tiistai 22. toukokuuta 2018

Rakkaudesta rotuun

Nolottaa hieman myöntää, mutta olen se henkilö, joka provosoituu ja hermostuu nettikeskusteluissa. Erityisesti tai ehkä nykypäivänä jopa ainoastaan colliepalstan keskusteluista. Erityisesti niistä, jotka liittyvät jollain tavalla luonteisiin. Näin kesän lähestyessä kymmenien punkki- ja turkkikeskusteluiden lisäksi palstan valtaa kyselyt collieista ja niiden luonteista, pentukuume kun kesää kohden usein ihmisillä kasvaa. Eikä siinä mitään, että kysyy, onhan tuollainen collien omistajia pursuava Facebook -ryhmä oivallinen paikka kuulla monipuolisesti rodusta. Se mikä mun tunteita kuumentaa, on näihin kyselyihin liittyvät kommentit...

Näissä keskusteluissa aivan liian usein joku tulee kommentoimaan, miten collie on arka ja miten se on colliella täysin normaali asia. Eikä se arkuus mitenkään pahaa arkuutta ole, sehän vain pelkää yksittäisiä asioita, kuten lattiaa. Ja arkuus ihmisiä kohtaanhan on vain hyvä ja toivottava asia, eipähän mene vieraita ilman lupaa moikkaamaan. Ja rotuhan saakin olla pidättäytyvä vieraita ihmisiä kohtaan, että eihän se oikeasti ketään pelkää, ei vain mistään hinnasta ikinä mene kenenkään vieraan lähelle. Ja colliehan on myös rotu, jota on omistajan kohdeltava silkkihansikkain ja jonka pitää ehdottomasti saada itse päättää, mitä se tekee ja milloin...

Mua ei suinkaan hermostuta tosiasioiden sanominen ääneen, kyllähän collieissa arkuudet ovat yhä liian yleisiä ja alusta- ja ääniarkuudet myös perinnöllisiä ongelmia. En näe siinä mitään pahaa, että tiedostaa oman rotunsa tai koiransa heikkoudet, mutta sellaisten mainostaminen rotuun kuuluvana, normaalina asiana saa mun verenpaineen kyllä nousemaan. Yhteen tällaiseen kommenttiin suutuspäissäni kävin vastaamassakin, että tällaisen asian sanominen on sama kuin toteaisi, että collien kuuluu olla vähän lonkkavikainen.



Uskallanpa myös epäillä, että useimmiten nämä rotua arkana ja arkuutta normaalina mainostavat eivät ole itse kovinkaan suurta pohjatyötä tehneet rotua, kasvattajaa tai koiraa valitessaan (collieille vastikään teetetyssä käytösongelmia kartoittavassa kyselyssä oli esimerkiksi useampi rekisteröimättömän collien omistaja käynyt vastaamassa). Eivätkä he ehkä myöskään ole nähneet riittävää vaivaa koiran sosialistamisessa, collieta kun joku on sattunut mainostamaan myös helppona koirana, jota ei esimerkiksi tarvitse ollenkaan kouluttaa. Ja toki, arkuuksien ollessa jossain määrin perinnöllinen ongelma, jonka periytymismekanismia ja kaikkia siihen vaikuttavia tekijöitä ei tunneta, voi kokeneelle, asioihin perinpohjin perehtyneelle ja luonnepuoleen panostavallekin kasvattajalle käydä huono tuuri, aivan kuten terveysasioissakin. Eikä niiden vaikeiden perinnöllisten arkuuksien suhteen hyväkään sosialistaminen aina auta.

Kuitenkin voin oman, tosin toistaiseksi vielä melko suppean kokemukseni perusteella todeta, ettei mulla ole tullut harrastuskentillä yhtäkään oikeasti arkaa ja sen suhteen ongelmallista collieta vastaan. On tullut vastaan niitä, joiden työmoottorissa tai taistelutahdossa tai jossain muussa olisi mun mielestä parannettavaa, mutta arkuuden suhteen ongelmallista collieta en harrastavalla ihmisellä ole tavannut. Mutta kun se ensimmäiseksi koiraksi tuleva kotikoira harrastuskoiraa useammin kuitenkin otetaan sen tarkemmin kasvattajiin tai heidän kasvatustyöhönsä perehtymättä, pentu vielä parhaimmillaan valitaan värin, edullisen hinnan (paperittomat), lyhyen pennunhakumatkan ja luovutusajankohdan (kesällähän se pentu on saatava) perusteella ja se pentu koko tärkeimmän sosialistamisaikansa pyörii vain omassa pihassa, on mielestäni aika kohtuutonta kirjoitella sitten keskustelupalstoille, miten arkuus kuuluu rotuun.



