tiistai 10. tammikuuta 2017

Loppujen lopuksi se on ihan hieno koira

Tiiättekö, kun välillä erityisesti nuoren koiran kanssa ajattelee, että tuleekohan tästä hommasta nyt yhtään mitään? Koira vetää hihnassa, hermostuu räksyttäville pikkukoirille, hyppii innoissaan ihmisiä vasten ja on muuten vain pöhkö. On niitä päiviä, kun mikään ei tunnu koiran kanssa onnistuvan ja mielen valtaa kriisi, onko musta sittenkään kouluttamaan tätä piskiä. Sitä häpeää koiraansa, joka ei siedä 24/7 räkyttäviä fifejä, etenkään uroksia, ja viime viikolla tapahtuneen episodin jälkeen on itse jopa aloittanut vastaantulevalle koiralle rähjäämisen... Koiraa, joka haukkuu uimalassa, jos joku muu kehtaa mennä altaaseen ilman, että hän on vahtimassa. Koiraa, joka välillä treenikentällä kulkisi vain kuono tiiviisti lumihankeen upotettuna. Koiraa, joka paimentamassa mielellään maistelisi kakkaa pidemmänkin tovin.

Varsinkin omalla kohdalla, kun edellisen koiran pentuajasta on kulunut se reilu viisitoista vuotta ja silloin oli itse vielä lapsi, eikä muistikuvat kaikista pentuajan hösellyksistä ole tuoreena mielessä. Muistaa Jepen vain aina kilttinä ja rauhallisena vanhuksena, johon verrattuna Koda on mahdoton riiviö, vaikka varmasti Jeppekin nuorena hölmöili ja hyppi mummoja vasten.

kaikki postauksen kuvat © Pilvi Vähämäki


Tällaisten koirakriisien keskellä sydäntä lämmittävää on, kun joku treenikentällä toteaa, miten huippu koira mulla on. Kun aina vain uudelleen kuulee sanottavan, miten epätyypillisen avoin ja sosiaalinen collie Koda on. Kun koirankouluttaja toteaa Kodan olevan ensimmäinen hänen tapaamansa collie, jonka voisi harkita ottavansa itselleen. Kun Kodan kanssa pienellä metsälenkillä käynyt tätisi toteaa, että totteleepa se hienosti, ei edes hevosia käynyt härnäämässä. Kun koiria pelkäävä kaverisi sanoo koirankoulutuskriisisi keskellä Kodan olevan ainoa koira, jota hän ei pelkää ja josta hän oikeesti jopa tykkää. Kun treenihallissa pitkästä aikaa tokoilette häiriössä, eikä Koda parin ensimmäisen minuutin jälkeen kiinnitä juuri ollenkaan huomiota haukkuvaan pikkukoiraan ja rauhoittuu hienosti vieraaseen häkkiin.

Silloin sen voi ehkä itsekin myöntää, että on se loppujen lopuksi ihan hieno koira. Koira, joka rakastaa jokaista vastaantulijaa, etenkin niitä laitapuolen kulkijoita, vaikka vielä välillä osoittaakin rakkauttaan hyppimällä. Koira, jonka luonne ja ulkonäkö saavat usein kehuja osakseen, vaikka näyttääkin veljeni mukaan kuulemma ponin ja muurahaiskarhun risteytykseltä. Koira, jota jopa joskus luullaan ikäistään vanhemmaksi rauhallisuutensa takia. Koira, jonka voi ottaa mukaan töihin (onnea myös työpaikka, johon voi ottaa kiltin koiran silloin tällöin mukaan).

Koira, jonka kanssa voi huoletta lähteä melkeinpä mihin vain, vaikka Koda alkuun saattaa haukkua isoa hälinää, se rauhoittuu melko nopeasti, eikä stressaannu ihan pienestä. Koira, joka rakastaa lapsia ja osaa käyttäytyä lasten kanssa. Koira, joka osaa moikata lapsia hyppimättä, vaikka muuten vielä välillä innostuukin pomppimaan. Koira, jonka kanssa voi uuden vuoden aattona käydä rakettien paukkuessa huoletta pihalla. Koira, joka esimerkiksi Jepen kanssa lenkkeillessä odotti tosi nätisti hitaampaa vanhusta. Koira, joka tosi nopeasti oppii, kunhan vain omistajalla riittää malttia kouluttaa oikein. Koira, jolla on upea taito leikkiä. Koira, joka hämmästyttää mut edelleen joka päivä ihanalla ja hölmöllä persoonallaan.


Tauon jälkeen ekat tokotreenitkin sen tänään todisti. on se hieno <3


Kiira & Koda

6 kommenttia:

  1. Hihi, voin samaistua niin täysin. Cavan kanssa on ainakin elämä ihan vuoristorataa vielä. Ensin tekisi mieli kuristaa koko koira, seuraavana hetkenä voin melkein kuvitella miten kisataan EVLssä ja sitten voisinkin taas kuristaa sen :D mutta päivän päätteeksi kun Cava käpertyy mun kainaloon iltapusutteluille en voi muuta kuin todeta, että maailman paras ja mulle se sopivin rakas pieni nuorisorikollinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha just noin menee täälläkin :D hyvä kuulla etten oo ainoo! On se ihanaa, kun on löytänyt juuri sen itselle sopivimman karvakaverin <3

      Poista
  2. Samaistun ehdottomasti! Itsellä on ollut vähän vaikeaa, lapsuudessa koiramme olivat jo aikuisia, ja välillä miettii miten taas tuollaisen ihan erilaisen koiran kanssa selviää..

    Ehkä juuri näitä koiranomistajan parhaimpia hetkiä, kun saa taas onnistamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti saa kyllä aivan mahtavan fiiliksen, kun koira oppii uutta ja etenkin jos se oppii pois jostain huonosta tavasta, jonka eteen on paljon tehnyt töitä! :)

      Poista
  3. Tutustuimme äidinkielen tunnilla blogeihin ja meidän täytyi valita joku itseä kiinnostava blogi ja lukea sitä ja tehdä siitä blogista tehtävä. Olen itsekin kiinnostunut koirista ja selailin muitakin koirablogeja, mutta pidin eniten sinun blogistasi. Tykkäsin tästä postauksesta paljon, koska sain pikkusiskoni kanssa yhteisen karhukoiran viime keväänä ja pystyin samaistumaan hyvin tähän postaukseen. T: Janita 7D-luokalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista! Kiva kuulla, että tykkäsit blogista ja että höpinöistäni on hyötyä kouluakin varten :) näitä samoja ajatuksia pyörittelee kyllä varmasti moni koiranomistaja päässään!

      Poista

Kiitos kommentista! :)