodalle joutuu olemaan erityisen tiukka, koska sen pienetkin hölmöilyt, jotka menevät täysin nuoruuden piikkiin, heijastuvat lampaisiin todella vahvasti.

Treeneistä jäi todella hyvä mieli, Koda teki enemmän mulle kuin itselleen, sain olla pitkiä pätkiä hiljaa ja vain talsia eteenpäin lammaslauma perässäni. Koda ei ottanut häiriötä juoksuisesta tytöstä, joka vielä omalla vuorollaan ehti pissata kentälle. Koda löysi kyllä tuoksut, mutta jätti asian sikseen nopeasti. Aika mahtava jätkä! <3



Kiira & Koda

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Vepekauden startti

Tämän kauden ensimmäiset vepetreenit olivat jo muutama viikko sitten, mutta jotenkin niistä jäi kirjoittamatta. Vasta eilen päästiin toisiin treeneihin, välissä oli tulehtunutta mäkäräisen puremaa, juhannusta ja muuta. Heinäkuun loppuun treenaillaan siis JoVessa ja oman ryhmän treenit ovat aina sunnuntaisin. Ryhmässämme on toistaiseksi näkynyt noutajia ja Koda, mutta kyllä sinne huhujen mukaan toinenkin collien omistaja kuuluu.

Tavoitteenahan meillä tälle kaudelle oli se soveltuvuuskoe, mutta katsotaan nyt, riittääkö meillä rahkeet siihen vieläkään. Vaikka ollaan talven ajan uimassa käyty, on liikkeet olleet viime kesän jälkeen sen verran hataralla pohjalla vielä, että ovat päässeet nyt täysin unohtumaan. Vientiä ei olla harjoiteltu vielä oikeastaan ollenkaan, edes kuivalla maalla. Yksinasuvana sen treenaaminen ei ole ihan niin yksinkertaista. Kesä alkoi tänä vuonna myöhään, kesäkuun aikana päästiin treenaamaan vain kerran ja nopeastihan tämä kesä on jo ohikin... Toivotaan, että treenikelit jatkuu pitkälle syksyyn niin sove olisi edes teoriassa jotenkin mahdollinen.


Veneestä Koda hyppää jo ihan ok, treenien ensimmäinen hyppy sitä aina jännittää, mutta kerran kastuttuaan alkaa jo sujua. Muutama virhepiste siitä tulisi ylimääräisistä käskyistä. Lisäksi Koda on ainakin tämänhetkisessä treenirannassa keksinyt ohittaa maaliportit aina metrin päästä, joten yksi virhepiste lisää tulisi tästä.

Veneenhaussa Koda lähtee nyt jo aika innoissaan köyden perään. Kyllä se miettii, mistä kohden parhaiten veteen pääsee, mutta etenee kuitenkin määrätietoisesti. Köyteen se tarttuu ihan hyvin ja lähtee tuomaan rantaan. Veneen vastus on kuitenkin vielä vähän turhan kova ja Koda ei ihan koko matkaa saa pidettyä köydestä kiinni, sillä kun uidessa on tollanen prinsessaote edelleen. Ajateltiin treenata tätä pelastusrenkaalla, johon kiinnitetään tuo samanlainen köysi ja Koda saisi harjoitella vetämään ensin tuon pelastusrenkaan rantaan. Aloitetaan pienellä vastuksella ja kasvatetaan pikkuhiljaa!


Hukkuvaa Koda lähtee vauhdilla pelastamaan. Tarttuu dummyyn ja lähtee rantaan päin, mutta sitten! Alkaa pyöriä ympyrää hukkuvan ympärillä. Heti kun dummyn toisesta päästä tuleekin vastustusta, sillä menee pasmat sekaisin. Se tosiaan pyörii hukkuvan ympäri, pitää kyllä samalla dummysta kiinni. Kutsuttuna se lähtee uimaan rantaa kohden, mutta on jo sen verran solmussa dummynsa kanssa, että päästää siitä irti. Kokeiltiin lyhyeltä matkalta Kodan omalla dummylla ja sen kanssa meni paremmin, ote oli varmempi ja homma sujui paremmin. Koda päästää rannassa dummysta kuitenkin heti irti, kun tassut ottavat maahan, mikä on vähän turhan aikaisin. Hukkuvan pelastusta lähdetään nyt treenaamaan lyhyeltä matkalta, että Koda saisi varmuuden siihen, mitä siltä halutaan. Yritän päästä Kodan kanssa mökille, että pääsisi omaan rantaan treenaamaan tätä useita kertoja.

Mietin hetkittäin, että onko tässä vepessä meille oikein järkeä ja mitkä meidän tavoitteet on, mutta kyllä mä Kodalle sen soven haluan. Ja jos soven saa, niin ei pitäisi alokasluokan koulari olla mikään mahdoton ajatus sekään. Suomen kesä on vain aika lyhyt ja kun Kodan kanssa kaikkiin pieniin juttuihin menee vepessä paljon aikaa, niin voi loppua aika kesken. Toisaalta aika vähän me ollaan treenattu, jos miettii, että viime kesänä käytiin varmaan noin 12 treenit ja tänä kesänä takana kahdet. Eipä taitaisi koira missään muussakaan lajissa olla viidentoista treenikerran jälkeen kisakunnossa? Eli ehkä ei vielä lyödä hanskoja tiskiin, ja tykätäänhän me haasteista!




Kiira & Koda