On selvää kuitenkin, että keskimäärin hieman pehmeänä, herkkänä paimenkoirana collie on montaa muuta rotua helpommin epävarmuuteen taipuvainen. Pahimmillaan kokematon omistaja saa kasvatettua pienestä epävarmuuden siemenestä järjettömän, arkea merkittävästi haittaavan mörön. Liian usein näen tai kuulen, että kiiltävän lattiapinnan ensimmäistä kertaa kohtaava, ensimmäistä askeltaan uudenlaisella pinnalla pohtiva pentu napataan samantien syliin tai hyssytellään ja lässytetään pennulle, joka hieman säpsähtää uudenlaista ääntä. Kun on satuttu vielä jostain kuulemaan, että nämä colliet usein ovatkin kovin arkoja, alkaa omistaja tiedostamattaan jännittää uusia tilanteita koiran kanssa ja ylireagoida pennun jokaiseen säpsähdykseen. Mikäpä sen parempi ja varmempi tapa ruokkia nuoren, herkän koiran epävarmuutta?

Viime viikolla Kodan kanssa puistossa lenkin ohessa kahdelle pienelle lapselle ja heidän vanhemmilleen Kodan osaamia temppuja esitellessä tuli pohdittua, miten nopeasti ja helposti ihmiset muodostavatkaan mielipiteensä tietystä rodusta, niin hyvässä kuin pahassa. Miten paljon hallaa voitkaan omalle rodullesi tehdä toteamalla rodusta kysyvälle, että näiden nyt vaan kuuluu olla vähän arkoja. Jos tämä kysyjä koskaan tällaisen kommentin jälkeen rotuun päätyy, se toivottavasti ei sorru pennun ylisuojeluun ja hössöttämiseen. Ja mikäli se ei syystä tai toisesta rotuun koskaan päädy, se toivottavasti painaa villaisella tuon yhden typerän ja harkitsemattoman kommentin hyväksyttävästä arkuudesta, eikä mainosta sitä eteenpäin seuraavalle. Enkä edelleenkään tarkoita tällä, etteikö luonteen heikkouksista saisi ja pitäisikin puhua ääneen, mutta tämän itselle tärkeän ja monelta osin todella hienon rodun puolesta toivoisin, että ihmiset miettisivät, minkälaista mielikuvaa he puheillaan ja teoillaan omasta rodustaan levittävät. Etenkin kun collieidenkin tapauksessa suurin osa ongelmista on todellisuudessa saanut alkunsa sieltä hihnan toisesta päästä... Vaikka onhan se meille ihmisille aina paljon helpompaa syyttää koiraa, kuin myöntää omat virheensä, etenkin tällaisen rodun kanssa, jota "ei todellakaan tarvitse edes kouluttaa".


Rakkaudesta rotuun,

Kiira & Koda

maanantai 14. toukokuuta 2018

Vapputoko ALO 173p ja TK1

Vappupäivänä, sateessa tottakai, suunnattiin tokokokeeseen Ikaalisiin. Hieman tavallistakin enemmän jännitti ajomatkalla, tokon treenaaminen kun on nyt vähän jäänyt maastokauden startattua ja tenttistressin häiritessä harrastamista. Lisäksi edellisestä tokokokeesta oli ehtinyt kulua jo kolme kuukautta ja suunnitelmien mukaan TK1 oli "pitänyt" saada jo aikoja sitten. No aina ei mee niin kuin suunnittelee eikä siinä sen kummempaa. Tuomarina kokeessa oli Ilkka Stén ja koe järjestettiin hiekkakentällä aikalailla metsän keskellä. Meidän edellinen (ja ainoa) ulkokoe käytiin joulukuun alussa huonolla menestyksellä ja ehkä senkin takia jännitti keskivertoa enemmän.

