tiistai 10. huhtikuuta 2018

Totuuden hetkiä lampailla

Viime viikon tiistaina käytiin pitkästä aikaa Seutulassa paimentamassa, edellisestä kerrasta oli ehtinyt kulua jo reilu kolme kuukautta. Lopputalvi on ollut kiireinen, mutta mulla on ollut paimennuksen suhteen myös vähän ailahteleva fiilis. Välillä mulla on siis hankaluuksia tulkita Kodaa, ei se täysin sydämellään paimennuksessa ole mukana, mutta onko edes puolella sydämellä? Välillä Koda tekee hienosti suhteellisen tarkkaa työtä, huomaa karkaavat lampaat ja lähtee perään, on kiltti ja kuuntelee. Ja välillä omistaa laitumella vain kaksi vaihdetta - täyden sikailun tai lampaan kakan napostelun, kun kerran kielletään sikailemasta. Primal Sense Farmilla on käytössä kymmenen kerran treenikortit ja Koda on ottanut tavaksi pelleillä ja sikailla aina kortin ensimmäiset kerrat, niin että todella kadun uuden treenikortin ostamista, ja vastaavasti pari viimeistä kertaa tekee oman tasonsa ylärajoilla, oikein houkutellen ostamaan seuraavankin kortin...


Ja niin taas. Tiistaina siis oli meidän nykyisen treenikortin toiseksi viimeinen kerta ja pitkän tauon jälkeenkin Koda teki aikalailla oman osaamisensa ylärajoilla. Se lähti lampaille hyvällä fiiliksellä, oli koko treenin ajan iloinen oma itsensä, ei juuri possuillut, mutta ei myöskään valahtanut sellaiseen haahuilumoodiin. Se reagoi lampaiden karkaamiseen (vähän kevättä rinnassa parilla matamilla), lähti oma-aloitteisesti perään, mutta kääntyi välillä varmistamaan multa, että saiko näin sittenkään tehdä. Näissä tilanteissa yritin parhaani mukaan kannustaa Kodaa, koska kuuluuhan se yksinäinen lammas hakea takaisin (jos sen vain tekee kiltisti), vaikka aiempien kieltojen takia Koda tätä hieman empii. Tehtiin oikeastaan molemmat kierrokset ihan vaan peruskuljetusta ja muutamia pysähdyksiä. Vaikka Koda välillä karkaili liian lähelle lampaita työntäen ne reippaasti mun ohi ja pari kertaa kyllä ihan suoranaisesti hölmöilikin, niin tällä kertaa huomattavasti enemmän parannettavaa oli kyllä ohjaajan kuin koiran suorituksessa (kuinka vaikeeta voikaan olla käskeä koiraa ja samalla kävellä tasaista vauhtia eteenpäin?! :D)

Katsotaan, milloin ehditään seuraavan kerran paimentamaan, mutta erittäin positiivinen fiilis jäi pitkän tauon jälkeen Kodan tekemisestä. Seuraava kerta tuleekin olemaan todellinen totuuden hetki, kun pohdittavaksi sen perusteella jää, ostanko kesälle vielä treenikortin ja yritän saada Kodan esikoekuntoon syksyksi vai luovutanko suosiolla paimennuksen kanssa... Muuten uskoisin luovuttavani, mutta satun menemään kesäksi töihin ja asumaan ihan Seutulan viereen, joten nyt jos koskaan olisi loistava tilaisuus treenata säännöllisesti myös tätä lajia.




Kiira & Koda

4 kommenttia:

  1. Ymmärrän niin sun fiilikset. Meillä oli taas eilen sellaiset paimennustreenit, että oksat pois. Ensi viikolle on varattu uusi treeni, joten ei kai auta muuta kuin ottaa härkää sarvista ja yrittää uudelleen. Luovuttaminen on mielessä aina treenien jälkeen (ja usein ennenkin niitä).. onko tässä enää mitään järkeä? Paimennuskortti onneksi loppuu juuri sopivasti niin voi vaikka pitää pienen tuumaus tauon ja katsella sitten kesällä uudelleen (tai sitten ei ollenkaan). Harmittaa, Cavassa varmasti olisi potenttiaali enemmän kuin mä saan käytettyä. Viime aikoina omat kurjat fiilikset paimennustreeneistä ovat seuranneet kerta toisensa jälkeen ensin lammasaitaukseen ja sieltä vielä kotiin, että kohta on pakko miettiä aiheuttaako tämä laji enemmän hyötyä kuin haittaa mun ja Cavan väliselle suhteelle :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta lohduttavaa, että muutkin kamppailee samojen fiilisten kanssa. Olen monesti Kodan kanssa miettinyt, että mitä jos olisi aloittanut heti pikkupentuna, että olisi nimenomaan saanut rakennettua sitä yhteistyötä siellä lampailla, ennen kuin saalisviettiä on pennulle edes hirveästi ehtinyt kehittyä. Tai jos olisi ollut itse jo jotain kokemusta ja ymmärrystä lajista, ois osannut tai osais olla koiralle reilumpi ja johdonmukaisempi. Nyt tuntuu nimenomaan, että ne huonosti menneet paimennukset (eli ehkä kahdeksan kymmenestä paimennuskerrasta) vaan heikentää suhdetta koiraan.

      Poista
    2. Niinpä! Se mua just harmittaa, kun en pysty olemaan lampailla kauhean reilu ja selkeä koiralle koska en lue koiraa ja lampaita ja tilanteita riittävän nopeasti koska en vaan itse osaa tarpeeksi. Pitäisi toki olla itsellekkin armollinen, mutta kun näkee miten omat virheet vaikuttaa koiraan (saa sen epävarmaksi, tekemään virheitä kun itse on estämässä sitä tekemästä oikein) niin vaikea siinä on hirveästi armoa itselleen antaa.

      Ihana kyllä, että jollain muullakin fiilikset, että tää voi pahimmillaan heikentää suhdetta siihen koiraan. Pienesti ollut huono omatunto kun pari kertaa huomannut, että paimennustreenien jälkeen meitä on kaksi huonotuulista ja epävarmaa tyyppiä autossa harmistuneena menossa kotia kohti… siinä tietää et nyt kaikki ei mee niinkun pitäis ja homma on aika kaukana siitä koiraurheilusta mitä itse haluan harrastaa.

      Toisaalta paimennus lajina kiinnostaa ja kiehtoo mua ihan älyttömän paljon ja haluaisin kauheasti oppia ja pienetkin kehittymiset tuntuu aina ihan huikeille. Cava nauttii hommasta (parhaimmillaan) ihan hulluna ja se on todellinen hiomaton timantti, sääli vaan että musta ei taida olla sen hiojaksi. Huoh, olispa tässä(kin) asiassa se kristallipallo ja tietäisi et onko parempia treenejä edessä vai onnistunko vaan hajottamaan sitä yhteistä suhdetta ja luottamusta koiran kanssa..

      Poista
    3. Nimenomaan, ihan samoja fiiliksiä. Ja vaikka esimerkiksi Koda ei oikeesti ole mitenkään hirveen pehmeä, niin kyllä tollanen jatkuva epäjohdonmukaisuus mun puolelta alkaa aika selvästi näkymään tuossa hieman pehmeässäkin koirassa. Ja sama mulla, että laji kiehtoo kyllä älyttömästi ja tässä lajissa onnistumiset ja pienetkin edistysaskeleet tuo jotenkin upeemmat fiilikset kuin muissa lajeissa, mutta silti... blaah.

      Poista

Kiitos kommentista! :)