Alokasluokka suoritettiin viimeisenä ja aloitettiin paikkiksella. Koda oli koevuorossa viimeisenä, joten paikkiksessa se pääsi taas reunapaikalle. Heti maahanmenosta asti se oli jotenkin levoton, kuten on aina koetilanteessa ja todennäköisesti siis reagoi mun jännittämiseen. Tällä kertaa se haisteli kuitenkin _todella_ paljon ja oli sellaisella mutkallakin jo lopuksi, että odotin koko ajan hetkeä, jolloin se epämukavasta asennosta nousee ylös. Ei ole minuutti koskaan tuntunut niin pitkältä. Maassa se kuitenkin pysyi ja onnistui mutkalta nousemaan vielä ihan siedettävän nopeasti ja suoraan istumaan. Ilkka oli kiltillä tuulella ja saatiin paikkamakuusta haistelu-tutkimusretkestä huolimatta 9.

Paikkiksen jälkeen koira ja ohjaaja olivatkin jo ihan märkiä ja aika kauan saatiin odottaa omaa vuoroamme. Sieltä se oma vuoromme kuitenkin koitti ja päästiin sateesta ja kylmästä huolimatta ihan kivalla fiiliksellä kehään. Koda oli hyvin kuulolla ja aktiivinen. Aloitettiin seuruulla ja Koda teki kivalla asenteella, alkuun hieman edisti ja poikitti, mutta korjasi hyvin loppua kohden. Seuraamisesta pisteitä 9



Seuraavana vuorossa oli liikkeestä maahanmeno, joka on tosiaan (taas vaihteeksi) kokenut nyt jonkinlaisen käsiin lahoamisen ja Koda on hidastunut huomattavasti. Lähti seuraamaan kuitenkin kivalla asenteella ja meni maahan, vaikkakin aivan liian hitaasti. Myös nousu perusasentoon vähän kankea. Pisteitä liikkeestä maahanmenosta 8.

Luoksetulossa Koda jäi aktiivisesti istumaan, mutta mä onnistuin kävelemään jotenkin ihan vinoon ja hieman epähuomiossa, ajattelematta ja automaattisesti korjasin linjaa suoremmaksi. Luoksetulo nopea ja yllättävän suora ja tiivis. Myös siirtyminen perusasentoon Kodan omalla tasolla erinomainen. Ilkka antoi ohjaajalle kommentin, että jatkossa ei tuollaisia siirtymisiä enää pysähtymisen jälkeen, ja ihan aiheellinen kommentti, mutta minkäs teet kun ei aivot koetilanteessa raksuta täysillä. Pisteitä luoksetulosta 10.

Luoksetulosta siirryttiin kaukokäskyihin paikalle, josta suoritettiin kaikki kolme viimeistä liikettä. Tässä kohdassa oli Kodan mielestä joku aivan älyttömän ihana tuoksu ja poika meni taas päästänsä ihan sekaisin. Silmät seisoi päässä, leuka väpätti ja voi poikarukka, se yritti epätoivoisesti luopua ihanasta tuoksusta ja ratkaisi tilanteen niin, ettei se millään suostunut tulemaan huumaavan tuoksuiselle suorituspaikalle. Ja voi kuulkaas, että me yritettiin. Kierrettiin kauempaa ja otettiin uudestaan ja kierrettiin taas ja olin jo luovuttamassa. Koda istui metrin päähän tai mun eteen, mutta ei vahingossakaan perusasentoon. Aktiivisesti ja energisesti aloittanut koira muuttui ihan täysin ja suu ihan vaahtosi.

Olin ihan tosissani jo luovuttamassa, mutta sisuunnuin ja sain kuin sainkin Kodan perusasentoon istumaan ja päästiin aloittamaan kaukokäskyt. Nojoo, tästä alustuksesta voitte varmaan päätellä, että eihän ne kovin hääppöisesti menneet. Mutta täytyy sanoa, että omaksi yllätyksekseni Koda teki kaikki vaihdot ensimmäisillä käskyillä. Äärimmäisen hitaasti ja ekan maahanmenon jälkeen katteli aivan muualle mun sanoessa "nouse" -käskyn, mutta jotenkin ne kaksi pähkinää siellä aivoissa kuitenkin kohtasi toisensa, Koda nousi ylös ja katsoi mua ilmeellä "en tiedä yhtään, pyysitkö tätä". Maahanmeno ja perusasentoon nousu jo vähän paremmat, mutta hitaat kuitenkin. Kaukokäskyistä 7.



Vapautin Kodan kaukokäskyjen jälkeen ja palkkasin sosiaalisesti vähän innokkaammin (siitä olis voinut joku toinen tuomari vähän huomauttaakin). Tämä oli kuitenkin virhe ja olisi pitänyt vaan jatkaa suoriltaan seuraavaan liikkeeseen, joka tapahtui samalta suorituspaikalta. Palkkauksen jälkeen nimittäin taas taisteltiin sen suorituspaikan ja perusasennon kanssa. Selvittiin kuitenkin muistaakseni hieman pienemmällä säätämisellä ja kapulan pidosta Koda suoriutuikin hienosti, tosin luulen, ettei se ehtinyt tajuta yhtään, mitä edes tapahtui. Kapulan pitämisestä 10.

Toki se viimeinenkin liike piti tehdä samalta suorituspaikalta ja vähän siis vielä lisää säätöä meidän liikkeiden väleihin. No mutta, onnistuttiin vielä se viimeinenkin perusasento saamaan ja esteenkin tuo hormonipöhkö hyppäsi ihan kohtuullisesti. Loppuasennot vähän vinoja, mutta olen iloinen, että huolimatta hormonipilvestä, jossa Kodan pää loppukokeen leijaili, saatiin kaikki liikkeet suoritettua ja vielä ilman nollauksia. Estehypystä siis lopulta 8.

Kokonaisvaikutelmaan toki noi kokeen loppupään liikkeiden väliset säädöt vaikutti ja lopulta pisteitä saatiin kokonaisvaikutelmasta 7. Tuomari oli aika kiltti, mutta tokihan me vielä alokasluokassa kisattiin. Kertoimien kera yhteispisteitä tuli 173 ja se riitti jopa neljänteen sijaan 13 koirakon joukosta. Samalla saatiin tokon ensimmäinen koulutustunnus TK1 ja jatkossa keskitytäänkin sitten avoimen luokan liikkeisiin ja myös yhä enemmän siihen palkkaamattomuuteen ja kokeenomaisiin treeneihin. Kuitenkin huimaa parannusta joulukuun ulkokokeesta, jossa Koda ihanan hajun saatuaan ei kyennyt enää mihinkään, nyt saatiin kuitenkin kaikki loputkin liikkeet suoritettua jopa ihan siedettävin arvosanoin. 

Ehkä me vielä joskus selviydytään kokeesta oikeasti kunnialla :D

Kiira & Koda


kuvat © Jenny Söderlund eräänä hieman aurinkoisempana päivänä

perjantai 11. toukokuuta 2018

Collieiden pk-rinki 2/6

Huhtikuun lopulla collieiden palveluskoiraringin toinen koulutusviikonloppu pidettiin Pohjois-Pohjanmaalla Sievissä. Yövyttiin porukalla Sievin Kennelkerhon kerhotalolla ja koulutukset pidettiin kätevästi samassa pihapiirissä olevassa hallissa. Alunperin huhtikuun viikonloppu oli suunniteltu pidettäväksi Oulussa ulkokentällä, mutta pitkälle jatkunut talvi muutti suunnitelmia ja saatiin onneksi hyvät puitteet suht lyhyelläkin varoitusajalla.

Maaliskuun koulutusviikonlopussa tarkistettiin lähtötaso ja saatiin tehtäväksi treenailla perusasentoa ja liikkeelle lähtöjä. Liikkelle lähtöjä ollaankin saatu ihan älyttömästi eteenpäin ja Koda malttaa odottaa paikallaan, mutta samalla on aktiivinen ja hyvässä jännitteessä odottamassa, että milloin lähdetään. Tämä on parantanut myös edistämisongelmaa, aiemmin Koda on ollut heti alkuun askeleen edellä, kun on lähtenyt niin lennokkaasti heti "seuraa" -käskyn kuultuaan, mutta nyt kun lähdetään maltilla ja yhtä aikaa, on seuruupaikka korjaantunut merkittävästi. Toiseksi tehtäväksi saatiin treenata perusasentoihin suoruutta, mutta niiden suhteen on vielä paljon työtä ja täytyy ehkä tehdä pohjatyötä aika paljon uudelleen.


Ensimmäisen päivän treeneissä aloitettiin samalla perusasento ja liikkeelle lähdöt -teemalla, Koda teki kuitenkin aika kivasti ja lopetettiin näiden hinkkaaminen hetkeksi. Jatkettiin jääviin, joiden erottelu on Kodalle haaste. Erityisesti liikkeestä istuminen tuottaa ongelmia, Koda jää helposti seisomaan tai painuu maahan. Yksin tätä on hankala treenata, Koda kun on ottanut vahvisteeksi mun kääntymisen ja mun kääntyessä katsomaan, tekikö se oikein, vahvistuu väärin tehty jäävä. Koska Koda on tästä erottelusta epävarma, on liikkeet sen mukaisesti myös melko hitaita. Vaikka tekniikkaakin tähän olisi toki hyvä treenata, uskon, että suurin osa hitaudesta saadaan korjattua varmuuden kautta. Tehtiin siis niin, että mä kävelin vaan suoraan ja kouluttaja naksautteli mulle merkiksi oikeasta asennosta ja palasin joko peruuttaen palkkaamaan koiran asentoon tai palkkasin mun luokse lelulle niin, etten missään vaiheessa kääntynyt koiraa kohti. Jos asento meni väärin, kutsuin sen suoraan seuruuseen, eikä siten Koda saanut vahvistetta mun kääntymisestä.

Viikonlopun muilla treenikerroilla harjoiteltiin lähinnä hyppyjä, agility-A:lla A-esteen alkeita kapulan kanssa ja ilman, sekä rakennettiin hyppynoutoa noin 70 cm:n korkuisella pressuesteellä. A-esteellä Kodalla on ollut ongelmana kiertäminen takaisin tullessa, suuri houkutus olisi ylittämisen sijasta lähteä kiertämään, kun ohjaaja on esteen takana piilossa. Aloitettiin siis ihan edestakaisella A:n ylityksellä ilman kapulaa. Appari seisoi A:n toisella puolella ja mä toisella ja palkkailtiin jokaisesta ylityksestä. Hienosti lähti sujumaan ja sunnuntaina lisättiin jo ohjatun noudon kapulakin tähän ihan ongelmitta mukaan.

SCY palveluskoirarinki



Pressuesteellä 70-80 cm korkuiset hypyt ovat olleet tähän mennessä korkeimmat, mitä Kodan kanssa on tehty. Sen hyppytekniikkatreenit ovat vielä kesken ja suhteellisen raskasrakenteisena ja isona uroksena sen kroppakin on vielä varmasti hieman kesken, joten ei turhaan olla kiirehditty esteen korkeuden kanssa. Edelleen jotain pientä jumia Kodan takapäässä on (osteopaatille ollaan menossa) ja näissä korkeimmissa hypyissä se näkyy pienenä jännityksenä ja rykäisynä, mutta eiköhän se takapään maksimivoimaa estävä jumi sieltä vielä auki saada ja hypyt ala sujumaan!

Lisäksi otettiin vielä ulkona yhdessä muiden koirakoiden kanssa laukauksia. Laukaukset ovat olleet Kodalle aina helppo juttu, ei kuitenkaan olla koskaan tottiksen yhteydessä laukauksia treenattu ja kiva oli nähdä, ettei laukaus seuraamisen yhteydessä vaikuta mitenkään Kodan tekemiseen - ei passivoivasti eikä toisaalta myöskään aktivoivasti.

Ja meinasipa vielä unohtua lauantai-illan ohjelma, eli erittäin tarpeeseen tullut koiran ensiapuluento, jonka piti yksi rinkiläisistä. Saatiin tiivis paketti tärkeimmistä ensiaputoimista ja Koda sai toimia esimerkkikoirana. Tottistreenien jälkeinen väsy yllätti nuoren jätkän ja ensin hiukan protestoituaan korvan ympärille väsättyä painesidosta, Koda simahti aivan totaalisesti ja makasi lahnana pöydällä. Koiran kantamisharjoitus olikin Kodan mieleen ja se meinasi nukahtaa mun olkapäille, ei ainakaan ollut kovin stressaavaa :D


SCY palveluskoirarinki


Mä olen niin myöhässä tän rinkipostauksen kanssa, että parin viikon päästä meillä kolkutteleekin jo seuraava rinkiviikonloppu oven takana ja toivottavasti päästäänkin tekemään Joensuussa jotain ihan erilaista!


Kiira & Koda